18.4.2016

Loman odotusta

Kevättä pukkaa. Ihan parasta. Samalla ärsyttävää kun keväällä mulla käy usein niin että musta tulee ihan yliaktiivinen. Tekis mieli tehdä kaikkee muuta kun töitä! Gotlannin reissu toi vaan lisäbuustia sille et haluis vaan olla kokoajan jossain menossa. Suunnilleen viikon päästä meillä alkaa Juuson kans loma. Ihka ensimmäinen oikee loma, siis palkallinen.  Tai siis mulle loma on ihan ensimmäinen, Juuso lomaili palkallisesti viimeks kesällä 2014 kun oli vielä Hesellä töissä. Vajaan kahden viikon päästä perjantaina lähetään taas Ruotsiin. Meitä on lähdössä kuuden hengen porukka Mörrumille kalastamaan lohta. Se on sen verta etelässä, että kevät on siellä salee pidemmällä kun täällä. Reissun jälkeen varmaan myös Suomessa alkaa kevät ihan tosi vauhdilla.

Jonkun verran on tullu mietittyy myös kesää ja muita tulevia reissuja.  Koko mennyt viikonloppu tuli tutkittua karttoja ja etittyy tietoo eri kohteista. Näyttäis siltä, että myös kesällä lähdetään Ruotsiin. Pohjoiseen. Tästä tulee tällänen ruotsivuosi! Sen lisäks myös jonnekkin Norjaan.


Loman venausta on varjostanu pari juttuu. Meille molemmille iski joku tyhmä kevätflunssa. Mä oon aina tosi huono hakee saikkuu ja kerkesin olla pari päivää kipeenä töissä. Ei mulla kuitenkaan ollu kuumetta niin kelasin et mikäs tässä ollessa, vaik olo olikin aika huono. Vasta sit kun Juusokin pärähti kipeeks, kehtasin lähtee terkkarille. :D Logiikka? Eiks oo vielä nolompaa jäädä samaan aikaan saikulle. Tai siis epäilyttävää? No minkäs teet. Oltiin sit koko viikonloppu vaan himassa. Vielä on flunssan rippeet jäljellä, mut tänään taas uudestaan töihin. Kotiviikonlopun aikana mulla iski ihme ahdistus, joka meni paniikkikohtaukseen asti... En tajuu mistä se tuli. Ihan puskasta oikeesti. Paniikkihäiriö ja kohtaukset on pysyny aika hyvin poissa viimeiset vuodet, mut joskus niitä tulee ihan randomisti. Kun niitä tulee harvemmin, on niiden tunnistaminen vaikeempaa ja siks ne tuntuu pahemmilta. Kumpa ne nyt pysyis poissa... En jaksais sitä kohtausrumbaa enää yhtään.

Mukavampiin asioihin. Ens viikolla alkavan reissun lisäks aijotaan tehdä yks pienempikin kalareissu samalla viikolla. Meillä tulee Juuson kanssa viis vuotta täyteen ja aijotaan ehkä vähän juhlistaa sitä. Vuosipäivät on sellasia meille nykyisin et ei niitä ihan hirveesti tuu huomioituu, mut nyt kun täyteen tulee femmat niin keksitään jotain kivaa. Mennään siis kalaan. :D Loma, alkaisitkos jo! Ei jaksa enää venttaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti