Merenneito

Meri. Aihe jota voisin vaan hehkuttaa ja hehkuttaa. Tai vesi yleensäkkin. Vähän hassuu puhuu tästä noiden tsunamijuttujen jälkeen, mut ehkä yksi iso viehätyksestä onkin se että meri on niin arvaamaton. Se kätkee sisäänsä kaikkee siistii. Katottiin eilen illalla Juuson kanssa Netflixistä dokkarileffa Mission Blue, joka kertoo TÄSTÄ. Se oli aika päräyttävä, kannattaa ehdottomasti sivistää itseään jos meret, niiden ongelmat ja suojelu kiinnostaa. Tai vaikka ei kiinnostaiskaan niin jokaisen pitäis nähdä tälläsiä dokkareita. Mission Bluen perustaja Sylvia Earle, on ihan mielentön mimmi. Meribiologi, tutkija, tutkimusmatkailija ja kova sukeltaja. Harrastanut sukeltamista koko ikänsä ja käynyt ensimäisenä naisena yli 300m syvyydessä.

Oli aika karuu kattella Sylvian vanhoja videopätkiä upeilta koralliriutoilta, jotka on enää muisto vain. Jotain siistejä mestoja on ruopattu, osalla on törkeetä liikakalastusta ja osa paikoista on kuollu saasteiden takia. Myös meriveden lämpötilan nousu vaikuttaa koralleihin, niiden haalistumiseen ja kuolemaan. Kun ritutat kuolee, ei niillä elävät kala/muut öttiäislajitkaan selviä. Meri on aika huonossa jamassa tällä hetkellä.

Mulle meri on ollu aina todella lähellä sydäntä, mutta vasta viime vuosina oon jotenkin alkanu heräämään tähän kauheuteen. Nykyään yritetään jonkun verran pelastaa esimerkiksi sademetsiä, mutta musta tuntuu että merien ongelmat on monille tosi kaukaunen ja vieras asia. Monet ei esimerkiks tajuu miten just esimerkiks toi liikakalastus vaikuttaa kaikkeen. Siitä on haittaa koko meriekosysteemille. Monet kalakannat on kalastettu sukupuuton partaalle. Liikakalastettuja lajeja on monia, mutta yksi hyvä esimerkki on sinievätonnikala, joka on tällä hetkellä erittäin uhanalainen. Samaan syssyyn on hyvä mainita myös ihan nää meidän kotimaiset taimen/lohikannat. Hyvä että ne on saanut aikaan keskustelua lähivuosina.

Paasaus sikseen. Mua kiinnostais ihan kauheesti meribiologia. Se on ekan kerran kummitellu mielessä jo yläasteella. Mulla ei vaan oo koskaan ollu oikein mahiksia sellasten hommien lukemiseen. Lukihäiriö, huonot arvosanat ja ammattikoulu on sellasia juttuja jolla ei taida yliopistoon päästä. Ei musta ehkä olis oikeesti muutenkaan sellasta lukemaan. Onneks nykyisin monia tutkimuksia ja muuta tietoa löytää ihan hyvin netin syövereistä, joten jos kiinnostusta on, voi jutuista ottaa jonkin verran ihan itse selvää. Sen mä aijoin tehdä.

Välillä jotkut miettii miten mä jaksan seisoskella joella tai merella tuntitolkulla kalahommissa. Vastaus on aika helppo, sellanen mä oon aina ollu. Tykkään luonnosta ja oon aina rakastanu ihan hullusti vettä. Jo ihan pienestä asti oon ollu kauhee vesipeto ja pieneenkin lätäkköön on pitäny päästä uimaan. Oon myös viihtyny lapsena pitkä aikoja mökillä veneessä kalastaen ja tutkaillen lammen läheistä luontoa. Mua on myös viety ihan pienestä asti merenrannoille, se tuntuu aika kotoisalta. Tykkäsin myös katsoa luonto-ohjelmia, varsinkin jos ne liittyi jotenkin mereen. Näin unia että pystyin hengittämään veden alla ja hengailla kalojen kanssa. Olisin halunnu olla merenneito. Kinusin mamin tekemään mulle kankaasta pyrstön, että fiilis olis edes vähän oikeempi. :D

Yks juttu mun on pakko toteuttaa jossain vaiheessa. Mä haluun sukeltaa. Pyrin siihen että pääsisin kokeilemaan sitä jo tulevalla Thaimaan reissulla. Padikorttiin mulla ei ehkä oo tähän hätään varaa, mutta hienoo olis että pääsis edes sellaiselle sukelluskokeilulle. Jos hommaan jää koukkuun, voi kortin suorittaa kun on siihen varaa. Vaikka täällä Suomessa. Myös täällä pohjoismaissa ja euroopassa olis siistejä mestoja, jossa olis varmasti makee sukeltaa. Musta tuntuu että mun pakko päästä sukeltamaan. Ennen kun se on liian myöhäistä. Haluaisin myös itse olla jotenkin mukana vesien suojelussa. Myös tollasista jutuista aijon ottaa selvää.

Kattokaa Mission Blue Netflixistä. Suosittelen.