19.1.2014

Lähtöfiiliksiä

Tänään se sitten koittaa. Reissuun lähtö, pitkästä aikaa. Edellisestä kerrasta on vierästänyt jo pari vuotta ja monta kertaa on tullut matkakuumeiltua. Jos tarkkoja ollaan, lähetään vasta huomenna. Lento lähtee 03.45. Kentälle lähetään kuitenkin samoilla silmillä joskus tossa puol kahden maissa. Vähän hassulta tuntuu venailla täällä kotona. En oo koskaan lähteny noin myöhään/aikasin mihinkään. Laukut on pakattu (kai...) ja nyt vaan tapetaan aikaa. Ollaan laitettu kämppä siistiin kuntoon takastuloa odottamaan ja katottu Putousta.


Vähän on nyt surkeet fiilikset, vaikka on tietenkin ihanaa lähteä. Meijän Ukki on menny nyt aika huonoon kuntoon ja on sairaalassa. Sydän alkaa olee aika lopussa. Ukki on ollu hoidettavana jo pari viikkoa, mut vasta eilen kuulin että näin on käyny. Porukat ei ollu kertonu aikasemmin kun ei halunnu, että meijän matkafiilis lannistuis. Ihan ymmärrettävää sillee. Eilen kuulin sit sattumalta että Ukki on taas sairaalassa. Tänään käytiin porukoiden ja parin siskon kanssa kattomassa. Aika pahalta se tuntu nähä Ukki siinä kuosissa. Viimeks kun nähtiin, kaikki oli vielä aika okei. Onhan siihen jo tavallaan yritetty "valmistautua", että tila saattaa mennä huonommaks millon vaan. Koskaan siihen ei kuitenkaan oo täysin varautunu.

Vaikka nyt onkin vähän surkee fiilis tän homman takia, täytyy yrittää saada lomafiilis päälle. Ehkä se riemu iskee sit kentällä, kun oikeesti tajuu että on lähdössä lomalle. Kone jää kotiin, joten tuskin tuun päivittämään mitään pariin viikkoon. Instagramista (pietainka) voi seurailla jotain kuvia jos kiinnostaa.

Palaillaan kunnolla taas sitten parin viikon päästä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti