27.3.2014

Fillarilla töihin

Tänään otin ekaa kertaa fillarin kunnolla käyttöön tänä vuonna. Mä oon aina ihan skitso keväisin pyörällä ajamisen kanssa kun mua pelottaa jos on vähänkin lunta tai jäätä jossain. Juuso ajaa fillarillaan kesät talvet aina Heselle töihin, mut mä pelkuroin niin kauan et vikatkin talven rippeet on poissa. Tänään lähettiin ajelulle.


Oli niin kivaa ajaa tossa säässä! Mulla tuli yhdessä kohtaa jopa niin lämmin että piti laittaa takki ja hanskat reppuun. Käytiin F-musassa kun Juuso tartti taas jotain juttuja sen rumpuihin. Siellä oli myös jotkut alet.


Äffästä Juusbe lähti takasin kotiin valmistautumaan iltavuoroon ja mä jatkoin kentälle töihin. Olin jo sen verran hyvissä ajoin ennen vuoron alkua paikalla, että nappasin auton ja kävin hakemassa evästä ykköshallilta. Se on siis vanha lentokonehalli keskellä kenttää. Mua aina hämää puheet ykköshallista kun Isomyyrissä oli ennen aikaa sen niminen ruokakauppa. :D


Vuoron jälkeen oli vielä sopiva keli fillarointiin. Aurinko laski kivasti. En pitäny kiirettä, noin  kymmenen kilsan matkaan meni 45 parilla juomatauolla. Oon välillä mennyt saman matkan puoleen tuntiin, mutta eri pyörällä. Toi vanha poni ja "vähän" raskas ajaa. On siinä kyllä vähän väsähtany fiilis muutekin kiireisen vuoron jälkeen. Varmaan joinakin päivinä fillaroin jatkossakin. Nyt soffalle odottelee et Juusokin tulee himbeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti