8.12.2015

01620 Vantaa

Voi vitsi kun aika kuluu niin nopeesti! Havahduttiin hetki sitten, et ollaan asuttu yhessä vähän reilu neljä vuotta. Aina sitä kelaa et oltais asuttu joku pari vuotta vaan. :D Marraskuussa 2011 mä sain avaimet ensimmäiseen omaan luukkuun. Se oli jänskää ja siistii. Kämppä löyty sattumalta ja kaikki meni lopulta aika nopeella tahdilla. Oltiin seurusteltu Juuson kans siinä vaiheessa puolisen vuotta. Meillä oli ideana, et mä muutan aluks omilleni ja sit Juusbe tulee sinne perästä vähän myöhemmin. Sit kun on kirjoitukset ohitse ja lukio käytynä. Tehtiin kuitenki muutoo yhessä ja hankittiin kaikki kamat jo sillein molempien silmää miellyttäen. Mulla ei siis ollu oikeestaan mitään huonekaluja tai astioita valmiina. Onneks oli säästöjä sen verran, että saatiin heti sisustus ja muut jutut kuosiin ihan omilla tavaroilla. En mä kerenny olee kämpässä yhtään yötä yksikseni kun 1.12, eli kuukauden päästä, Juuso olikin jo kirjoilla samassa osoitteessa ja meistä tuli avopari. Musta tuntuu että mä olin tavallaan aika vanha kun pääsin lentää pois pesästä, 21v. Juuso puolestaan aika nuori, vasta 18v.

Meille yhteenmuuttaminen tai muutenkaan omillensa muuttaminen ei ollu mitenkään kovin mullistava juttu. Monet varoitteli et kohta tuutte itkien äitienne helmaan kun tajuutte et ruoka on kallista ja vessaparitkin pitää ostaa itte. Ööö what, eipä nyt tullu kyllä yllärinä.  En mä ainakaan oo ikinä pitäny tollasia asioita itsestäänselvyytenä vaikka pitkään asuinkin kotona. Toinen juttu mistä jengi varotteli oli se yhteenmuuttaminen. Varmaan se joillekkin voi olla taistelua, mut kun kaks tälläsestä aika joustavaa tyyppiä laitetaan yhteen, harvemmin siitä mitään katastrofia tulee. Ei tullu sillon, eikä oo tullu vieläkään. Hyvin menee kaikinpuolin!


Louhelan likasta ja Kivistön kasvatista, silloisesta Vantaanpuistolaisesta tuli Martsarilaisia. Mä olin aina ollu sitä mieltä et sit kun muutan, haluisin mielellään Martinlaaksoon tai Myyrmäkeen. Ehkä Myrtsi oli ollu ykkösenä, mut sopivan kolosen löydyttyä Martsarista, sillä ei ollu kauheesti väliä. Meijän eka kämppä oli tosi kiva. Yksiö, 32 neliöö, ekassa kerroksessa, ei partsia. Just sopiva meille, vaikka sälytystilaa olis saanu kyllä olla pikkusen enemmän. Saatiin kämppä heti kotoisaks ja viihdyttiin siellä kaks vuotta. Oltiin vähän mietitty että muutettais jossain vaiheessa isompaan, mut ei oltu etitty mitenkään tosissamme. Marraskuussa 2013 selailin huvikseni Oikotien sivuja ja bongasin sattumalta tän meidän nykyisen asunnon. Marstarin tornitalosta 47 neliöö, parvekkeellinen kaksio. Tää talo valmistui 2011, just niihin aikoihin kun me muutettiin martsariin. Jo sillon katottiin, et vitsi kun tossa vois joskus asua. Päätettiin mennä kattomaan miltä kämppä näyttää. Näytössä oli paljon porukkaa, mut jo sen aikana saatiin kämppä meille. Jeeee! Taas kerran asiat meni aika randomisti ja samantien alettiin tekee muuttoo. Viikossa oltiin saatu uuteen asuntoon kaikki kamat ja siivottuu vanha. Osa muutosta tehtiin ihan jalan, koska talojen välillä oli vaan muutama sata metriä. :D Täällä me nyt ollaan oltu kaks vuotta.

Nyt ei oo tarvetta vaihtaa isompaan tai mihinkään muuhunkaan. Joskus vuokran maksaminen hiukan kirpasee, mut niin se tuppaa kirpasee kaikkialla pääkaupunkiseudulla. Mä haaveilen että joskus pääsis muuttaa kokonaan näiltä seuduilta pois. Vaihtaa maisemaan ihan kunnolla, johonkin toiseen kaupungiin, joka on kuitenki meren rannalla tai edes suht lähellä. En osais kelaa itteeni sisämaahan, vaikka ei pidä koskaan sanoo kliseisesti et ei koskaan. Nyt ei olla muuttamassa mihkään. Täällä on hyvä. Tornin herroina!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti