23.5.2016

Kesän To-Do lista

Oon jokavuosi kirjottanu ylös juttuja, jota kesällä olis kiva tehdä. Parin viimevuoden suunnitelmat on ollu hieman ykspuolisia kun pääjuttuna on ollu vaan kalastus. Edelleen kesä jatkuu samoissa merkeissä, mutta aattelin silti vähän jäsennellä toiveita liittyen kesään. Se on ihan just täällä! Kesällä mä aijon...

Kalastaa. Se nyt on selvää!

Nauttia luonnosta. Menee kalastuksen ohessa. Kaipaan myös kauheesti vaeltamista, mutta saa nähdä milloin pääsee seuraavan kerran. Olis kivaa lähtee kaveriporukalla johonkin skutsiin.

Käydä mökillä. Kyllä nyt ainakin kerran kesän aikana olis päästävä möksälle.

Viettää juhannusta mukavissa tunnelmissa. Varattiin Juuson, Hannan ja Viljamin kanssa kalastusluvat/majoitus Läsäkoskelta, Mikkelin läheltä. Ollaan siellä pari yötä. Sitä ennen oliskiva käydä siellä omallakin mökillä. Olis ainakin ihan matkan varrella.

Fiilistellä pääskysiä. Pääskysten ääni = kesä.

Fiilistellä nättejä kaloja. Harjukset on niin kauniita. Upee selkäevä. Niin on myös taimenet, lohet, raudut...

Hengata pihalla ja vaikka grillata. Perus kesähengailu kaupungissa tai puistoissa on jääny vähemmälle tän kalastusharrastuksen myötä, kun luonnossa tulee oltuu niin paljon. Täytyy pitää hengailupäivä siis!






Puuduttaa persausta autossa. Sitä on taas varmasti tuhansien kilsojen verran tiedossa. Automatkustamisessa on tunnelmaa. On jännää ajaa Suomen halki ja kattoo kun maisemat vaihtuu vähemmän asutuiks ja yöt muuttuu yöttömiksi mitä pohjoisemmaksi mennään.

Kerätä (syödä) marjoja. Mustikat on niin best kun ne noukkii suoraan puskasta suuhun. Tulee ähky...

Syödä lettuja. Parasta herkkua. Mansikkahillolla! Täytyy taas ajaa Oulun kautta ja käydä Pannukakkutalossa...

Käydä Ruotsissa ja Norjassa. Pohjoismaat suuntana taas.

Kokata trangialla. Pietan ja Juuson säästömatkoilla ei paljon ulkona syödä (paitsi Pannukakku talossa). Eräruoka maistuu niin hyvältä, vaikka oliskin jotain ihme sörsseliä.

Valvoa pitkälle yöhön. Se on Lapissa niin hienoa, kun yötä ei tuu ollenkaan ja rytmi menee ihan sekaisin.

Nukkua autossa. Säästömatkoilla ei myöskään kauheesti pääse majoittumaan muuten kuin autossa tai teltassa. Corollasta tulee taas matkoiluauto. Myös teltta lähtee messiin, mut ei sitä aina jaksa kasata.






Sellasta tälle kesälle. Täytän vuosiakin taas muutaman viikon päästä. Sitä olis kiva juhlistaa vaikka grillaamalla. Muuten ei niin väliä, mut ainakin saa hyvin syyn grillata. :D Vielä neljä viikkoa olis duunia tällä samalla kaavalla, jota ollaan nyt elelty puolisen vuotta. Sitten koittaa "vapaus". Eli vähemmän vuoroja, lyhyemmät työpäivät ja vapaus valita milloin ottaa töitä. Mä en malta odottaa... Oon niin loppu tällä hetkellä koko hommaan. Mulle ei vaan sovi se, että oon yhessä paikassa pitkään kerrallaan. Kaipaan vaihtelua. Onneks kohta pääsee hölläämään.

22.5.2016

Lauantaina vauvakemuissa

Olin eilen ekaa kertaa vauvakemuissa. Tai mitkä baby showerit nyt onkaan. Ite en ihan hirveesti tän tyyppisistä juhlista välitä, mut lupasin kuitenkin tulla paikalle. Ei sitä oman siskon kemuja voi skipata. Juhlat oli järkätty pienen porukan kesken meijän vanhempien luona ja tuli Veeralle ihan yllärinä. Kaikki oli tuonu jotain leipomuksia. Tarjolla oli myös holitonta, sekä holillista skumppaa. Ite päädyin maistaa holitonta KontionMehun Lehtikuohu skumppaa. Olin edellisenä iltana ollu työkavereiden kanssa vähän tuulettumassa, enkä oikein diggaa ottaa tasottavia, joten holiton oli oikein passeli vaihtis mullekin. Oli muuten hyvää! Ei se skumpalta maistunu, mut muuten tosi jees.







Veera tykkäs yllätysjuhlistaan, meni siis ihan nappiin. Myöhemmin päivällä mulla oli puhelintreffit mun kummitädin kanssa. Annelin kanssa on aina niin hyvä puhua kaikesta. Myöhemmin illalla Juuso kun Juuso tuli töistä, käytiin ulkona hengaamassa ja syömässä jädet. Mä niin fiilistelen tätä kevättä. Pääsysetkin on jo tullu takaisin. Sehän on siis oikeestaan jo kesä! Pääskysten ääni on niin selvä kesän merkki.


Teki ihan hyvää hengata Juuson kanssa erillään vähän aikaa. Eilen kun mä lähin duuniporukan kanssa rälläämään, Juuso meni kalapoitsuken kanssa rillaamaan. Myös eilinen päivä hengattiin pääosin ihan itekseen. Illalla oli sitten taas mukava olla yhessä. Hyvin ollaan diilattu nyt puolisen vuotta tää että ollaan samassa duunissa ihan samoissa vuoroissa ja samassa tiimissä. Nyt on kuitenkin jostain syystä alkanu vähän hiertää. Yhteisen arjen lisäks on kiva jakaa sama harrastus, mut tää työjuttu on alkanu pännii. Onneks sitä jatkuu enää neljä viikkoa ja sit jatketaan taas samanlailla kun joskus aijemmin. Sama työ edelleen, mut eri vuorot sentään.

18.5.2016

Mieli kesäkunnossa

Ihanaa kun on kevät. Vaikka nykyisin en enää vihaa talvee, tai masistele muinakaan vuodenaikoina, huomaan silti että keväällä jotenkin herään. Vilkastun entisestään ja tuun vielä paremmalle tuulelle. On ihan parasta kun puista tulee vihreitä. Se kevään alkuvihreys on jotain niin siistiä. Samoin ekat pääskyset. Ne tuli bongattuu ja kuultuu pari päivää sitten. Myös kaikki treenaaminen kulkee yleensä keväällä paremmin kuin muulloin.

Ennen Mörrumille lähtöö mulla oli tosi hyvä pössis salilla. Peilikuvakaan ei ahdistanut ja se on mulle aika harvinaista. Salilta tuli reissun ja muiden kiireiden takia pari viikkoa taukoo. Tauon aikana tuli liikuttuu muuten, eikä salittomuus päässy mietityttämään. Kalatus on yllättävän kuormittavaa hommaa kun on liikenteessä pitkiä päiviä. Lisäks aloin taas pitkästä aikaa käydä lenkillä. Talvella en siitä ihan kauheesti tykkää, mut ai että, nyt on kyllä tuntunu hyvältä. Pari päivää sitten kävin taas uusimassa salikortin. Sekin tuntuu hyvältä. Mä niin tykkään liikkua ja treenata. Saan siitä niin paljon iloa arjen keskelle. Mieli on ainakin kesäkunnossa!

Toivottavasti tää hyvä fiilis ei pääsis lopahtamaan. Tavallaan pelkään kirjottaa tästä, kun tuntuu että aina kun oon jotenkin sinut itteni kanssa ja kerron sen eteenpäin, putoon taas kovaa ja korkeelta. Talvi oli taas tällä saralla aikamoista taistelua, vaikka muu elämä oli täysin kunnossa. Mä just tajusin, että on tätä itseensä kohdistuvaa ahdistusta mulla on kestäny nyt kymmenisen vuotta. Jo aikaisemmin oon miettiny näitä juttuja, mut kymmenen vuotta sitten kaikki alko mennä oikeesti huonommin. Mä en enää jaksais tätä ja oon parhaani mukaan yrittäny selvittää omaa päätäni paremmaksi. Se on vaan aika vaikeeta. Mulla on hetkittäin parempia aikoja ja on niitä tullu tässä viimeisen noin kolmen vuoden aikana enemmän, mut vielä olis aika paljon selvitettävää.

