4.10.2013

Perunasalaatti

Ennen, varsinkin blogin alkuaikoina mulla oli täällä aika paljon reseptejä. Olin sillon amiksessa viimeistä vuotta ja tekemässä lopputyötä, joka oli keittokirja. Siinä siis osasyy miksi tuli testailtua eriruokia ja jaettua niitä täällä. Ruokajutut jatkui kyllä myöhemminkin, mutta varinkin nyt viimeiseen vuoteen ei oo kirjottanut pahemmin. En varmaan yhtään? Laitanpas nyt pitkästä aikaa reseptiä kehiin!


Ruokaisa perunasalaatti

6 perunaa
parisataa grammaa maustamattomia kanasuikaleita
2 palloa mozzarellaa
purkki creme fraiche
pieni purkki kapriksia
rucolaa
suolaa
pippuria
valkosipulia jauheena
lime/sitruunamehua
muutama tilkka väkiviinaetikkaa
oliivioljyä

Kuutioi perunat, ite jätin aika raffin kokoisiksi. Keitä kypsiksi. Paista kanat ja mausta ne suolalla, pippurilla, sitruunamehulla ja valkosipulilla. Perunat ja kanat voi antaa jäähtyä hetken, jonka jälkeen ne siirretään isoon kulhoon. Laita samaan satsiin myös mozzarellat revittynä. Kaada päälle creme fraiche, mausteet eli tosta listasta kaikki rucolasta alaspäin. Määriä en osaa sanoa tarkemmin, kannattaa maistaa välillä mikä on omaan suuhun hyvä. Sekoita hyvin. Kääntele joukkoon rucolat ja kaprikset. Tadaaaa!

Toivottavasti en unohtanut mitään. Voi syödä ihan tuoreeltaan eli vähän lämpimänä tai sitten jäähdytettynä. Veikkaan että jälkimmäinen voi olla hiukan parempikin. Ohje oli ihan tuulesta temmattu, mutta tuli hyvää! Syötiin tätä siis eilen. Jäi onneks vähän jäljelle, joten mä saan siitä eväät tälle päivälle duuniin. :) Vietettiin eilen koti-iltaa. Löhöttiin koko ilta sohvalla ja katottiin telkkaria kynttilän valossa.



Tänään perjantaiii. Ei oo ees kauhee perjantaifiilis, kun ei päästä viettää rauhalla viikonloppua. Juusolla on koko vklp töitä. Onneks ei kovin pitkiä vuoroja niin illalla kerkee tekee jotain. :) Tänään mennään duuniporukan kanssa keilaamaan. Ihan kivaa, vaikka oonkin ihan huono siinä. Tuurilla mennäään! Nyt hopihopi laittaa kamat kasaan ja suunta kohti Ruoholahtea. Näyttäisi olevan kiva sää. Jeejee! Viikonloppuja kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti