Jännittäviä aikoja

Mä oon täällä blogissa aina välillä heitelly ilmoille ahdistusta uravalinnoista. Mul on käyny hyvin, oon opiskellu itelleni ammatin ja päässy tekee niitä hommia. En aina vakkaristi, mut ainakin säännöllisen satunnaisesti. Oon myös tykänny tehä niitä taittohommia. Varsinkin nyt kun sain pestin Chasing Silverin AD:na. Niinku oon joskus maininnu ja monet mut tuntevat tietää, oon aina halunnu tehdä vähän ihmisläheisempiä hommia. Oon miettiny sosionomin ja yhteisöpedagokin koulutuksia, myös lähihoitajan koulutusta, päiväkotihommia, nuorisohommia ja päihdetyötä.  Kouluun hakeminen tuntuu vaan todella kaukaiselta ja vaikeelta ajatukselta. En yhtään tykkää opiskelusta. Töitä tykkään kyllä tehdä, enkä mä sillein mieti et haluisin mennä sieltä mistä aita on matalin, mut opiskelu ei vaan oo mun juttu. Ainakaan siinä muodossa missä sitä tällä hetkellä tarjotaan. Myös lukihäiriö tekee omat probleemansa. Kirjottaminen on vaikeeta, mut kaikista pahin mulle on luetun ymmärtäminen.

Mulla on pari vuotta hautunu mielessä haave. Se haave liittyy harrastuksiin, luontoon ja ihmisiin. Tietyin väliajoin oon löytäny itteni googlailemasta siihen liittyviä koulutuksia. Sit on tullu taas perus Pietailua. Oliskohan musta siihen ja muista sellasia ajatuksia. Nyt kuitenkin parin vuoden jahkailun jälkeen kelasin, et ihan sama, sinne mä haluun. Nyt yritetään toteuttaa haaveita. Laitoin hakemuksen eräoppaan koulutukseen. Saa nähä miten likan käy.

Laitoin hakemuksen jo noin kuukaus sitten. Nyt on karmee jännitys ja odotus miten sen kanssa käy. Haastattelu on huhtikuun alkupuolella ja joskus pääsiäisen tienoilla selvii ketkä pääsee sisään. En yhtään tiiä miten mulla on mahiksia. Viime vuonna hakijoita oli noin 100 ja 40 otettiin sisään. Tänä vuonna otetaan vissiinkin vain 20. Se on aika pieni prosentti... Kouluun pääsyyn vaikuttaa netissä tehty hakemus ja se huhtikuun haastattelu. Apua. Vähän aikaan sitten kävin siellä opistolla sellasessa infotilaisuudessa. Pakko päästä sisään.

Vika niitti miks just nyt hain tähän koulutukseen, on tää nykynen työ. Mä tykkään kyl tavallaan edelleen olla lentokentällä duunissa, muutama asia siellä on alkanu mättää. Oonhan mä siellä ollu jo reilun kuus vuotta. En putkeen, mut nyt on taas tullu vähän pidempi putki ihan pelkästään siellä. Lisäks mun kroppa alkaa pikkuhiljaa pragaa siitä duunista. Vaikka en ite koe sitä sillein raskaaks, on se luokiteltu esimerkiks työterveydessä raskaaks työksi. Ja on se nyt sit vissiin olla raskasta kun se on pistäny mun selkää pikkuhiljaa sököks. Just olin työfyssarin juttusilla tänään. Aika aikaansa kutakin, noin kliseisesti sanotuna.