Just nyt menee ihan hyvin ja oon iloinen siitä. Painan enemmän kun koskaan, mut samalla koen olevani parhaimmassa kunnossa ikinä eikä se vaa'an lukema mietitytä just nyt niin paljon. Oon muutenki taas yrittäny vältellä koko vaakaa. Tai oon ollu ehkä timmimmässä kunnossa joskus aijemmin, mut nyt se KUNTO, ihan oikeessa merkityksessä, tuntuu hyvältä. Täytyy yrittää nauttia tästä fiiliksestä, niin kauan kun sitä taas kestää. Toivottavasti huonot ajatukset ei valtaa päätä. Siistiä vastaanottaa kesää näissä fiiliksissä!

16.5.2016

Jätkien kanssa reissussa

Ruotsin reissun jälkeen kun alkoi taas normityöarki, oli kiva saada sovittua uutta reissua. Sovittiin että lähetään Juuson, Miikan ja Jiihon kanssa pariks päiväks kalaan vähän pidemmän matkan päähän. Jiihoo tippui reissusta viimemetreillä pois, lähettiin siis kolmisteen. Tiistaina päästiin Juuson kans pitkän työpäivän jälkeen viideltä. Käytiin hakee Miikka kyytiin, tultiin nopee pesee työpäivän hiet veke kotona ja lähettiin illalla köröttelee kohti määränpäätä. Niin hyvä fiilis. Kesä ja autoilu, siinä on vaan sitä jotain. Lähimmältä Nesteeltä isot kahvit kouraan, Radio päälle ja kohti auringonlaskua. Matkaa kertyi nelisensataa kilsaa, mut ajomatka meni tosi nopsaan. On ihan erilaista matkata kun mukana on enemmän porukkaa. Perillä oltiin puolenyön aikaan.







Kerranki kävi niin että matkasta jäi aika huono maku suuhun... Tai ei oikeesti siitä ite matkasta, mut kalastuksellisesti reissu oli aivan perseestä. Oltiin kaikki ihan et miks ihmeessä ollaan ees täällä. :D No joskus näin... Muuten oli kyllä kivaa. Jos kalastuskamat olis jättäny himaan ja muuten vaan lähteny porukalla reissaamaan niin mikäs siinä ollessa. No, ainakin tuli hengattuu ulkona pari päivää ja nukuttuu tosi hyvin. Meijän majoituksessa oli varmaan jotain unihiekkaa kun kaikki nukuttiin niin hyvin. Oltiin paikanpäällä kaksi yötä. Torstaina tultiin takas himaan. Matkalla käytiin kattomassa muutaman nähtävyydet. Se oli reissun kokokohta... :D

8.5.2016

Taas Ruotsissa

Loma tuli loma meni. Arki unohtui hetkeks kun lähettiin taas Ruotsin puolelle kalareissuun. Viikko sitten perjantaina mut ja Juuso noukittiin kyytiin kun lähettiin kohti Katajanokan satamaa. Kyydissä Mika, Toni, Niko ja Ilkka. Ennen lähtöö oltiin Juuson kanssa käyty alakerran Jyväsessä lounaalla ja otettu samalla loman kunniaks pullo viiniä. Lähtö oltiin sovittu kolmelta, vielä oli hyvin aikaa. Eipä ollukkaan, kun Niko jo puol kolmen aikaan soittelee et täs ollaan teijän talon vieres. Ei meillä onneks ollu enää pahasti jutut kesken. Himasta pakatut romppeet autoon ja terminaalille venttailee laivan lähtöö.

Laivamatka meni railakkaasti niinku ehkä arvata saattaa kun reissuseuraa katsoo. Tutut partyäijät messissä. Juuso sai kuskivuoron, joten paineli nukkuu jo puoliltaöin. Muut jatkettiin vielä pitkää. Mä, Niko ja Toni vallotettiin tanssilattiaa hahah. Tonin kanssa oltiin pisimpään liikkeellä, illan päätteeks käytiin mulle pakollisessa autopelissä, sekä otettiin iltakiekkoskaba. Vitsi et olin siinä huono. :D Seuraavana aamuna oli väsynyttä porukkaa kyydissä. Tukholmasta Mörrumille oli matkaa vähän reilu 500km. Oltiin perillä alkuillasta.







Meijän majoitus oli muutamien kilsojen päässä joelta Karlshamnin puolella. Mörrumilla meillä oli kolme kokonaista päivää käytettävänä. Kolmeksi päiväksi meillä oli kalastusluvat. En oo koskaan hankkinu näin kalliita lupia, noin 75e per päivä per naama. Norjan luvat on maksanu 60e päivä, nyt vedettiin enkat. Täytyy kyllä sanoa, että oli jokaisen euron arvoista. Koko mesta oli tehty kalastajaystävälliseksi. Kalastettavaa aluetta oli noin 6km, ja koko sille matkalle oli tehty kävelytiet joen viereen. Vaikeimpiin paikkoihin oli tehty pitkospuut. Pienin välimatkoin oli myös parkkiksia. Joen varrella oli myös useita istuskelupaikkoja, roskiksia sekä huusseja. Koko kylä pyöri lohenkalastuksen ympärillä. Siitä tuli vähän mieleen joku keski-euroopan hiishtokeskus mesta. Kahlureissa raflaan, alempi hinta kalastajille ja sitä rataa. Toimivaa!







Herättiin joka aamu noin viideltä ja oltiin joella hyvissä ajoin aamulla. Päivät oli pitkiä. Parhaimmillaan kalastattiin suunnilleen 15h. Illalla väsytti. Toki päivällä oli aikaa ottaa myös vähän iisimmin. Iltapäivästä oli mukavaa hengata porukalla, kattoo kun joku meistä on vuorollaan kalassa ja ottaa pari lonkeroo. Vikana päivänä poksautettiin skumpat joen rannassa kun Toni täytti vuosia. Aika miehekästä sanoisin. Pinkkia skumppaa ja lohenkalastusta...







Päivät meni ihan liian nopee ja tuntu että reissu jäi vähän kesken. Jos päästään lähtee ens vuonna samaan paikkaan, on pakko olla muutama päivä pidempään. Kun tultiin kotiin, mulla iski taas perinteinen tyhjyys. Aina kun reissusta palaa kotiin. Tälläsillä reissuilla unohdan kokonaan sen, että arki on ees olemassa. Keskityn vaan siihen hetkeen ja paikkaan missä just silloin oon. Se on helppoo ja tulee ihan itestään, kun ei kotona oo sinänsä mitään odotettavaa. Puoliso kulkee mukana, joten ikävääkään ei pääse syntymään. Mä edelleen haaveilen sellasesta, että myis kaiken ylimääräisen roinan ja lähtis pakulla kiertämään ties minne. Vaikka periaatteessa tykkään olla kotonakin, en tunne että olisin juurtunu minnekkään. Ei kodin tarvii olla vain yks paikka.

Sama tyhjyys mulla iski myös ennen ripareiden jälkeen. Kun hengaa viikon samassa porukassa, siihen jollain tapaa kiintyy ja sit on vaikee lähtee pois. Silloin yleensä tietää että viikko on ollu onnistunu. Niin myös nyt. Oli kyl jännää olla uudella porukalla reissussa. Mä tutustuin Nikoon ja Toniin vuos sitten perhomessuilla, Juuso vähän sen jälkeen. Mika on ollu tuttu naama pidempään Juusolle. Uudella porukalla reissuun lähteminen on aina pieni riski, kun ei ihan tiiä miten jengi käyttäytyy erilaisilla tilanteissa ja osuuks reissukemiat yhteen. Hyvin meni ja hauskaa oli. Mitä muuta voi olettaa kun mukana on kolme syntyperäistä Kotkalaista... Juttuu riitti!

29.4.2016

High fives for five years

Pita sydän Juusbe. Viis vuotta. Viis siistii vuotta. Mihin se aika on menny niin nopsaan, hurahtanu vaan. Kaikkee siihen on mahtunukkin, ei se siis ohi oo missään nimessä hurahtanu. Meil on alusta asti ollu Juuson kans tosi helppoo, kaikki vaan sujuu. Parasta on kun nauretaan yhessä. Sitä tehään paljon ja ihan liian huonoille jutuille. Välillä pelkätään toisen naama naurattaa. Me ollaan ku paita ja perse, mut tarvitaan silti myös omaa aikaa. Parasta on se kun voi elää omaa elämäänsä niinku haluu ja samalla sitä yhteistä.


Ollaan tunnettu kesästä 2009. Oltiin samalla riparilla hommissa, mä apuohjaajana ja Juuso ekaa vuotta isosena. Juusosta tuli heti lämmin fiilis. Meil synkkas hyvin, mut ilman mitään ihastumisen tunteita. Joskus joidenkin tyyppien kanssa vaan klikkaa heti. Seuraavana kesänä oltiin jälleen samalla leirillä. Leirin puolessa välissä suunnilleen mulla alko tulla pientä ihastumista Juusoo kohtaan. Olin ihan et ei saakeli, en mä näin voi tuntee (seurustelin) ja sainkin haudattuu tollaset fiilikset pois. En kertonu fiiliksistä Juusolle, tai yhtään kenellekkään. Silloin kesällä hengattiin paljon yhessä. Joskus hengattiin porukassa, joskus myös kahdestaan. Noihin aikoihin mulla oli enemmäkin jätkäkavereita, jotka oli tosi läheisiä. Olin onnellinen että Juuso oli yks niistä.


Mulla ja eksällä meni vähän huonommin alkuvuodesta 2011. Jälleen kerran. Nyt oltiin sovittu että ei nähä toisiamme hetkeen. Siitä alkoi ihan ihme mylläkkä mun päässä. Alkuun olin aika murtunu kun pitkä suhde alkoi näyttää siltä, että se ei enää kestä. Kaikki alkoi kuitenki muuttuu pikkuhiljaa. Musta alko tuntuu jotenki tosi hyvältä. Asuin silloin vielä porukoiden luona ja muistan kun faija kerran tokaisi et näytän onnellisemmalta kun pitkiin aikoihin. Just siltä musta tuntukin. Mulla oli hyvä olla pitkästä aikaa.


Myös niihin aikoihin hengattiin Juuson kanssa paljon yhessä. Taas mulla alkoi tulla niitä vanhoja fiiliksiä pintaan... Enää en pystyny ees hillitsee niitä. En tosin heti ollu julistamassa tunteita kellekkään. Se oli aika hämmentävää aikaa. Kevään edetessä ja fiiliksien noustessa enemmän, mun oli pakko kertoo Juusolle näistä tuntemuksista. Heh, iki-ihanassa Messengerissä... :D En odottanu vastakaikua, mutta toisesta päästä tuli samat sanat takaisin. Siitä alkoikin sit kauhee fiilisten selvittely, kaikki meni ihan sekaisin. Mä yritin selvitellä välejä entiseen, välillä olin jo kallistumassa takaisin siihen suuntaan, jonka jälkeen selvittelin asioita Juuson kanssa. Kauhee sotku, jota ei kyllä vois muistella mitenkään hyvällä. Meiltä Juuson kanssa tivattiin vastausta "miten me voidaan tehä näin?". En osaa edelleenkään vastata tohon kysymykseen. Joskus tunteet menee järjen edelle.


Huhtikuun lopulla oltiin saatu asiat niin selväks kun siinä tilanteessa oli mahdollista. Fiilis oli helpottunut ja vapautunu. Muutamasta suusta tuli kommenttia, et eiks kannattais olla sinkkuna ensin jonkun aikaa ja sitten vasta kattella uutta suhdetta. Oppikirjojen mukaan joo, mut aina se ei vaan mee niin. Kuulostaa kliseiseltä, mut niin se vaan on. Meidän yhteinen taival nyt vaan sattui alkamaan näin. Onneks meidän molempien perheet otti asian tosi hyvin, oli onnellisia meijän puolesta ja kannustamassa eteenpäin. Samoin sisarukset. Siinä meidän kaunis alkutaival. Paskaa sataa niskaan vieläkin, mutta nykyisin onneks tosi harvoin. Jengillä on niin eri käsitykset tapahtuneesta. Onneks sillä ei oo väliä, kun itse tietää parhaiten miten kaikki on menny.

Jos ei ulkopuolisia tekijöitä mietitä, on meidän yhteiselo ollu aina ihan parasta. Oltiin seurusteltu vaan puolisen vuotta kun muutetiin yhteen. Kaikki vaan loksahti paikoilleen. Joskus meidän elämä saattaa olla vähän tasapaksua, mutta samalla ihanan turvallista. Ollaan tiimi. Toinen aloittaa lauseen ja toinen lopettaa. Ajatellaan usein myös samalla hetkellä ihan samaa asiaa. Imelää? Ehkä, mut ihan parasta.

