10.5.2015

Lenkki Jättärille

Eilisen suunnitelmat meni vähän uusiksi. Oltiin Juuson kans menossa ihan innoissamme kalaan aamupäivästä ja vasta kun päästiin mestoille huomattiin että meillä ei oo kaikkia tarvittavia tavaroita messissa... :D Tärkein puuttu. Vavat. Tai oli meillä kahdesta eri vavasta osia. Hupsista. Noh, eipä me sit enää keretty lähtee niitä hakemaan, joten kalareissu siirtyi päivällä eteenpäin. Myös illan suunnitelmat meni uuteen uskoon. Meijän piti kalareissun jälkeen tehdä yhessä ruokaa ja mennä illalla Lunaan kattoo yhtä bändiä, mut Juuson pitikin mennä treenaa oman bändinsä kanssa. Mä vedin lenkkikamat päälle ja lähin ulos nauttii kivasta kelista.





Suuntasin Malminkartanoon jättärille. Matkalla törmäsin Williin. Jännää miten päivää voi piristää niinkin nopee näkeminen vanhan kaverin kanssa. Fiilis oli muutenkin jo hyvä, mut sit se parani entisestään. Jättärillä oli paljon muitakin lenkkeilijöitä. Tajusin että mä oon käyny siellä viimeks varmaan pari vuotta sitten. Joskus tuli käytyy enemmänkin. Portaita pitkin on ihan kivaa treenailla ja oli mukava huomata että oma kunto on vissiin ihan ookoo kuosissa kun portaiden nouseminen ei tuntunu oikeestaan missään. Muutamia kertoja kiipesin ylös ja hölkkäilin alas. Korvissa hyvää musaa, kaikki oli tosi jees. Kevät on P-A-R-A-S-T-A.




Vaikka kunto sinänsä onkin ihan hyvä, oon mä nyt jotenkin päässy vähän ulkoisesti lössähtämään. Ensinnäkin tää kuukauden salitauko on vähän muuttanu ulkonäköö, mutta jo aikaisemmin tapahtu jotain outoa. Mulla nous paino parin kuukauden sisällä 5kg. En oo ikinä painanu niin paljon kun nyt. Jollekkin tää ei ehkä kuulosta pahalta, mut kun se osuu omaan kroppaan, tuntuu aika inhottavalta. Varsinkin kun en siinä vaiheessa ollu muuttanu liikkumis/syömistottumuksiani mitenkään. Tuntu että kroppa on jotenkin ihan tukossa. En tiiä voisko tää olla jotain e-pillereiden lopettamisen jälkimaininkeja? No, turha spekuloida. Toivon että tää salitauko on tehny hyvää ja kroppa alkaa "raikastua" kun taas alotan treenaamisen. Kyl nyt ainakin tuntuu jo paremmalta kun sillon ennen treenitaukoa. Vaikka salittomuus on ollu mukavaa, kyl mä taas tossa lenkin aikana tajusin kuinka paljon tykkään treemaanisesta. Innolla odotan alkavaa viikkoa, että saan taas kortin taskuun. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti