29.4.2016

High fives for five years

Pita sydän Juusbe. Viis vuotta. Viis siistii vuotta. Mihin se aika on menny niin nopsaan, hurahtanu vaan. Kaikkee siihen on mahtunukkin, ei se siis ohi oo missään nimessä hurahtanu. Meil on alusta asti ollu Juuson kans tosi helppoo, kaikki vaan sujuu. Parasta on kun nauretaan yhessä. Sitä tehään paljon ja ihan liian huonoille jutuille. Välillä pelkätään toisen naama naurattaa. Me ollaan ku paita ja perse, mut tarvitaan silti myös omaa aikaa. Parasta on se kun voi elää omaa elämäänsä niinku haluu ja samalla sitä yhteistä.


Ollaan tunnettu kesästä 2009. Oltiin samalla riparilla hommissa, mä apuohjaajana ja Juuso ekaa vuotta isosena. Juusosta tuli heti lämmin fiilis. Meil synkkas hyvin, mut ilman mitään ihastumisen tunteita. Joskus joidenkin tyyppien kanssa vaan klikkaa heti. Seuraavana kesänä oltiin jälleen samalla leirillä. Leirin puolessa välissä suunnilleen mulla alko tulla pientä ihastumista Juusoo kohtaan. Olin ihan et ei saakeli, en mä näin voi tuntee (seurustelin) ja sainkin haudattuu tollaset fiilikset pois. En kertonu fiiliksistä Juusolle, tai yhtään kenellekkään. Silloin kesällä hengattiin paljon yhessä. Joskus hengattiin porukassa, joskus myös kahdestaan. Noihin aikoihin mulla oli enemmäkin jätkäkavereita, jotka oli tosi läheisiä. Olin onnellinen että Juuso oli yks niistä.


Mulla ja eksällä meni vähän huonommin alkuvuodesta 2011. Jälleen kerran. Nyt oltiin sovittu että ei nähä toisiamme hetkeen. Siitä alkoi ihan ihme mylläkkä mun päässä. Alkuun olin aika murtunu kun pitkä suhde alkoi näyttää siltä, että se ei enää kestä. Kaikki alkoi kuitenki muuttuu pikkuhiljaa. Musta alko tuntuu jotenki tosi hyvältä. Asuin silloin vielä porukoiden luona ja muistan kun faija kerran tokaisi et näytän onnellisemmalta kun pitkiin aikoihin. Just siltä musta tuntukin. Mulla oli hyvä olla pitkästä aikaa.


Myös niihin aikoihin hengattiin Juuson kanssa paljon yhessä. Taas mulla alkoi tulla niitä vanhoja fiiliksiä pintaan... Enää en pystyny ees hillitsee niitä. En tosin heti ollu julistamassa tunteita kellekkään. Se oli aika hämmentävää aikaa. Kevään edetessä ja fiiliksien noustessa enemmän, mun oli pakko kertoo Juusolle näistä tuntemuksista. Heh, iki-ihanassa Messengerissä... :D En odottanu vastakaikua, mutta toisesta päästä tuli samat sanat takaisin. Siitä alkoikin sit kauhee fiilisten selvittely, kaikki meni ihan sekaisin. Mä yritin selvitellä välejä entiseen, välillä olin jo kallistumassa takaisin siihen suuntaan, jonka jälkeen selvittelin asioita Juuson kanssa. Kauhee sotku, jota ei kyllä vois muistella mitenkään hyvällä. Meiltä Juuson kanssa tivattiin vastausta "miten me voidaan tehä näin?". En osaa edelleenkään vastata tohon kysymykseen. Joskus tunteet menee järjen edelle.


Huhtikuun lopulla oltiin saatu asiat niin selväks kun siinä tilanteessa oli mahdollista. Fiilis oli helpottunut ja vapautunu. Muutamasta suusta tuli kommenttia, et eiks kannattais olla sinkkuna ensin jonkun aikaa ja sitten vasta kattella uutta suhdetta. Oppikirjojen mukaan joo, mut aina se ei vaan mee niin. Kuulostaa kliseiseltä, mut niin se vaan on. Meidän yhteinen taival nyt vaan sattui alkamaan näin. Onneks meidän molempien perheet otti asian tosi hyvin, oli onnellisia meijän puolesta ja kannustamassa eteenpäin. Samoin sisarukset. Siinä meidän kaunis alkutaival. Paskaa sataa niskaan vieläkin, mutta nykyisin onneks tosi harvoin. Jengillä on niin eri käsitykset tapahtuneesta. Onneks sillä ei oo väliä, kun itse tietää parhaiten miten kaikki on menny.

Jos ei ulkopuolisia tekijöitä mietitä, on meidän yhteiselo ollu aina ihan parasta. Oltiin seurusteltu vaan puolisen vuotta kun muutetiin yhteen. Kaikki vaan loksahti paikoilleen. Joskus meidän elämä saattaa olla vähän tasapaksua, mutta samalla ihanan turvallista. Ollaan tiimi. Toinen aloittaa lauseen ja toinen lopettaa. Ajatellaan usein myös samalla hetkellä ihan samaa asiaa. Imelää? Ehkä, mut ihan parasta.

27.4.2016

Pohdintaa alanvaihdosta

Me ollaan nyt lomalla. Ihanaa. Eilen oli jo eka virallinen lomapäivä. Tänään lähdetään pienelle kalareissulle kahdestaan. Samalla vietetään meidän vuosipäivää. Mukaan lähtee pullo punaviiniä ja jotain grillattavaa. Eilen käytiin Juuson äidillä hengaamassa iltaa. Saunottiin ja syötiin. Illalla kotiintullessa katottiin vielä Armanin Pohjantähden alla. Eilisen jaksossa käsiteltiin päihdeongelmaisia ihmisiä. Mä pidättelin itkuu koko tunnin ajan, huonoin tuloksin. Kun jakso loppu, mä en voinu kun vaan pillittää. Mua ahdistaa ihmiset, ihmiset jotka asettaa ittensä toisten yläpuolelle ja luokittelee muut johonkin alempiin kasteihin. Samalla koin jonkinsorttisen valaistumisen. Ajatus on muhinu mun mielessä pitkään, viimeisen kymmenen vuoden ajan, siitä lähtien kun pääsin pois peruskoulusta. Musta tuntuu että mun on pakko vaihtaa alaa...

Mä oon painiskellu tän asian kanssa oikeesti jo liian pitkään. Jo yläasteella mulla oli kaks ideaa kouluttautumisesta. Taideala tai sosiaaliala. Mä oon aina rakastanu olla ihmisten parissa. Päädyin kuitenkin sille taiteellisemmalle puolelle. Jengi kannusti mua sinne ja kyllä se tuntu ihan hyvältä valinnalta.

 Oon tykänny kyllä tehdä näitä graafisia hommia, mut jotenkin ne on saanu mut aina ahdistumaan. Ekan kerran olin pitkällä saikulla jo amisaikoina, tuntu että musta ei vaan oo sellaselle alalle. Toki siinä taustalla oli muutakin. Mulla on kyllä aina menny ihan hyvin. Teen työt kunnolla ja saan siitä hyvää palautetta. Mut henkisellä puolella joku tuntuu väärältä. Mun on pakko päästä tekemään jotain ihmisläheisempää. Etenkin päihdetyö on kiinnostanu mua jo pidemmän aikaa. Toisaalta myös nuoret. Nyt aijoin selvitellä mitä mahdollisuuksia mulla on. Ehkä joku aikuiskoulutus kun mulla on jo pohjalla yks amis? Lähihoitajaa oon miettiny, AMK koulutus tuntuu ehkä vähän liian haasteelliselta. Tai ainakin sinne pääseminen. Katoin joskus jotain pääsykoematskuja ja luovuin melkein jo toivosta. Ei tällä lukihäiriöpäällä... Mulla on jo pidemmän aikaa ollu fiilis, että nyt ihan oikeesti on pakko alkaa tekee jotain unelmien eteen eikä vaan odottaa. Ei sitä pysty loputtomiin vaan venttaamaan. Hakeminen tuntuu vaan vaikeelta. Tuntuu et olis epäonnistunu valinnoissaan kun nyt tälläsiä juttuja miettii. Toisaalta, tuskin nää koulutukset kumois kumpaakaan. Ehkä niitä pääsis vielä joskus yhdistämään.

Kauhee ajatusoksennus heti näin aamusta. Pakko vähän purkaa. Nyt otan itteeni niskasta kiinni ja selvitän onko mulla ees mitään mahdollisuuksia toteuttaa näitä toiveita. Ensin nautin kuitenkin tästä lomasta.

20.4.2016

Yhteisöllisyydestä

Eilen töllöstä tuli Armanin Pohjantähden alla. Tällä kertaa Arman oli Cannonball MCn meiningeissä mukana. Jakso oli kaikinpuolin hyvä, jopa liikuttava ja siitä tuli monta ajatusta, josta Juuson kans vielä illalla jäätiin jutskaamaan. Monesta olis kiva kirjottaa tännekkin, mut nyt haluun paneutuu vaan yhteen eilen pohdittuun juttuun. Yhteisöt. Prätkäjengeissä mua on aina kiehtonu niiden yhteisöllisyys. Mä aloin pohtii omia fiiliksiä ja tulin siihen tulokseen että mä oon ehdottomasti just sellanen tyyppi, jolle yhteisöt on tosi tarkeitä. En sinänsä tarvii hirveetä laumaa ympärilleni, vaan pelkkä tieto siitä että kuuluu johonkin, on mulle riittävä ja tärkee.


Ala-asteella oli jokseenkin yksinäinen. Oli mulla kavereita, oikeesti hyviäkin mut jotain puuttu, näin jälkeenpäin ajatellen. Joskus ylä-asteen alussa aloin löytää oman stailini ja tutustuin samanhenkisiin tyyppeihin. Kuunneltiin samaa musaa, hengattiin stadissa ja meillä oli sellaset "rokkipiirit." Muistan kun puhuin jollekkin, että ekaa kertaa mulla on sellanen fiilis että mä kuulun johonkin. Tää oli siis vähän ennen kun kaikki rokkihommat alkoi tulla taas muotiin. Hetken aikaa saatiin olla vähän ernuja ja nauttii siitä. Oli siistii. 15-vuotiaana menin riparille. Sitä kautta löytyi toisenlainen yhteisö, jossa viihdyin pitkään. Menin isoskoulutukseen, sen jälkeen appariksi, hengasin joka torstai kirkon nuorisokahvilassa ja lopulta olin myös itse pitämässä sitä. Jälleen musta tuntu, että kuulun johonkin ja mulla oli hyvä olla. Paljon kavereita, joiden kanssa suunnilleen samat kiinnostuksen kohteet, yhteistä kivaa puhaa leirien merkeissä ja rutiinia viikkoihin.


Olin viimeisen kerran riparihommissa kesällä 2012. Ne hommat oli jo alkanu hiipuu mun osalta jonkin verran aikaisemmin. Aloin olla jo liian vanha niihin juttuihin tälläsenä vapaaehtoisena. Toki pidemmälle olis päässy jos olis ollu koulutusta. Haikein fiiliksin jätin seurakuntajutut taakse. Muistan kun just noihin aikoihin puhuin Juusolle, että kaipaan sellasta yhteisöllisyyttä. Sitä ei enää ollu minkäänlaista. Tai joo, on työyhteisöjä esim mut se ei oo sama asia. Tässä vaiheessa ekaa kertaa tajusin kuinka tärkeetä mulle on se tunne että kuuluu johonkin.


Vuosina 2012 ja 2013 aloittelin tätä perhokalastusharrastusta. En olis ikinä sillon osannu kuvitella kuinka isoksi osaksi elämää se muodostuukaan. Siitä tuli mun ja Juuson yhteinen iso harrastus, joka on muuttunu oikeesti elämäntavaksi tässä viime aikoina. Perhokalastajat on kans ihan oma yhteisönsä, mut en mä sitä sillon vielä tajunnu. Vasta vähän reilu vuosi sitten kun näihin mun perhomimmeihin, aloin taas pikkuhiljaa tulee sellasta yhteisöllisyyttä. Tuntuu että perhokalastuspiireissä kaikki tuntee kaikki, ainakin nimeltä ja yhtäkkii oltiikin sitä ihan samaa porukkaa. Ihmiset tunnistaa toisiaan ja tulee moikkaamaan. On tapahtumia, yhteisiä kalareissuja, netissä foorumeita ja kalastusseuroja. Mekin kuulutaan Juuson kanssa yhteen, Kotkan perhokalastajiin.


Mul ei sanat riitä kuvaamaan sitä fiilistä mikä mulla nyt on. Ihan paras harrastus, joka on enemmän kun harrastus. Se on yhteisö ja elämäntapa. Voi kuulostaa hassulta, mut niin se vaan nyt menee. Jotkut hurastaa prätkäjengiin, käy siihen liittyen kaikissa tapahtumissa ja hengaa/harrastaa yhdessä. Tää on ihan samaa, mut yhdistävä tekijä on vain vähän eri. Mä oon niin onnellinen tästä kaikesta mitä muutaman vuoden sisällä on ehtiny tapahtua. Toivottavasti tää fiilis jatkuu. Kun kuuluu johonkin tälläseen yhteisöön, musta tuntuu et saa olla just sitä mitä on. Kaikki on tasa-arvoisia ihmisiä. Kukaan ei kelaa mistä lähtökohdista on vaan joen penkalla tai meren rannalla kaikki on samaa porukkaa. Se jos mikä on kans hienoo.

18.4.2016

Loman odotusta

Kevättä pukkaa. Ihan parasta. Samalla ärsyttävää kun keväällä mulla käy usein niin että musta tulee ihan yliaktiivinen. Tekis mieli tehdä kaikkee muuta kun töitä! Gotlannin reissu toi vaan lisäbuustia sille et haluis vaan olla kokoajan jossain menossa. Suunnilleen viikon päästä meillä alkaa Juuson kans loma. Ihka ensimmäinen oikee loma, siis palkallinen.  Tai siis mulle loma on ihan ensimmäinen, Juuso lomaili palkallisesti viimeks kesällä 2014 kun oli vielä Hesellä töissä. Vajaan kahden viikon päästä perjantaina lähetään taas Ruotsiin. Meitä on lähdössä kuuden hengen porukka Mörrumille kalastamaan lohta. Se on sen verta etelässä, että kevät on siellä salee pidemmällä kun täällä. Reissun jälkeen varmaan myös Suomessa alkaa kevät ihan tosi vauhdilla.

Jonkun verran on tullu mietittyy myös kesää ja muita tulevia reissuja.  Koko mennyt viikonloppu tuli tutkittua karttoja ja etittyy tietoo eri kohteista. Näyttäis siltä, että myös kesällä lähdetään Ruotsiin. Pohjoiseen. Tästä tulee tällänen ruotsivuosi! Sen lisäks myös jonnekkin Norjaan.


Loman venausta on varjostanu pari juttuu. Meille molemmille iski joku tyhmä kevätflunssa. Mä oon aina tosi huono hakee saikkuu ja kerkesin olla pari päivää kipeenä töissä. Ei mulla kuitenkaan ollu kuumetta niin kelasin et mikäs tässä ollessa, vaik olo olikin aika huono. Vasta sit kun Juusokin pärähti kipeeks, kehtasin lähtee terkkarille. :D Logiikka? Eiks oo vielä nolompaa jäädä samaan aikaan saikulle. Tai siis epäilyttävää? No minkäs teet. Oltiin sit koko viikonloppu vaan himassa. Vielä on flunssan rippeet jäljellä, mut tänään taas uudestaan töihin. Kotiviikonlopun aikana mulla iski ihme ahdistus, joka meni paniikkikohtaukseen asti... En tajuu mistä se tuli. Ihan puskasta oikeesti. Paniikkihäiriö ja kohtaukset on pysyny aika hyvin poissa viimeiset vuodet, mut joskus niitä tulee ihan randomisti. Kun niitä tulee harvemmin, on niiden tunnistaminen vaikeempaa ja siks ne tuntuu pahemmilta. Kumpa ne nyt pysyis poissa... En jaksais sitä kohtausrumbaa enää yhtään.

Mukavampiin asioihin. Ens viikolla alkavan reissun lisäks aijotaan tehdä yks pienempikin kalareissu samalla viikolla. Meillä tulee Juuson kanssa viis vuotta täyteen ja aijotaan ehkä vähän juhlistaa sitä. Vuosipäivät on sellasia meille nykyisin et ei niitä ihan hirveesti tuu huomioituu, mut nyt kun täyteen tulee femmat niin keksitään jotain kivaa. Mennään siis kalaan. :D Loma, alkaisitkos jo! Ei jaksa enää venttaa...

10.4.2016

Kaveriporukalla Gotlannissa

Reissusta selvitty ja jokseenkin kotiuduttu. Tuntuu että aivot jäi jonnekkin Gotlannin rannalla kun paluu on tuntunu niin nihkeeltä. Yksittäisestä kalapäivästä saa mukavasti potkuu seuraaviin työpäiviin mut pidemmän reissun jälkeen palautuminen on jotenkin aina vaikeempaa. Kohti Gotlantia lähettiin kiirastorstaina. Vantaalta Turkuun, kamat toiseen Hannan ja Viljamin autoon, Turusta laivalla Tukholmaan, pieni ajomatka Nynäshamniin, josta lautalla Gotlantiin. Väsyneenä, mut onnellisena perillä pitkäperjantain iltana myöhään.





Alkuosa reissusta oltiin nelisteen. Muutamaa päivää myöhemmin myös Antti ja Veera liittyi seuraan. Geellä oli jo ihan kevät. Ei puissa lehtiä vielä tietenkään, mut kelit oli ihanan keväiset. Pääasiassa aurinkoa ja mietoa tuulta.




Painettiin pitkää päivää. Aamupäivästä kalaan ja pimeen tullessa takaisin mökille. Uni kelpas iltaisin aika hyvin. Ekojen päivien jälkeen kroppa oli niin rikki kaikesta heittämisestä ja aalloissa kahlailusta, että hyvä kun pysty koko hommaa tekee. :D Siitä se kroppa sit taas vetristy ja loppureissu meni mukavasti.





Mä oon niin onnellinen siitä et pääs taas kunnolla kalaan. Reissaaminen on parasta, samoin kalastus. Gotlanti on mahtava mesta. Oli kivaa olla siellä uudestaan. Paikat tuntui tuntui kotoisilta ja mieli lepäs kaikista muista jutuista.





Vajaa kaks päivää oltiin mestoilla ihan koko porukalla. Hanna joutu keskellä viikkoo lähtee lentäen pois kun työt kutsui Suomessa. Sen jälkeen oltiin viisisteen. Mä, Juuso ja Viljami oltiin saarella 7 kokonaista päivää. Siihen vielä matkustus päivät päälle. Paluumatkalla käytiin taas hengaamassa Tukholman akvaariossa ja syömässä. Kaikinpuolin hyvä reissu. Hirveen pitkään ei tarvii taas olla himassa kun seuraava reissu starttaa jo muutaman viikon päästä! Vähän ennen vappua käytetään tässä alkuvuonna kertyneet lomapäivät ja lähdetaan taas Ruotsiin. Kalajuttuja jälleen, mutta tällä kertaa joella ja ihan eteläisessa Ruotsissa. Jeeee!