13.3.2015

Aamupäivä raikkaassa ilmassa

Aurinko on taas palannut keskuutteemme. Ainakin hetkeksi. Ihanaaaa! Toivottavasti kelit pysyis tälläsenä edes jonkun aikaa. Niin piristävää ja keväistä. Eilen otettiin Juuson kanssa kelista kaikki ilo irti ja lähettiin ulos nauttimaan raikkaasta ilmasta. Tehtiin vuoden eka kalareissu merelle Itä-Helsinkiin. Merellä on aina niin rauhoittavaa. Kalastukseen tällänen tosi aurinkoinen sää ei oo ehkä ihan paras, mut ihan sama. Päästiin ainakin nauttimaan arskasta. Ei edes tuullu, joten oli jopa ihan lämmintä.








Ehittiin olla Kallahdessa pari tuntia ennen kun piti lähtee duuniin. Vaikka sää olikin semi lämmin, oli sormet aika jäässä kun lopeteltiin. Merivesi on vielä kuitenkin aika jäätävää. Oli ihan kiva tulla autolle lämmittelee näppejä. Yhden tienoilla lähettiin ajaa kohti lentokenttää. Mulla oli matkaluettavaa mukana. Muutama viikko sitten kerroin että alotin lukee sitä toista osaa Fifty shadesista. Luin sen kokonaan kahdessa viikossa, se oli mulle aika iso enkka. Oon niin antilukutoukka kun voi olla ja vielä lukihäiriöinen. Nyt alotin kolmannen osan. Lukeminen tekee ihan hyvää tälle häiriöpäälle. Yritän että saisin vielä tonkin kirjan jälkeen jotain luettua.



Nyt on perjantai ja tän viikon duunit hoidettu. Voittajafiilis. Varsinkin kun tietää että ei tarvii jynssätä yhtään lentokonetta seuraavaan kuukauteen. Mä meen taas hetkeksi Calcukselle! Heti ens viikosta lähtien. Kivaa vaihtelua. Huomenna juhlitaan Pinjaa. Mä en oo vieläkään ihan palautunu edellisestä viikonlopusta, mut ehkä tää tästä! Pinjalle on vieläkin pimennossa että mitä me tehään huomenna. Tai ainakin mä luulen niin, ainakaan en oo ite paljastanu mitään. :D Huomenna iltapäivästä sit selvii mitä duunaillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti