3.6.2013

Päättärijuhlia

Viikonloput juhlat on nyt ohi. Kivasti meni kaikki. Veera valmistui perjantaina matkailuvirkailijaksi liiketalousopisto Helmestä kolmen vuoden opiskelun jälkeen. Suoritti kaksoistutkintona, joten myös lakkia juhlittiin. Eka lakki meijän perheen lapsista. Katotaan jääkö viimeiseksi. Pinja ainakin pyrki amikseen ja Pyrykin vähän vihjaili sinne suuntaan. Sillä tosin on vielä pari vuotta aikaa miettiä. Tässä kuvapläjäys viikonlopun juhlista. Aloitetaan Veerasta. Meijän mummo vastas taas tarjoiluista. Veera oli tehny kans muutamia juttuja.






Käytiin jossain välissä iltaa pihalla nappaamassa muutama kuva koko perheestä. Koko posse koossa.

Myös lapsikatraasta. Kauheeta tota Pyryy kun se kasvaa... Menny ohi jo kaikista siskoista.


Myös Veeran viralliset valmistujaiskuvat otettiin pihalla. Aika perinteiset potretit tuli.



Poseerattiin myös Viivin kanssa. Kuvaaja ja sen assari.


Illan hämärtyessä ja kun ihmisiä lähti pois, alettiin mekin tekee lähtöö jatkoille. Oltiin päätetty et mennään Dondoon, kun kukaan ei oo ollu siellä vähään aikaan. Ja koska häppäri. Mentiin kävellen.



Oli hassu olla Dondossa pitkästä aikaa. Siellä ei ollu alkuuun paljon porukkaa, mut puolen yön jälkeen jengi alkoi löytää tiensä sinne. Niinkun aina. Jullekin tuli meijän kanssa sinne.




Joskus kahden kolmen aikaan alkoi mun sotilas vähän nuokkumaan, joten lähettiin pikkuhiljaa kotiin päin. Hahah olin mäkin vähän väsyny... Kun tultiin himaan, rojahdettiin suoraan sänkyyn ja siitä herättiin sitten aamulla. Kaikki juhlavermeet päällä... :D Aamulla oli vähän rapsakka olo.

Aamupäivä meni kölliessä, mut iltapäivän lähestyessä laitettiin ittemme taas kuntoon ja lähdettiin seuraaviin juhliin Heikkosen luokse. Myös Heikkosesta otettiin viralliset kuvat.





Samalla reissulla käytiin myös Patanan juhlissa. Matka Tuomakselta Jonille ei ollu kauheen pitkä, ne asuu vierekkäisissä taloissa. :D Patanan luota ei tullut otettua yhtään kuvaa. Juhlien jälkeen mentiin mun porukoiden luo grillaamaan. Siellä oltiin koko loppuilta. Oli kiva hengata kesäisessä illassa. Kun lähettiin Juuson kaa himaan, käytiin matkalla tsekkaamassa Jokiksen tilanne. Siellä ei ollu edes ihan hirveesti possee. Ehkä siel oli ollu aijemmin tai sit jokis on nykysin ihan out. En tiiä.

Nyt sit alkoi kesäkuu. Osalla alkoi lomat, joillan kesätyöt. Ihanaa kun on ollu lämmintä. Mun lomaan on vielä kuukausi. Kiitos kaikista juhlista! Oli mukavaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti