17.12.2015

Meidän matkat

Matkustaminen on parasta. Sitä oon tässä blogissa toitottanu aika paljon vuosien varrella. On niin siistii nähä erilaisia paikkoja, ihmisiä ja kulttuureja. Myös Suomessa matkaaminen on kivaa ja täälläkin on paljon hienoja paikkoja. Varsinkin Pohjoisessa. Ihan erilaisia verrattuna näihin Etelän paikkoihin. Taas olis matkakuume, mut seuraavat reissut ajoittuu vasta keväälle. Tulevana talvena tuskin päästään lämpimään. Sitä ollaan tässä kauheesti pähkäilty, mut kalareissu suunnitelmat on nyt ykkösenä. Täytyy tyytyä fiilistelee vanhoja matkakuvia. :) Aattelin listata paikkoja, jossa ollaan Juuson kans yhessä käyty näiden meidän vuosien varrella.

Tallinna kevät 2011, talvi 2013, kevät 2015, talvi 2015






Mä olin 17v. kun kävin ekaa kertaa Tallinassa. Tai joo, olin kai käyny siellä joskus ihan vauvana ekan kerran, mut kumma kun en muista mitään. Sen jälkeen siellä on tullu ravattuu useemman kerran. Useimmat Tallinnan reissut on ajoittunut syksyyn/talveen/aikaiseen kevääseen. Kesällä se on mun mielestä parhaimillaan kun voi hengtata ulkona puistoissa. On siellä kylmemmälläkin kelilla ihan viihtyisää. Varsinkin nykyisin kun löytyy paljon eri tyyppisiä kivoja ravintoloita/kahviloita ja baareja. Tuntuu et paljon paremmin kun stadista. Juuson kanssa käytiin ekan kerran Tallinassa just kun oltiin alettu seurustelee. Kaupunkii näkee mun mielestä parhaiten kun jää yöks, mutta on se myös mukava päiväkohde. Laivalla menee se pari tuntia Helsingistä.

Singapore syksy 2011







Singaporen reissu oli mulle ja Juusolle ensimmäinen yhteinen kaukomatka. Se oli aikaa just ennen kun muutettiin yhteen. Ei ollu omasta kämpästä vielä tietoo, joten tollanen yhteinen reissu oli aika jees. Mukana myös mun vanhemmat. Liikuttiin kuitenkin aika paljon erillään. Tykättiin Singasta ihan hulluna, pakko päästä sinne vielä joskus uudestaan. Se kaupunki on muuttunu varmasti paljon tässä ajassa kun siellä rakennetaan paljon uutta. Kiva rento kaupunki (vaikka monet kutsuukin sääntöhelvetiksi), jossa oli helppo liikkuu. Julkinen liikenne toimi ihan älyttömän hyvin. Samalla ladattavalla Ez-link kortilla pääs kulkee monella eri menopelilla ympäri kaupunkia.  Ruoka oli hyvää, halpaa ja sitä oli paljon tarjolla. Ihan parhaita oli isot hawker centerit ja food courtit. Pieni maa, paljon ihmisiä, eri kansallisuuksia, jännää arkkitehtuuria, mielenkiintoinen mesta. Suosittelen!

Tukholma syksy 2012, talvi 2014, kevät 2015







Myös Tukholmassa kävin vasta vähän vanhempana. Lähettiin syksyllä '12 Juuson possejen kanssa risteilylle ja hengattiin päivä kaupungilla. Laivoista en diggaa, varsinkaan niillä yöpymisestä. Tukholma oli kiva, mut tollasella reissulla jää ihan hirveesti näkemättä kun on vaan muutamia tunteja aikaa tutkia. Samanlainen reissu tehtiin Esan ja Jonnan kanssa viime joulukuussa. Myös tänä keväänä käytiin pikaisesti Tukholmassa Gotlannin reissun jälkimainingeissa. Sillon käytiin tutustumassa akvaarioon. Haluisin tehä Tukholmaan joskus hiukan pidemmän reissun, että pääs kunnolla tutustuu. Vaikka yön tai kaksi. Tahtoisin myös mieluumin taittaa matkan lentämällä. :D Tukholma vaikuttaa mielenkiintoiselta. Myös siellä tuntuis olevan ihan eritasoista raflatarjontaa ku täällä.

Thaimaa talvi 2014 Phuket, Naka, Krabi






Eka kerta Thaimaassa tammikuussa 2014. Se oli mulle myös eka pakettimatka. Tai ei sinänsä, kun otettiin vaan lennot Finnmatkoilta. Muuten kasattiin reissu ihan itse. Mukana Päivi ja Luukas. Thaimaa yllätti positiivisesti, olin kelannut sitä ihan kauheena turistirysänä. Olihan se myös sitä, mut ei niin pahasti kun luulin. Eka viikko hengettiin Phuketissa Kata beachin tuntumassa, välissä yksi yö pienellä Naka saarella telttamajoituksessa ja toinen viikko Krabilla. Ekat välimatkat liikuttiin lautoilla Phuketin ja Krabin välillä, takaisin tultiin taksilla. Ihana reissu, hyvää ruokaa, lämpöä, snorklausta, jota muuten testasin vasta ekaa kertaa, ja hyvää seuraa. Varsinkin Krabi oli tosi jees, sieltä oli hyvät yhteyden läheisiin saariin ja eri rannoilla. Itse Ao Nangissa ei hengattu kun iltaisin, päivät vietettiin yleensä jossain muualla. Myös Krabi town oli tutustumisen arvoinen paikka.

Norja kesä 2014





Norja vei mun sydämmen jo lapsena. Silloin matkat ei tosin tuntunu niin mukavilta kun istuttiin autossa pitkiä matkoja, mut maisemat piirty kyllä hyvin mieleen. Vuosi sitten kesäisen Lapin reissun yhteydessä käytiin myös Norjan puolella. Suomen ja Norjan rajalta kohteeseen oli matkaa parisen tuntia ja sen ajan mä olin naama niin kiinni auton ikkunassa. Oli hienoo nähä ne upeet maisemat pitkästä aikaa. Oltiin Finnmarkissa jäämeren rannalla muutamat päivät. Ihan mieletön mesta. Jäämeri on jotain niin upeeta, samoin alueen joet ja muu karu luonto. Norjasta on tullu meille sellanen pakollinen kohde kun lähetään Pohjoiseen päin. Myös muualla Norjassa olisi kiva käydä pitkän tauon jälkeen. Myös Norjan kaupungeissa.

Thaimaa talvi 2015 Koh Lanta, Koh Phi Phi, Phuket






Myös seuraava Thaimaan matka tehtiin samalla porukalla. Lennot taas Finnmatkoilta, mut muut jutut räätälöitiin itse. Lennettiin Phuketiin, mentiin lautalla Koh Lantalla, jossa oltiin melkein viikko.  Paikka oli ihanan rento. Kuljettiin mopolla pitkin saarta, tutustuttiin eri rantoihin ja syötiin jälleen hyvin. Yövyttiin saaren keskivaiheilla. Koh Lantalle voisin palata vielä uudestaan. Ainoona miinuksena, että siellä ei ollut snorklauspaikkoja. Rannat oli pitkiä ja hiekkaisiä, ei siis koralleja oikeestaan ollenkaan. Sekin tosin oli aika jees vaihtelua ja kyllä mä kaloja silti bongailtiin. Käytiin myös kalastamassa... :D Lantalta jatkettiin lautalla Koh Phi Phille, jossa tutkittiin saaren molempia puolia. Ekat pari yötä rauhallisemmissa merkeissä rantabungalovissa ja seuraavat pari siellä kuuluisammalla "biletys" puolella.  Yhtenä iltana testattiin ämpäridrinkit, seuraavana päivä oli hedari. Myös Phi Phi oli kokonaisuudessaan kiva. Hyviä snorklauspaikkoja. Mä näin ekaa kertaa hain! Mun piti kokeilla myös ihan sukellusta, mut sain Lantalla olessa ihan kauheen flunssan ja sukellus piti skipata. Harmittaa vieläkin. Viimeiset päivät vietettiin Phuketissa, joka näin toista kertaa tuntu jo vähän kypsältä paikalta. Pyrittiin käymään uusissa paikoissa. Muuten vaan otettiin loman viimeiset päivät rennosti biitsillä makoillen.

