11.3.2015

GoExpo ja muut viikonlopun jutut

Viikonloppu oli niin rankka että siihen ei oo vielä edes jaksanut palata... :D Perjantaina mulla ja Juuso alkoi kolmen päivän vapaat, jotka oli aika hyvin ängetty täyteen ohjelmaa. Perjantai aamuna oli vielä pieni paniikki päällä meneekö suunnitelmat ihan uusiks, kun olin kärsiny taas vatsaongelmista ja huonosta olosta reilun viikon ajan. Pahat olo alkoi kuitenkin pikkuhiljaa väistyy ja päästiin tekee suunnitellut jutut. Heti aamupäivästä laitettiin ittemme jo iltakuosiin. Illalla oli tiedossa illanistujaiset Juuson tädin luona.



Ennen iltamenoja suunnattiin messukeskukseen ja jokavuotiseen GoExpoon. Messuilla oli aika paljon kaikkee liikunnallista, mut ne me tsekkailtiin vaan nopeesti läpi ja sitten oltiinkin lähes koko lappuaika kalastuspuolella.




Nähtiin paria tuttuakin, aika meni nopsaan ja yhtäkkii messut alkoikin jo mennä kiinni. Lähettiin jatkamaan matkaa Myllypuroon. Siellä illanistujaiset oli jo mukavasti käynnissä. Katja ja Sami halus pitää kiitoskemut kaikille niille ketkä osallistui lastenvahdintaan K:n ja S:n häämatkan aikana. Samalla juhlittiin myös Juusoa.



Ilta venyi tappiin asti ja oltiin vasta joskus neljän tienoilla kotona. Me ei kauheesti harrasteta taxilla kulkemista, mut nyt mukava nahkapenkki voitti ihan täpöllä kahden dösän venaamisen ja pitkän matkan himaan. Se oli hyvä veto. Jos oltais tultu julkisilla, meillä olis menny reilu 1,5h kaikkien venaamisten kanssa ja se ei tuntunu siinä mielentilassa ja väsymyksessä kovin mukavalta. :D

Myös lauantaina piti mennä messuille, mutta nukuttiin niin pitkään (ja olo oli vähän huono) että ei sit oikein keretty. Alkuillasta oli taas muita suunnitelmia. Mun sisko Pinja ja veli Pyry tuli käymään meillä. Tarjottiin Pinjalle synttäridrinkit kun likka oli just täyttäny 18. Pinja oli ollu edellisenä iltana kavereittensa kanssa Dondossa ja olo oli sen mukainen. Ei oltu Juuson kanssa ainoot darrakasat. Yhessä mentiin vielä Viivin ja Nassen tupareihin. Meijän ilta loppui aika lyhyeen kun ei vain millään jaksanu rymytä kahta päivää putkeen...


Sunnuntaina olo oli taas parempi ja päästiin lähtee uudestaan messuille. Mukavaa hengailua taas.



Tällä kertaa käytiin myös muillakin osastoilla. Tehtiin pikavisiitti heppapuolelle, koska pitihän sitä päästä rapsuttaa alpakkaa. Visiitti oli todellakin aika pikainen, koska ei menny kun hetki niin Juuson hengitystiet alkoi mennä pahasti tukkoon. Toi jäbän heppa-allergia on ihan kreisi! Onneks oli lääkkeet mukana.



Kierettiin myös vähän kamerapuolella. Kuunneltiin yhtä luentoa Lightroomista. Se oli ihan mielenkiintoinen.




Oli kiva hengata messuilla muutama päivä, vaikka sunnuntaina olo olikin aika väsähtänyt kaikista menoista. Hyvin tuli huomattua että kisakunto ei enää kovin hyvin riitä kahden päivän rälläämiseen. Festareilla se vielä jotenkin menee, mut näissä normiolosuhteissa se on aika nou nou. Monet mun kanssa samanikäiset tyypit syyttää tästä "vanhuutta", mut hei ei toi meidän Pinjakaan kovin jaksavainen ollut kahteen päivään, vaikka on just täyttäny 18. :D Ja toiseks mikä "vanhuus"?! Terveisin ikiteini...

Nyt on taas alotettu duuniviikko. Tällä kertaa ollaan töissä ihan normaalin arkiviikon verran. Aika jees. Enää muutama päivä töitä, nythän on jo keskiviikko! Viikonloppuna taas juhlatunnelmiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti