Kun ei päästy Juusben viettää viikonloppua yhdessä kotona, päätettiin että mä meen sodeen käymään. Iltapäivällä menin hetkeks pöyrimään stadiin ja kun Juusolta tuli viestiä että kohta alkaa vapaat, mä lähdin suuntaamaan sinne päin. Oltiin sodessa jo vähän yli viisi. Siellä hengattiin pilkkuun asti. Lauantaisin sode menee kiinni jo tuntia aikasemmin, eli puol kasilta.
Koska oli ihan kiva sää, mentiin vielä joksikin aikaa hengaa soden rantaan. Mähän ihan sekosin kun näin sen nätin maiseman! Viimeks kun oon ollu sodessa, oli meri vielä ihan jäässä. Nyt se oli auki. Mä tykkään merestä ihan hullusti. On järvimaisematkin hienoja, mut meressä on sitä jotain. Kiehtovaa.
Soden ranta on kuulemma kuuluisa hengauspaikka pariskunnille, varsinkin kesäisin. Siihen pääsee kattomaan laskevaa aurinkoa ja helsingin siluettia. Oli tosi mukavaa hengaa siinä, ei ollut yhtään kylmäkään kun aurinko paistoi. Hetki oltiin ihan kahestaan, mut sit pienen matkan päähän tuli toinenkin parikunta.
Nauratti kun istuttiin molemmat parit siinä ihan samanlailla kiehnäten. On ollu jännää seurata noitten varusmiesten käytöstä sodessa. Kaikki kenen tyttöystävät siellä käy, hempeilee ihan tosi näkyvästi välittämättä että muut näkee. Ehkä muualla ei tulis toimittua ihan samanlailla. Sitä se intin tuoma ikävä teettää...
5.5.2013
4.5.2013
Jättärillä
Eilisen yksinäisen perjantain kunniaksi lähdin lenkille. Suuntasin kohti Malminkartanon jätemäkeä. Siellä on hyvät portaat mitä nousta. Tulee vähän persustreeniä. Mä haluun yrittää vähän enemmän treenata ahteria. Jättärillä oli kivan näköistä. Aurinko alkoi pikkuhiljaa laskea.
Muistelin et portaat olis ollu rankemmat mut ei ollukkaan kovin rankat. Meni vaan pari minuuttia niin olin ylhäällä. Siellä tuuli. Hetken kattelin maisemia ja lähdin sitten alaspäin. Lenkki luisti ihan kivasti.
Tuntu et olisin vetäny hirveen pitkän lenkin mut ei se ollu ku 8,5km. Tuntui paljon pidemmältä. Lenkkeily auttaa kun on huono mieli. Mun täytyy vaan varoo, et liikkuminen ei ala lähtee käsistä. Niinku joskus. En haluis palata enää siihen kierteeseen. Surkuttelusta huolimatta mä oon onneks paremmassa kunnossa henkisesti kun jossain vaiheessa. Liikunta tekee hyvää, kunhan se ei mee liian pakkomielteiseks.

3.5.2013
Hajottaa part 2
Karma. Just kirjottelin kuinka siistiä on ollu ja ei puheluita Santiksesta. Tadaaaa, meni hetki ja Juuson puhelin pärähti soimaan. Se siitä yhteisestä viikonlopusta sitten. Onneks oli yhteistä aikaa tässä keskellä viikkoa, mut hajottaa silti aika huolella. Varauduttiin, että näin voi käydä mut oltiin jo melkein huokasemassa helpotuksesta kun sitä puhelua ei alkanut aikasin aamulla kuulumaan. Juusoo hajottaa nyt tää homma aika paljon. En ihmettele. Niin muakin, sitä ei varmaan tarvii edes sanoo.
Surkeissa fiiliksissä lähettiin yhtämatkaa stadiin. Metrotunnelissa lähdettiin eri suuntiin, mä Ruoholahteen ja Juuso Hertsikkaan. Ei oltu suunniteltu viikonlopulle mitään, just siinä pelossa et voi tulla lähtö. Nyt tuntuu et ei haluu edes suunnitella mitään. Ei oo oikein fiilista. Mä varmaan käyn salilla ja lenkkeilen. Ehkä sit seuraava kiinniolo olis vapaa. Ei voi tietää. Ei voi luottaa siihen, vaikka taas tuolta sanottiin et siihen Juuso laitetaan sit uudestaan varalle. Onneks tässä ei olla kun viikko erossa kahden sijaan, ku nyt noi muutama päivä oli vapaata mut äääääääääh.
Sori valitus. Olispa syksy.

Kotona
Nyt on ihan tosi sekava olo. Niinku jo aikasemmin mainitsin, nää vappulomailut sekottaa päiviä ihan hullusti. Nyt on perjantai, mut just eilenhän oli maanantai? :D Hahah. Toinen juttu joka pistää pasmat ihan sekasin, on se et Juuso on vielä himassa!! Oli tosi outoo tulla eilen töistä himaan, kun Juusbe oli täällä oottamassa. Sellasta hetkee ei oo ollu noin neljään kuukauteen. Laitettiin yhessä ruokaa ja ihmeteltiin sitä kuinka hassua on olla yhessä kotona pitkästä aikaa tällein keskellä viikkoa, normi arjessa.
Tajusin myös et en oo hetken nauranu yhtä paljon kun eilen. Meil on välillä (aina) vähän höpsö huumorintaju ja räkätetään ihan tyhmille jutuille vaikka kuinka pitkään, eikä jengi aina ihan tajuu meitä. :D Nyt sellasta ei oo ollu pitkään aikaan. Yhteiset viikonloput menee söpistellessä, aika aikaa jää pelleilylle... TJ 138, sit on taas aika pelleillä. Se on 4,6kk jäljellä. Viikkoina 19,7.
Nyt ei oo ihan varmaa et millon Juuso menee takas. On siis taas noitten joukkueen vartiointikeissi, mut koska Juuso on ollu nyt niin paljon kiinni, se pääsee varalle siihen vartioon. Jos joku tulee sieltä kipeeks niin sit Juuso saatetaan hälyyttää paikalla. Tässä aamun aikana pitäis varmaan selvii, et tuleeko lähtö vai ei. Ainakaan vielä ei oo tullu mitään soittoa. Voi toki olla et joutuu menee takasin myös huomenna, mut parhaassa tapauksessa Juusbe on lomille sunnuntaihin asti! Pisin aika moneen kuukauteen yhessä, ti-su. Hihihi!
Kivaa perjantaita!

2.5.2013
Wappuja
Veppu meni aika railakkaissa merkeissä. Ensiks pidettiin töissä siivouspäivä, tilattiin pizzaa ja sen jälkeen lähdettiin vapunviettoon. Mulla oli yks kuvaus vielä, jonka kävin hoitamassa. Se oli onneks ihan keskustassa. Sen jälkeen Alkon kautta himaan, jossa odottelin Juusoa vappulomille. Laitoin itteni sillävälin juhlakuntoon ja join simaa. Päälle lähti musta mekko.
Juuso saapui joskus viiden jälkeen. Siitä aika nopeesti lähettiin stadiin ja alettiin suuntaamaan Laivurinkadulle. Aamupäivän sateinen sää oli muuttunut ihanan aurinkoiseksi. Ehkä oli vähän kylmä mut ei se mitään. Aina vappuna on kylmää ja tuulista.
Mentiin Revolttiin, jossa mun pari kaveria järkkäs vappukemut. Paikalla oli pari muutakin tuttua.
Ilta sujui rennoissa merkeissä skumppaa (ja vähän muutakin...) juoden. Vähän ennen puoltayötä lähettiin Juuson kanssa menee. Muutkin alkoi tekee lähtöä sillon. Päätettiin poikkee Kaivarin kautta. Haluttiin käydä kattomassa onko se vielä täynnä rällääviä teinejä. Olihan se. Ihan hullusti porukkaa.
Kun Kaivari oli tsekattu, lähettiin kävelee kohti Elieliä ja siitä bussilla kotiin. Torkahdeltiin jo dösässä ja kun päästiin himaan, oli pakko mennä iiiiihan suoraan nukkumaan. Kauniisti meikit naamassa ja sitä rataa. Namnam. :D Aamulla oli hehkee olo. Darrailtiin rauhassa himassa ja iltapäivällä lähdettiin viettämään vappupäivään mun porukoiden luokse. Myös Juuson possee tuli sinne myöhemmin. Perinteistä meinikiä!
Kiitoksia Linalle, Ullalle ja Veeralle kivoista vappukemuista. :)