Gotlanti kevät 2015






Tän vuoden vapun tienoilla tehtiin kalastusreissu Gotlantiin. Siellä rannat oli ihan törkeen hienon näköisiä ja koko paikka aika idyllinen. Vähän harmitti kun ei keretty kunnolla käymään saaren keskuksessa Visbyssä. Pikaisella pyörähdyksellä nähtiin kuitenki hienoo vanhaakaupunkia. Vesi Gotlannin edustalla vesi oli kuin jossain etelän rantakohteessa. Ihan kirkasta. Rannoilla vaaleta hiekkaa tai vaaleita kiviä, meren pohjaa koristi rakkoleväpatjat.  Luulen että myös ei-kalastavat tyypit sais mestasta ihan hyvin irti. Nätti kaupunki, muualla idyllinen maalaisfiilis ja luonto kaikkine kallioineen upee. Gotlantiin olis tarkotus suunnata myös tulevana keväänä.

Norja kesä 2015






Tänä kesänä käytiin taas Norjassa. Tällä kertaa oltiin siellä suunnilleen viikon verran. Aluks jokimeiningeissä Porsangerilla, välillä käytiin ihastelemassa merta ja loppuaika oltiin hieman sisemmällä tutkimassa alueen jokia ja lampia. Iso sydän edelleen Norjalle. Ens vuonna taas uusiks. Norjassa olis joskus hienoo päästä myös vaeltamaan. Samaan syssyyn sais varmasti upotettuu myös kalastusta.

Praha syksy 2015






Ensimmäinen yhteinen Keski-Euroopan kaupunkiloma. Ensimmäinen reissu, jossa oltiin ihan kahden. Jos ei Lapin reissuja ja Tallinan pikapistoja oteta mukaan. Kiva, sopivan kokoinen kaupunki, halpaa ruokaa ja juomaa, hyvä julkinen liikenne. Juuson kanssa on ihan parasta matkustaa. Meillä oli majoitus Zizkovin alueelta, vähän etäämmällä keskustasta. Tutustuttiin myös Vanhaankaupunkiin, Mala Stranaan ja Hradcanyyn. Viimeinen ja toka vika osoittautui reissun lemppari paikoiksi. Yhtenä päivänä käytiin myös eläintarhassa. Prahaa voisin suositella kaikille ketkä haluu lähtee pikaiselle reissulle jonnekkin Eurooppaan pienellä budjetilla. Me oltiin neljä yötä ja se oli aika passeli. Rahaakaan ei palanu paljon. Meillä oli molemmilla matkabudjetti käteisenä messissä ja siitä jäi osa käyttämättä. Nähtävyyksiä oli ihan kivasti, mut meijän mielestä parasta oli vaan kaupungilla kiertely.

Suomen siistit kohteet, Saariselkä 2012, Kevo 2014, Ahvenanmaa 2015





Myös Suomesta löytyy siistejä kohteita. On jännää ajaa koko Suomen läpi ja kattoo miten maisemat muuttuu. Lappi on hieno paikka, tätä ei varmaan enää tarvii enää ees perustella. Ollaan tehty pari vaellusreissua yhdessä, ensimmäinen oli parin sadan kilsan dallaus Urho Kekkosen kansallispuistossa syksyllä 2012. Seuraavan kerran oltiin vuosi sitten kesällä Kevon luonnonpuistossa lyhyemmällä, suunnilleen 80km vaelluksella. Myös Ahvenanmaa saa tässä maininnan. Se oli hieno merellinen paikka. Ei edes tajunnu olevansa Suomessa.

Voinko vielä kerran jankata kuinka siistiä matkustaminen on! Mulla on edelleen haaveissa pidempi aika Aasiassa kierrellen monta eri kaupunkia ja maata. Ihan perinteinen reppureissu. Yksi haaveista on myös toisenlainen kiertelyreissu kalastuksen parissa. Olis ihan mahtavaa päästä maailmalle perhovehkeiden kanssa. Toisaalta myös ihan tää Skandinavia riittäis, kun vaan olis oikeesti aikaa. Ja rahaa. Se onkin tällä hetkellä ainoo este. Tän hetkinen tilanne mahdollistaa kyllä useemman lomailu viikon vuodessa, mut niiden jälkeen on aika tiukkaa. Toiseks ne on hyvä tehdä parissa erässä, niin ei joudu olee töistä pois pitkään. Ehkä vielä joskus. Sitä kohti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti