High fives for five years

Pita sydän Juusbe. Viis vuotta. Viis siistii vuotta. Mihin se aika on menny niin nopsaan, hurahtanu vaan. Kaikkee siihen on mahtunukkin, ei se siis ohi oo missään nimessä hurahtanu. Meil on alusta asti ollu Juuson kans tosi helppoo, kaikki vaan sujuu. Parasta on kun nauretaan yhessä. Sitä tehään paljon ja ihan liian huonoille jutuille. Välillä pelkätään toisen naama naurattaa. Me ollaan ku paita ja perse, mut tarvitaan silti myös omaa aikaa. Parasta on se kun voi elää omaa elämäänsä niinku haluu ja samalla sitä yhteistä.

Ollaan tunnettu kesästä 2009. Oltiin samalla riparilla hommissa, mä apuohjaajana ja Juuso ekaa vuotta isosena. Juusosta tuli heti lämmin fiilis. Meil synkkas hyvin, mut ilman mitään ihastumisen tunteita. Joskus joidenkin tyyppien kanssa vaan klikkaa heti. Seuraavana kesänä oltiin jälleen samalla leirillä. Leirin puolessa välissä suunnilleen mulla alko tulla pientä ihastumista Juusoo kohtaan. Olin ihan et ei saakeli, en mä näin voi tuntee (seurustelin) ja sainkin haudattuu tollaset fiilikset pois. En kertonu fiiliksistä Juusolle, tai yhtään kenellekkään. Silloin kesällä hengattiin paljon yhessä. Joskus hengattiin porukassa, joskus myös kahdestaan. Noihin aikoihin mulla oli enemmäkin jätkäkavereita, jotka oli tosi läheisiä. Olin onnellinen että Juuso oli yks niistä.

Mulla ja eksällä meni vähän huonommin alkuvuodesta 2011. Jälleen kerran. Nyt oltiin sovittu että ei nähä toisiamme hetkeen. Siitä alkoi ihan ihme mylläkkä mun päässä. Alkuun olin aika murtunu kun pitkä suhde alkoi näyttää siltä, että se ei enää kestä. Kaikki alkoi kuitenki muuttuu pikkuhiljaa. Musta alko tuntuu jotenki tosi hyvältä. Asuin silloin vielä porukoiden luona ja muistan kun faija kerran tokaisi et näytän onnellisemmalta kun pitkiin aikoihin. Just siltä musta tuntukin. Mulla oli hyvä olla pitkästä aikaa.

Myös niihin aikoihin hengattiin Juuson kanssa paljon yhessä. Taas mulla alkoi tulla niitä vanhoja fiiliksiä pintaan... Enää en pystyny ees hillitsee niitä. En tosin heti ollu julistamassa tunteita kellekkään. Se oli aika hämmentävää aikaa. Kevään edetessä ja fiiliksien noustessa enemmän, mun oli pakko kertoo Juusolle näistä tuntemuksista. Heh, iki-ihanassa Messengerissä... :D En odottanu vastakaikua, mutta toisesta päästä tuli samat sanat takaisin. Siitä alkoikin sit kauhee fiilisten selvittely, kaikki meni ihan sekaisin. Mä yritin selvitellä välejä entiseen, välillä olin jo kallistumassa takaisin siihen suuntaan, jonka jälkeen selvittelin asioita Juuson kanssa. Kauhee sotku, jota ei kyllä vois muistella mitenkään hyvällä. Meiltä Juuson kanssa tivattiin vastausta "miten me voidaan tehä näin?". En osaa edelleenkään vastata tohon kysymykseen. Joskus tunteet menee järjen edelle.

Huhtikuun lopulla oltiin saatu asiat niin selväks kun siinä tilanteessa oli mahdollista. Fiilis oli helpottunut ja vapautunu. Muutamasta suusta tuli kommenttia, et eiks kannattais olla sinkkuna ensin jonkun aikaa ja sitten vasta kattella uutta suhdetta. Oppikirjojen mukaan joo, mut aina se ei vaan mee niin. Kuulostaa kliseiseltä, mut niin se vaan on. Meidän yhteinen taival nyt vaan sattui alkamaan näin. Onneks meidän molempien perheet otti asian tosi hyvin, oli onnellisia meijän puolesta ja kannustamassa eteenpäin. Samoin sisarukset. Siinä meidän kaunis alkutaival. Paskaa sataa niskaan vieläkin, mutta nykyisin onneks tosi harvoin. Jengillä on niin eri käsitykset tapahtuneesta. Onneks sillä ei oo väliä, kun itse tietää parhaiten miten kaikki on menny.

Jos ei ulkopuolisia tekijöitä mietitä, on meidän yhteiselo ollu aina ihan parasta. Oltiin seurusteltu vaan puolisen vuotta kun muutetiin yhteen. Kaikki vaan loksahti paikoilleen. Joskus meidän elämä saattaa olla vähän tasapaksua, mutta samalla ihanan turvallista. Ollaan tiimi. Toinen aloittaa lauseen ja toinen lopettaa. Ajatellaan usein myös samalla hetkellä ihan samaa asiaa. Imelää? Ehkä, mut ihan parasta.