27.4.2016

Pohdintaa alanvaihdosta

Me ollaan nyt lomalla. Ihanaa. Eilen oli jo eka virallinen lomapäivä. Tänään lähdetään pienelle kalareissulle kahdestaan. Samalla vietetään meidän vuosipäivää. Mukaan lähtee pullo punaviiniä ja jotain grillattavaa. Eilen käytiin Juuson äidillä hengaamassa iltaa. Saunottiin ja syötiin. Illalla kotiintullessa katottiin vielä Armanin Pohjantähden alla. Eilisen jaksossa käsiteltiin päihdeongelmaisia ihmisiä. Mä pidättelin itkuu koko tunnin ajan, huonoin tuloksin. Kun jakso loppu, mä en voinu kun vaan pillittää. Mua ahdistaa ihmiset, ihmiset jotka asettaa ittensä toisten yläpuolelle ja luokittelee muut johonkin alempiin kasteihin. Samalla koin jonkinsorttisen valaistumisen. Ajatus on muhinu mun mielessä pitkään, viimeisen kymmenen vuoden ajan, siitä lähtien kun pääsin pois peruskoulusta. Musta tuntuu että mun on pakko vaihtaa alaa...

Mä oon painiskellu tän asian kanssa oikeesti jo liian pitkään. Jo yläasteella mulla oli kaks ideaa kouluttautumisesta. Taideala tai sosiaaliala. Mä oon aina rakastanu olla ihmisten parissa. Päädyin kuitenkin sille taiteellisemmalle puolelle. Jengi kannusti mua sinne ja kyllä se tuntu ihan hyvältä valinnalta.

 Oon tykänny kyllä tehdä näitä graafisia hommia, mut jotenkin ne on saanu mut aina ahdistumaan. Ekan kerran olin pitkällä saikulla jo amisaikoina, tuntu että musta ei vaan oo sellaselle alalle. Toki siinä taustalla oli muutakin. Mulla on kyllä aina menny ihan hyvin. Teen työt kunnolla ja saan siitä hyvää palautetta. Mut henkisellä puolella joku tuntuu väärältä. Mun on pakko päästä tekemään jotain ihmisläheisempää. Etenkin päihdetyö on kiinnostanu mua jo pidemmän aikaa. Toisaalta myös nuoret. Nyt aijoin selvitellä mitä mahdollisuuksia mulla on. Ehkä joku aikuiskoulutus kun mulla on jo pohjalla yks amis? Lähihoitajaa oon miettiny, AMK koulutus tuntuu ehkä vähän liian haasteelliselta. Tai ainakin sinne pääseminen. Katoin joskus jotain pääsykoematskuja ja luovuin melkein jo toivosta. Ei tällä lukihäiriöpäällä... Mulla on jo pidemmän aikaa ollu fiilis, että nyt ihan oikeesti on pakko alkaa tekee jotain unelmien eteen eikä vaan odottaa. Ei sitä pysty loputtomiin vaan venttaamaan. Hakeminen tuntuu vaan vaikeelta. Tuntuu et olis epäonnistunu valinnoissaan kun nyt tälläsiä juttuja miettii. Toisaalta, tuskin nää koulutukset kumois kumpaakaan. Ehkä niitä pääsis vielä joskus yhdistämään.

Kauhee ajatusoksennus heti näin aamusta. Pakko vähän purkaa. Nyt otan itteeni niskasta kiinni ja selvitän onko mulla ees mitään mahdollisuuksia toteuttaa näitä toiveita. Ensin nautin kuitenkin tästä lomasta.

20.4.2016

Yhteisöllisyydestä

Eilen töllöstä tuli Armanin Pohjantähden alla. Tällä kertaa Arman oli Cannonball MCn meiningeissä mukana. Jakso oli kaikinpuolin hyvä, jopa liikuttava ja siitä tuli monta ajatusta, josta Juuson kans vielä illalla jäätiin jutskaamaan. Monesta olis kiva kirjottaa tännekkin, mut nyt haluun paneutuu vaan yhteen eilen pohdittuun juttuun. Yhteisöt. Prätkäjengeissä mua on aina kiehtonu niiden yhteisöllisyys. Mä aloin pohtii omia fiiliksiä ja tulin siihen tulokseen että mä oon ehdottomasti just sellanen tyyppi, jolle yhteisöt on tosi tarkeitä. En sinänsä tarvii hirveetä laumaa ympärilleni, vaan pelkkä tieto siitä että kuuluu johonkin, on mulle riittävä ja tärkee.


Ala-asteella oli jokseenkin yksinäinen. Oli mulla kavereita, oikeesti hyviäkin mut jotain puuttu, näin jälkeenpäin ajatellen. Joskus ylä-asteen alussa aloin löytää oman stailini ja tutustuin samanhenkisiin tyyppeihin. Kuunneltiin samaa musaa, hengattiin stadissa ja meillä oli sellaset "rokkipiirit." Muistan kun puhuin jollekkin, että ekaa kertaa mulla on sellanen fiilis että mä kuulun johonkin. Tää oli siis vähän ennen kun kaikki rokkihommat alkoi tulla taas muotiin. Hetken aikaa saatiin olla vähän ernuja ja nauttii siitä. Oli siistii. 15-vuotiaana menin riparille. Sitä kautta löytyi toisenlainen yhteisö, jossa viihdyin pitkään. Menin isoskoulutukseen, sen jälkeen appariksi, hengasin joka torstai kirkon nuorisokahvilassa ja lopulta olin myös itse pitämässä sitä. Jälleen musta tuntu, että kuulun johonkin ja mulla oli hyvä olla. Paljon kavereita, joiden kanssa suunnilleen samat kiinnostuksen kohteet, yhteistä kivaa puhaa leirien merkeissä ja rutiinia viikkoihin.


Olin viimeisen kerran riparihommissa kesällä 2012. Ne hommat oli jo alkanu hiipuu mun osalta jonkin verran aikaisemmin. Aloin olla jo liian vanha niihin juttuihin tälläsenä vapaaehtoisena. Toki pidemmälle olis päässy jos olis ollu koulutusta. Haikein fiiliksin jätin seurakuntajutut taakse. Muistan kun just noihin aikoihin puhuin Juusolle, että kaipaan sellasta yhteisöllisyyttä. Sitä ei enää ollu minkäänlaista. Tai joo, on työyhteisöjä esim mut se ei oo sama asia. Tässä vaiheessa ekaa kertaa tajusin kuinka tärkeetä mulle on se tunne että kuuluu johonkin.


Vuosina 2012 ja 2013 aloittelin tätä perhokalastusharrastusta. En olis ikinä sillon osannu kuvitella kuinka isoksi osaksi elämää se muodostuukaan. Siitä tuli mun ja Juuson yhteinen iso harrastus, joka on muuttunu oikeesti elämäntavaksi tässä viime aikoina. Perhokalastajat on kans ihan oma yhteisönsä, mut en mä sitä sillon vielä tajunnu. Vasta vähän reilu vuosi sitten kun näihin mun perhomimmeihin, aloin taas pikkuhiljaa tulee sellasta yhteisöllisyyttä. Tuntuu että perhokalastuspiireissä kaikki tuntee kaikki, ainakin nimeltä ja yhtäkkii oltiikin sitä ihan samaa porukkaa. Ihmiset tunnistaa toisiaan ja tulee moikkaamaan. On tapahtumia, yhteisiä kalareissuja, netissä foorumeita ja kalastusseuroja. Mekin kuulutaan Juuson kanssa yhteen, Kotkan perhokalastajiin.


Mul ei sanat riitä kuvaamaan sitä fiilistä mikä mulla nyt on. Ihan paras harrastus, joka on enemmän kun harrastus. Se on yhteisö ja elämäntapa. Voi kuulostaa hassulta, mut niin se vaan nyt menee. Jotkut hurastaa prätkäjengiin, käy siihen liittyen kaikissa tapahtumissa ja hengaa/harrastaa yhdessä. Tää on ihan samaa, mut yhdistävä tekijä on vain vähän eri. Mä oon niin onnellinen tästä kaikesta mitä muutaman vuoden sisällä on ehtiny tapahtua. Toivottavasti tää fiilis jatkuu. Kun kuuluu johonkin tälläseen yhteisöön, musta tuntuu et saa olla just sitä mitä on. Kaikki on tasa-arvoisia ihmisiä. Kukaan ei kelaa mistä lähtökohdista on vaan joen penkalla tai meren rannalla kaikki on samaa porukkaa. Se jos mikä on kans hienoo.