5.11.2016

Lokakuun loppu, marraskuun alku

Lokakuu meni jotenkin ihan kauheella hujauksella. Tuntuu et justhan oli vielä syyslokakuun vaihde, mutta nyt ollaanki hypätty jo marraskuun puolelle. Lokakuun pari vikaa viikkoa oli aika kiireisiä. Perussettii eli duunii, mut oli siinä muutama muukin juttu. Pääsin esimerkiks pitkästä aikaa kalaan! Olosuhteet on ollu kalastuksen kannalta ihan hanukkaasta, mut vähän aikaan sitten päästiin kuitenkin Juuson kans pitkästä aikaa kellumaan pienelle järvelle ihan tässä lähellä. Ei mitään huippukalastusta, mut kiva oli päästä pitkästä aikaa tekee ees jotain.


Samana iltana mä lähin vielä parin duunikaverin kanssa viettää iltaa. On kivaa vaihtelua käydä välillä keskellä viikkoo istumassa iltaa jossain. Ei oo ruuhkaa, kun muut keskittää menonsa helpommin viikonlopulle. Vuorotyötä tekeville se on harvinaisempaa herkkuu et on koko viikonloppu vapaata. Ei mua oikeesti ees harmita olla viikonloppuja töissä. Sit kun ne on joskus vapaita, tuntuu paljon spessummalta!

Ilta alkoi illallisella Joonatanin ja Henrin kanssa Mayassa. Mä pidin tiukasti kiinni lihattomasta lokakuusta ja valitsin tofuannoksen. Oli ihan sairaan hyvää! Myös Mayan sangria oli hyvää. Syömisen jälkeen siirryttiin Kitty'siin muutamalla. Seuraan liittyi Toni ja myöhemmin myös Tiia ja Sarita. Mukava ilta!


Viikko sitten viikonloppuna juhlittiin Viivin lempparijuhlaa, Halloweenia. Viivi ja Nasse järkkäs jälleen asianmukaiset kemut. Mä tulin melkein suoraan duunista, joten en kerenny ihan hirveesti panostaa asuun. Helppoo ja nopeeta eli Cooper meikit nassuun ja menoks. Kiva oli nähä vanhoja tuttuja!


Viime viikonloppuna siirryttiin talviaikaan... Mun mielestä ihan turhaaaaaaa. Ahistaa kun tulee pimee niin aikaisin. Periaatees ihan sama, tunti sinne tänne kun muutenki on pimein vuodenaika, mut siltikin musta ihan turhaa. Varsinkin iltavuorot on alkanu taas tuntuu raskaammilta. Viideltä tulee jo pimee ja siitä pitäis vielä viis tuntia jaksaa pilkkopimeessä repii ittestään virtaa. Mulla menee jotenkin ihan rytmi sekasin kun on pimeetä. Kun on monta tuntii samonnu pimeessä, ei enää ees väsytä. Siks oonkin tässä lähiaikoina päässy nukkumaan vasta joskus puoliltaöin. Ei vaan uni tuu. Silti herään aika joskus 7-8 aikaan ilman herätyskelloa.


Mä oon ihan fiilareissa kun kahviloihin on tullu matcha lattea! Tässä muutaman viikon aikana on tullu useempi juotuu... Ihan parasta! Toivottavasti nää on jääny pysyvästi kahviloiden listoille.


Marraskuu, talvi tuli... Mun makuun vähän liian aikaisin. Ihan kivaa periaatteessa et on valkoista, mut pakkasta en kyl venannu yhtään. Lähinnä noiden kalajuttujen takia. Tää syksy oli ihan kökkö, eikä mieltä kauheesti lämmitä tieto siitä et ei välttis pääse enää ollenkaa kalaan. Täytyy toivoo et pakkaset hellittäis jossain vaiheessa ja pääsis puskee loppukauden kunnialla vielä loppuun! Ei saa jäädä tähän.


Tänään olis vuorossa Pinjan halloweenkemut. Ne ei oo niin kauhuteemaiset kun Viivin, vaan periteisemmätkin naamiasasut sallitaan. Saa nähä mihin ilta vielä vie. Kun Pinjan kemuissa ollaan, päättyy ne varmaankin Dondoon... :D Tanssimaan olis kyllä mukava päästä.  Kivaa viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti