19.7.2014

Viimeinen riparilainen

Tänään juhlittiin meijän perheen viimeistä rippikoululaista. Mä olin eka ja Pyry viimeinen. Tossa yks päivä tajusin että omasta riparista tulee tammikuussa kuluneeksi kymmenen vuotta. Tuoreessa muistissa monet jutut on edelleen. Sen jälkeen ripareilla tuli käytyä vielä 11 kertaa. Ne oli kivoja juttuja. Vähän on ikävä.


Pyryn konffis oli Myyrmäen kirkossa klo 10. Treffattiin siellä koko perheen plus meijän mummon ja Pyryn kummin kanssa. Muitakin tuttujä löytyi, meijän kaveri Mikko oli hälyytetty viime tingassa Pyryn riparille ohjaajaksi.



Konffiksen jälkeen räpsittiin muutamat kuvat kirkon pihalla. Sää suosi tän päivän juhlioita! Ihanan kesäistä.



Kirkolta tultiin konffispartyihin Louhelaan. Mummo oli taas järkännyt kaikkia ihania juttuja! Harmi että en ite niitä päässyt maistelemaan vatsani takia, mut kiva kun mami oli ajatellut muakin ja hankinnut muutamia juttuja joita mäkin pystyin syödä. Muut kyllä kehui mummon tekeleitä hyviksi.





Aika moni jätti tulematta juhliin, joten hengailtiin aika pitkälti vaan oman possen voimin. Illalla oli pienimuotoiset rääppiäiset Louskin grillillä, jonne myös me tultiin Juuson kanssa hengaamaan. Samalla grillailtiin. Tänä kesänä ei oo päässyt oikein grillaamaan. Ehkä se muuttuu tässä seuraavan kolmen viikon aikana. Ainakin toivottavasti pääsee viettää iltaa notskeilla pitkin lappia. Kääääk, huomenna lähtö!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti