6.3.2014

Throwback Thursday

Mä en oo vielä yllämainittuun juttuun tullut messiin vaikka niitä monissa blogeissa, Facebookissa, Instagarmissa jne viliseekin aina välillä. Nyt kuitenkin ajattelin kantaa korteni kekoon ja lähin muistelee vanhoja.

Aattelin aluks mennä blogin ekaan vuoteen, mutta en kirjoittanut vielä maaliskuussa vaan alotin vasta huhtikuussa. Tää blogi täyttää ens kuussa siis neljä vuotta! Mennään blogin toiseen vuoteen ja tähän päivään. 


6.3. vuonna 2011 oli sunnuntai. Viikonloppu jolloin vietettiin Juuson 18 vee synttäreitä. Juuso oli tässä vaiheessa viimeisimpiä tyyppejä jotka pääsi meijän kaviporukasta täysi-ikäisyyteen. Vähän myöhemmin on tullu pari vielä nuorempaa. Sunnuntaina oli Vaskivuoren lukion bändimataroni. Kaikilla oli vähän darranen fiilis eilisestä, mutta Juuson, Esan, Miron ja Niken soitto meni kuitenkin hyvin. Voi Miron tukka! Pakko laittaa vielä pieni kollaasi edellisestä päivästä eli niistä Juuson synttäreistä. Kaikki on niin junnuja. Ihmeen paljon tapahtuu muutosta ihmisten naamoissa kolmessakin vuodessa. :D


Sitten takaisin tähän vuoteen Juuso täytti eilen 21. Ei juhlittu sitä nyt mitenkään erityisesti. Mä annoin pienen lahjan heti aamusta ja olin jo aikasemmin ostallistunut Juuson rumpujen oheistavaroiden hankintaan. Illalla käytiin saunassa. Juhlinnat siirtyy viikonlopulle. Tulossa on tuplasynttärit. Niistä lisää myöhemmin.

Tää iski kolme vuotta sitten törkeen kovaa! Niin se tekee kyllä vieläkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti