8.1.2015

Loppiaisen hengailut

Tulipas loppiainenkin nopeesti. Meillä oli molemmilla pitkästä aikaa yhdessä vapaata. Pitkän aikaa on mennyt taas vähän vähemmillä yhteisillä vapailla. Okei, nyt oli paljon pyhiä jotka tuli vietettyy yhessä, mut ne on vähän spessumpia juttuja, eikä sillon olla kahestaan. Alkoi jo vähän kaipaa sellasta arkihengailua. Mä nukuin aamulla tosi pitkään, varmaan 11 asti. Juuso oli jo hereillä, yllättävää että näin päin. Aamupäivällä heivattiin joukukuusi menee ja siivottiin kämppä kunnolla. Käytiin myös pienillä ostoksilla Myyrmannissa.


Illemmalla tultiin viettämään loppiaista takas himaan leffaillan merkeissä. Laffaks valikoitui Benjamin Buttonin uskomaton elämä. Ostin sen jo pari vuotta sitten itelleni, mut nyt vasta saatiin aikaiseksi kattoa. Aina kun ollaan oltu valitsemassa katsottavaa leffaa, on tän leffan kohalla tuijotettu vaan pitkää kestoaikaa ja skipattu. Ollaan molemmat vähän huonoja alottaa leffoja jos ne on pitkiä. Kannatti kuitenkin puuduttaa persettään muutaman tunnin verran. Leffa oli mun mielestä hyvä! Eikä edes tuntunu pitkältä...


Ruuaks oli pitkään uunissa muhinutta paistia, bataattia, viininlehtikääryleitä ja avokadokastiketta. Hyvä setti. Nykyisin tulee aika harvoin keskityttyy ruuanlaittoon ja yhessä syömiseen. Aikataulut menee ristiin ja eikä mieltymykset aina kohtaa. Tehään siis kyllä ite kaikki ruokamme Juuson kanssa, mut eri aikaan ja usein eri ruokaa. Alkuun tää vähän häiritsi mua kun oon esimerkiks himassa tottunu, että syötiin usein yhessä, mut ei oikein enää haittaa. Kuhan molemmat saa kunnollista ruokaa ja vatsansa täytiin niin sehän riittää. Joskus on sit kivaa panostaa yhdessä syömiseen. :) Seuraavaks on pakko saada sushia!


Eilen alkoi taas ihan normi duuniarki. Viikot ennen Thaimaata menee lentokentällä. Eilen tuli ekaa kertaa koneessa vähän sellanen lähtöfiilis! Noi lentokoneet kun on niin tuttuja mestoja, että niistä on vaikee ajatella mitään lomaan liittyvää. :D Olin just bongannu yhden mun toooooooooooosi vanhan kaverin kentältä. Jarno oli just ite tulossa tyttöystävänsä kanssa Aasian reissulta, joten ehkä se vähän sai mutkin tajuumaan että kohta nää turvakengät ja raskaat työvaatteet vaihtuu tennareihin ja kevyisiin kesävaatteisiin ja mä astelen koneeseen ihan muissa meningeissä. Lomameiningeissä jeeeee! Oli hauskaa törmätä Jarnoon, se oikein piristi mun päivää vaikka kerettiin vaihtaa ihan muutama sana lentokoneen ovella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti