19.1.2016

Samaa vanhaa kuumeilua

Viimepäivät on taas menny matkakuumeillessa... Oon miettiny kesän kalareissuja, selaillu googlemapsia, ottanu selvää lupa-alueista ja hinnoista ja kuluttanu pääni puhki laskeskellessa matkojen budjetteja. Samalla vähän ahdistunutkin kun ei raha vaan riitä kaikkeen. Haaveilu on silti kivaa. Oon myös tsekkailu uusia kaukokohteita. Jos vaikka ens vuonna pääsis jonnekkin pidemmälle.  Välillä Juuso yrittää toppuutella mun matkahaaveita, ei kuulemma kannattais kiusaa itteensä. Kiusaamista se ei kuitenkaan musta oo. Niinku sanoin haaveilu ja matkojen suunnittelu on kivaa. Riku Rantala kirjotti tästä aiheesta hyvän tekstin. LINKKI.






Mä pääsin ekan kerran kunnolla matkailun makuun marraskuussa 2005. Käytiin sillon faijan kanssa kahdestaan Kiinassa. Sitä ennen oltiin kyllä käyty koko perheen voimin Euroopassa. Mä en ees tiedä miks, mut mulla oli ihan hirvee kiinnostus Aasian maihin, varsinkin just Kiinaan. Sen reissun jälkeen sainkin sitten pysyvän matkakuumeen... Pakko päästä maailmalle. Kaukokohteiden lisäksi haaveilen jatkuvasti erilaisista kalareissuista. Niitäkin olis hienoo päästä tekemään pitkin maailmaa, mutta ihan nää Pohjoismaat riittää alkuun. On täälläkin paljon nähtävää. Myös Suomen Lapissa on vielä hirveesti paikkoja, jossa olis kiva käydä.



Lisäks oon haaveillu jos joskus pystyis yhdistää jonkun lämpimän kaukokohteen ja kalastuksen. Juuson kanssa päätettiin, että viiden vuoden sisään on pakko päästä kokemaan Malediivit. Siellä yhdistyis kaikki. Lämpö, meri, korallit, snorklaus ja kalastus. On vaan vissiin vähän tyyris kohde, siksi ei oteta sen kanssa vielä hirveetä painetta. Jos Malediivit ei natsaa, niin sitten joku toinen edes vähän samantyyppinen kalastuskohde. Musta tuntuu, että jotkut voi jo kyllästyä tän saman aiheen jauhamiseen, mut mä en vaan voi sille mitään. Ei kaikkia kiinnosta matkustaminen samalla tavalla. Eikä pidäkkään, joku saa kiksit ihan muista jutuista. Mulle se vaan on yks tärkeimpiä asioita elämässä.  Erilaisten paikkojen näkeminen on yks niistä asioista joka tekee mut onnelliseks.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti