25.10.2014

Reissupohdintaa part. xxx

Kelit viilenee, lehdet lähtee puista ja illat pimenee. Tuleeko vähän hinku päästä pois Suomesta? Kyllä kiitos. Jo viimeiset pari kuukautta oon miettiny tulevia reissuja ja rahankäyttöä. Mulla on tulossa sen verran kivasta palautuksia, että se mahdollistaisi reissun jonnekkin lämpimään. Toisaalta mielessä pyörii rahojen säästäminen tuleville kalareissuille, niitä kun olis näillä näkymin tulossa kaksi. Kevääksi ja kesäksi. Hmmmm, valintoja. Jo pariin otteeseen oon ollu sitä mieltä, että ehkä kärvistelen talven ja säästän massit myöhempään. Kun katson vahoja matkakuvia, tulee kuitenkin fiilis että pakko päästä talvella jonnekkin.



Raha-asioiden miettiminen tuo mulle aina vähän stressiä. Usein kaikki kyllä järjestyy, vaikka jossain vaiheessa mietinkin että apua. Ihan sama oli viime vuonna ja silti rahat riitti pariin reissuun vuoden aikana. Kaksi viikkoa Thaimaassa ja kolme viikkoa Lapissa kalastaen. Matkustaminen ja maailman näkeminen on mulle tärkeetä ja haaveet villistä ja vapaasta menemisestä vaan kasvaa kokoajan. Mä haluun nähdä ja kokea.




Oon tutkaillut googlemapsia ja tsekkaillut lentoja vähän joka paikkaan. Aasia on aina ollut lähellä sydäntä ja jos talven reissu onnistuu, on se taas suuntana. Tarkotus olis lähteä samalla porukalla kun alkuvuonna eli mun ja Juuson lisäksi Päivi ja Luukas. Thaimaa oli superjees ja sinne voisin lähteä vaikka heti uudestaan. Ei enää Phuketiin, vaikka sekin oli ookoo mesta. Krabi vei edellisen reissun kohteista voiton ja suunnilleen samat hoodit kiinnostaisi nytkin. Yks potentiaalinen olis Koh Lanta ja sen lähisaaret. Krabille saa lennot suoraan monenkin lafkan kautta, mutta niissä hinnat on vielä aika korkeet meidän budjetille. Katsotaan sitten lähempänä alkuvuotta, jos saisi jotain äkkilähtojä. Viime kerralla otettiin lennot noin kuukautta ennen lähtöä.




Yks kiinnostava olis myös Vietnam ja sen rantakohteet. Esimerkiksi Nha Trang. Sinne myydään pakettimatkoja mutta ne on usein vähän kalliimpia kun esim Thaimaahan. Tai ainakin tällä hetkellä näyttäisi siltä. Saigoniin saa lennot suht halvalla jos jaksaa lentää parin välilaskun kautta. Vietnam on aina kiinnostanut ja sinne sais luultavasti ihan hyviä vinkkejä mun parilta Vietnamilaiselta kaverilta.




Tällä hetkellä eniten kiinnostusta herättää Indonesia ja Bali. Ainoona miinuksena on ajankohta. Matka sijoittuisi tammi/helmikuulle, jolloin Balilla on sadekausi meneillään. Lämmintähän siellä on kuitenkin ympäri vuoden. Kun oltiin Juuson ja mun vanhempien kanssa Singaporessa, oli myös sadekausi mut siellä tais sataa meijän reissun aikana vaan kerran ja sekin oli yöllä. Mua on aina kiehtonut maat jotka on kaukana kotoa, Bali olis kaukaisin kohde jossa olen käynyt. Katsoin että lennot sais halvimmillaan alle 800e, parilla välipompulla. Matka aika noin 24h. Ei kuulosta sillein pahalta, kun ei sinne kuitenkaan pääse Suomesta suoraan. Balilla majoitus taitaa olla aika halpaa, siitä tietenkin kans pisteitä. Balin vieressä olevat Gilin saaret olis kans mahtii nähdä.




Oon kattellut lentoja myös esimerkiks Koreaan ja Japaniin, mutta sieltä ei tohon vuodenaikaan saa kyllä lämpöä. Finskilta sais suht halvat suorat lennot Tokioon, mut majoitus siellä on paljon kalliimpaa kun aikaisemmin mainituissa. Saa sieltäkin halvemmalla, mutta ei samaa tasoa kun vaikka Thaimaasta. Ehkä me nyt ollaan kuitenkin enemmän hakemassa sitä lämpöä. Balilta sitä ainakin löytyisi ihan kunnolla kun lämmöt huitelee aina suunnilleen kolmessakympissä. Vedetkin tosi lämpimiä ja sen haluisin kokea uudestaan. Singaporessa käytiin Sentosan saarella, jossa pääs vähän pulahtamaan, enkä oo ikinä uinu niin lämpimässä vedessä. Thaimaan reissulla vedet oli paljon viileempiä koska oli tammikuu. Talvi sielläkin?



Nähtäväksi jää minne päädytään, vai päädyntäänkö minnekkään. Reissuja on aina kiva fiilistellä ja musta on siistii etsiä tietoa eri kohteista. Aina kun lähdetään reissuun, oon sellanen kävelevä tietopankki. :D En mä nyt oikeesti tietenkään kaikkea tiedä, mutta musta on kivaa tutustua kohdemaahan kunnolla ja etukäteen. Mantsa oli jo ala-asteella yks mun lemppariaineista just siks kun pääs tutustumaan eri maihin. Jo silloin tein kaikki esitelmät jostain Aasian maasta. Kiina oli silloin ykkösenä ja arvatkaa vaan kuinka kreisinä olin kun pääsin käymään siellä!

Tän postauksen kuvat on Singaporesta. Vitsi että ollaan molemmat Juuson kans ihan hassun näkösiä. Juuso on ihan babyface ja mäkin vähän. Onhan tosta jo kolme vuotta, meijän eka yhteinen reissu. Singaporeenkin olis joskus siistiä mennä uudestaan. Se oli jotenkin tosi kiehtova paikka, sellanen eri kultuurien sulatusuuni. Singis tuntui aina tosi kaukeiselta ja oudolta mestalta, siistii että siellä on päässyt käymään. :)

2 kommenttia:

  1. Tuli kanssa kauhea matkakuume kun tän luki, ihania kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkakuume on aina pahimmillaan just näihin aikoihin! :D Kiitos. :)

      Poista