Vaellusrakkautta

Voi eilinen Iholla jakso! Yksi sarjan miekkosista lähti kavereidensa kanssa vaeltamaan samoille suunnille missä mekin oltiin Juuson kanssa kesällä. Siis mulla tuli ihan tippa linssiin kun katsoin. :D Hah, sitä se lappihulluus teettää. Oli hauska kattoo kun ne jätti autonsa samalle parkkikselle ja lähti dallaamaan ihan samaa Kuivin reittiä, mutta vaan toiseen suuntaan. Ihanan tuttuja maisemia ja fiiliksiä! Oli lappi, oi Kevo.

Ei se eilinen silmien vetistely pelkästään lapinhulluudesta johtunut. Mulle toi kesäinen vaellus oli kaikista vaellus kerroista jotenkin erityisen tärkeä. Lähdin ekaa kertaa tarpomaan erämaahan kun olin 18-vuotias. Vaikka oon aina ollut luonnonläheinen ihminen, olin kuitenkin vähän karsastanut vaellusjuttuja. Kai mä mietin että miten jaksan. Kesällä '08 tuli mahdollisuus lähteä vaellusriparille appariksi. Sen jälkeen Lappiin ja vaeltamaan on aina halunnut takaisin. Vaellukset on mulle sellasia "puhdistautumisia". Fiiliksien kirjo vaihtelee syvästä luontorakkaudesta kunnon ärsytykseen kun kaikkialle sattuu ja tuntuu että määränpää ei koita koskaan. Sit taas hetken päästä kaikki on ihanaa ja kappas vaan, se autiotupakin tupsahti jostain puskan takaa. Just näitten fiiliksien vuoristoradan takia koen vaelluksen puhdistavaksi. On myös siitiä hengittää pohjoisen ilmaa ja katsella upeita maisemia.

Tästä viimeisimmästä vaelluksesta tärkeän teki se että oltiin ihan kakisteen. Joskus vaellukset oli mulle vähän sellasia pakokeinoja. Siellä oli aikaa miettiä asioita ja se oli mulle sellasta omaa aikaa. Ex ei oikein välittänyt tälläisistä jutuista. Nyt pää löi aika tyhjää ja olo oli tosi rento kun oli rakas ihminen vierellä koko ajan. Ei siihen mitään sen kummempaa tarvittu. Nyt on tullut haikailtua vähän just tälläisen yhdessäolon perään. Vuorot menee ristiin, molemmilla on omia harrastuksia ja useana päivänä nähdään vaan just ennen kun ollaan menossa nukkumaan. Tähän asiaan täytyy nyt vähän panostaa taas enemmän!