29.4.2013
Kohta on vappu
Maanantai. Tällä viikolla tulee päivät menee niin sekasin et huh. Huomenna on vappu, eli vähä niinku perjantai, torstaina on taas maanantai ja sitä rataa. :D U know. Tänään oli vielä normi duunipäivä. Aamulla menin ysiin ja pääsin illalla viideltä. Päivään mahtuivähän kaikenlaisia hommia ja yks kuvaus. Huomenna siivotaan toimisto ja lähdetään vapun viettoon. Mulla on tosin yks kuvaus iltapäivällä mut sit sen jälkeen.
Oon muuten ihan koukuttunut tohon uuteen camotakkiin. Se on niin mukava! Tarpeeks pitkä ettei persus jäädy, kiva huppu jos tarvitsee ja vyötärön kiristyksestä paljon plussaa. Tänäänkin lähti päälle!
Eilen oli ensimmäinen päivä Juuson intin aikana kun ei itkettänyt "eroaminen". Vaikuttanee se et Juuso tulee takas jo tiistaina. :D Huomenna! Whaat. Eilen kun Juuso lähti dösään, mä alotin kivan lenkin. Oli kiva juosta kun aurinko paisto ja ties et Juusbe tulee taas koht himaan. Oli oikeesti aika hyvä fiilis.
Myös tänään kävin lenkillä. Salit jää tällä viikola vähemmälle kaikkien juhlimisten takia, enkä haluu mennä kun Juuso on himbessä. Tän päivän lenkki ei menny ihan putkeen, kun taivaalta alkoi tulee vettä ja muutenkin olo oli vähän väsähtänyt. 7km kuitenkin meni. Jeejee. Mut nyt sattuu jalkoihin...
Kohta olis taas aika mennä nukkumaan. En jostain syystä saanu taas nukuttuu kunnolla viimeyönä. Liskoja ehkä? Huomenna tulee salee juhlittua aika railakkaasti. Myös keskiviikkona olis pientä juhlaa tiedossa. Perinteiset vappukemut Louhelassa. Kääk. Katotaan miten kunto kestää. Toivottavasti saadaan aurinkoinen vappu. Tai ainakin sateeton. Nyt sataa. Sen ropinaan on ehkä hyvä nukahtaa. Öitä!

Vuosipäivän viettoa
Lauantaina vietettiin mun ja Juusben kaks vee päivää. Herättiin aikasin. Mä heräsin jo kuudelta, niinku aina mut sit onneks sain nukuttuu vielä pari tuntia. Sit Juusokin alkoi heräilemään. Aamu meni perinteisesti löysäillessä. Alkuiltapäivästä alettiin laittaa itteemme kuntoon illan menoja varten. Mä laitoin päälle uuden viime viikonloppuna Seppälästä ostetun paidan. Mustissa mentiin molemmat.
Meillä oli illaks pöytävaraus Haraldiin, mut se oli sen verran myöhään että oli pakko syödä päivällä himassakin. Tehtiin parsaa, jonka lisäks salaattia, vuohenjuustoa ja pinjansiemeniä. Tuorejuustoa dippailuun. Parsa on tosi hyvää. Nyt on monessa raflassa parsaviikot. Meidän parsat oli Lidlistä hyvästä alennuksesta.
Syötiin myös pienet jälkkärit kun meillä oli makeeta skumppaakin. Juusolle oli tippaleipää, mä söin mansikoita, vuohenjuustoo ja pinjansiemeniä. Kelattiin jossain välissä tehä ite tippiksiä, jos tässä kerkee joku päivä!
Päivän soittolistalle pääsi esimerkiksi Unisonicin Unisonic. Ostin sen kans viime viikonloppuna. Se oli Juusolle lahjaks. Mä hetken mietin et pitäiskö sittenki pitää se vaan ittelläni, mut en sit pitäny. Juuso sitä on himoinnu jonkun aikaa ja yhteiseen levyhyllyynhän toikin menee. Hyvä levy on!
Lähettiin stadiin joskus viiden jälkeen. Hengailtiin hetki ulkona ennen kun mentiin syömään.
Varaus Haraldiin oli puol seiskalta. Alkuun ei ollu kauheesti porukkaa, mut sit sitä alkoi tulemaan joten onneks varattiin pöytä. Oli ihan hauskan näkönen mesta. Alkupalaksi meille tuotiin varrasleipää ja voisulaa.
Mä valitsin pääruuaksi ahventa ja Juuso otti possua. Molempien annokset maksoi reilu kakskymppiä kpl.
Oli ihan hyvää, mut tultiin vähän siihen tulokseen, et tais olla pientä teemalisää annoksilla. Maut siis ihan kohdillaan, mut varmasti oltais tohon hintaan saatu vielä paremmat safkat siitä jostain vierestä. En tiiä tuleeko uudestaan mentyä, mut ihan kiva oli toi mesta kokeilla. :) Ruuan jälkeen mentiin Kaislaan yksille.
Virginin Oiliin mentiin joskus lähempänä yhtätoista. Lämppäri ei ollut vielä edes alottanut. Otettiin juomat ja jäätiin kattomaan sitä yläbaarista. Ei napannut oikein se bändi. Ostin muuten elämäni kalleimman Gin tonicin. YHDEKSÄN EUROA. Joo moro. Enska alotti joskus puolen yön jälkeen keikkansa ja me siirryttiin vähän ennen sitä alas. Päästiin ihan kivoille mestoille eteen.
Keikka oli hyvä! Samalla setillä mentiin suunnilleen kun levynjulkkarikeikalla viime syksynä, mut pari muutosta oli. Virgin on ihan kökkö keikkapaikka. Sanoin sitä Juusolle jo aikasemminkin, mut aattelin et ehkä mulla on vaan viimeks käyny huono tsägä kun oon siellä ollu. Noup, yhtä huono mesta se oli edelleen. Yläbaariin soitto kuului vähän nihkeesti, rummut vaan paistoi läpi ihan hullusti. Alhaalla lavan edessä kuului oikeestaan vaan se mitä lavalta suoraan tuli. Laulu ei kuulunut ollenkaan. Onneks tuttu bändi ja tutut biisit, muuten olis voinu ärsyttää ihan sikana. Muuten keikka oli jees!
Keikan jälkeen väsytti. Ei lähetty enää minnekkään jatkamaan vaan lähdettiin himaan nukkumaan. Keikka loppuikin vasta vähän vaille kaksi. Sunnuntaina nukutti pitkään. Jeee kerrankin! Viikonloppu hujahti taas ihn törkeen nopeesti ohi. Sunnuntai varsinkin tuntui tosi lyhyeltä kun noustiin vasta joskus puolistapäivin sängystä ylös. Toivottavasti tuleva viikonloppu on Juusolla vapaa. Ainakin vappu on jeejee!

27.4.2013
26.4.2013
Perjantaiväsy
Jee perjantai! En saanu taaskaan viimeyönä nukuttua. Miks mulla tulee välillä tälläsii unettomia kausia? Tällä viikolla oon lähes joka yö heränny vatsakramppeihin joskus kolmen neljän maissa. Yhtenä yönä sain myös aika kreisin paniikkikohtauksen. Mulla ei oo hetkeen tullu, joten en edes aluks tajunnu sitä sellaseks, joten olin varma et siinä tulee lähtö pois tästä maailmasta. Se ei ollu kovin mukavaa. Nyt väsyttää aika paljon kaiken yöpelleilyjen jälkeen. Ehkä viikonloppuna pääsee vähän relaamaan. Ainakin vähän.
Eilen illalla kävi pieni äksidentti. Olin imuroimassa, kunnes imuri vaan sammui. Kävin kattoo irtosko se seinästä. Ei. Ehkä se oli menny ihan täyteen? Jep, niin oli. Vaihdoin pölypussin, mut sit imuri ei alkanu toimii edelleenkään. Rikoinkohan mä sen kun en tajunnu vaihtaa sitä pussukkaa tarpeeks aikasin? Millä mä nyt imuroin...
Bongasin muuten tässä yks päivä kivan tarjouksen Citydealista. Selasin yks päivä kaikkia ton tyyppisiä sivuja ja sit silmään iski lahjakortti Flamingo spahan!! Jeeeeee. Lahjakorttiin kuuluu vesipuiston rajaton käyttö yhtenä päivänä samoin sen spa puolen. Oon halunnu pitkään käydä siellä spassa, mut sinne on k20 ja toi komeempi puolisko ei olis päässy sinne. Mut tadaaaa sehän täytti hetki sitten 20! Ei tarvinnu montaa sekuntia miettiä, et otanko. Terveisin vesipeto. Kaks henkee maksoi 37e. Normisti yks dude on sen verran.
Tälle viikonlopulle on kivoja juttuja tiedossa. Flamingo jää toiseen kertaan. Ensinnäkin parasta on se, et Juusbe tulee himaan tänään. Huomenna juhlitaan meidän kaksvuotispäivää. Tulee aika viikinkihenkinen ilta. :D Meil on pöytävaraus alkuillasta viikinkiravintola Haraldiin ja myöhemmin illalla mennään kattomaan Ensiferumia. Mietittiin muitakin paikkoja, mut sit päädyttiin Haraldiin ihan läpällä just ton teeman takia hahah. Ruokalistakin kuulosti tosi hyvältä. Voi iskee valinnanvaikeus.
Viime yökin meni vähän pipariks. Nukuin tosi levottomasti, heräsin samaiseen kramppiin kun muina yönä ja nukkumista häiritsi myös se et olin kun pikku Pita, joka venaa joulua. Nyt odotuksen kohteena ei ollu joulu tai lahjat vaan Juusbe. Tänään illalla nähdään ja päästään mukavan viikonlopun viettoon!

24.4.2013
Yllätysvapaat
Tää päivä oli kiva. Siitä tuli kiva ihan vahingossa. Olin ihan normisti töissä ja lounasaikaan suunnilleen lähettelin Juuson kanssa viestejä. Tollasen vartiontikeissin (jossa Juuso nyt on) aikana tulee kerran viikkoon sellaset virkistysvapaat. Tunnin ajaksi pääsee kaupungille hengaamaan. Tänään ne sit oli ja kävi vielä hyvä tuuri et just niihin aikoihin kun mä pääsin töistä!! Oli pikkusen hymy korvissa kun tosta kuulin. Töiden jälkeen lähdin kohti Tuomiokirkkoa, jossa meillä oli tällit. Osa matkasta meni melkein juosten, niin innoissani olin. Pari onnen kyyneltäkin puski silmistä kun pääsin ton sotilaan syliin...
Eihän meillä paljoo aikaa ollut. Hetki täyttä onnellisuutta. Tunnin verran. Istuttiin Tuomiokirkon portailla. Mä toin Juusolle evästä, kebee. Käveltiin myös vähän kauppatorilla. Kauas ei voinu lähtee, että Juuso ehtii taas vartioimaan ajoissa. Mua vähän huvitti kun mullakin oli camotakki... Jos olisin tienny, et päästään näkemään, en ehkä olis laittanu sitä. Saksanliput käsivarsissa, sain myös katseita saksalaisilta turisteilta. :D
Aika meni nopsaan, mut tää pienekin hetki teki tosi hyvää. Käveltiin vielä noitten vartiointipaikalle. Siellä joku Juuson kolleegoista juuri jäpitti. Juuso oli menossa seuraavaksi. Sanottiin heipat ja mä lähdin kotiin päin.
Kun Santis on niin lähellä, ollaan päästy hyvin näkemään vaikka Juuso olisikin kiinni. Tää kerta on eka kun ei oo päässy ollenkaan näkemään. Tällästä se on niillä, joilla ei oo näin lyhyttä välimatkaa. Aika riipasevaa on nyt ollu. Ehkä hankalin pariviikkonen hetkeen. Onneks se on kohta ohi ja pääsee viikonlopun viettoon. Sillon on kivoja juttuja tiedossa. Ens viikolla on vappu, se tekee muutaman lomapäivän lisää jee!

Uusi takki
Jeee, Varustelekan tilaus tuli eilen! Paketissa oli kaksi takkia ja pikkuinen ompelusetti. Toinen takeista oli kyl liian iso, mut ehkä sitä saa jotenkin tuunattua. Ei kauheesti harmita, kun se makso 2e. :D Toinen takki lähti päälle jo tänään. Nimesin sen myötätuntotakiksi. En hirveesti tykkää noista Saksan lipuista käsissä, täytyy ehkä ottaa ne veke tai sit laitan jonkun bändin hihamerkin siihen päälle.
On tääkin vähän iso. Pienin koko mitä löytyi, mutta miestenkoot on aina vähän kookkaampia. Aika harteikas olo toi takki päällä! Jää tilaa kerrospukeutumiselle. Tänään ei tarvinnu laittaa mitään kerroksia. Takki on sen verran tiivistä kamaa, et pitää tuultakin jotenkuten. Tehty kestämään kulutusta armeijassa, joten ei ihme. Tykkään kiristyksistä vyötäröllä ja helmassa. Huppukin löytyy. Joku ompelutaitoinen voisi ehkä tätäkin vähän tuunata, mut menee jotenkin ihan noinkin. Takki maksoi huimat 15e.

22.4.2013
Uudet kengät jalkaan ja lenkille
Oon pitkän aikaa miettiny pitäiskö ostaa kunnon kengät lenkille. Nyt varsinkin kun lumet on lähteny ja lenkkipolut alkaa taas vetää puoleensa. Oon aikasemmin käyttänyt vaan jotain aika perus sporttisia kenkiä lenkillä, kun oon niin huono panostaa mihinkään vähänkään kalliimpaan. Paitsi, jos kyse on vaelluskamoista niin sit... Tänään päätin repäistä ja kävin ostamassa vähän paremmat juoksukengät. Myyrmannin Citymarketissa oli Puman kenkiä lähes puoleenhintaan, maksoi 40e.
Toi lenkille pukeutuminen on edelleen vähän hakusessa ehkä, mut en jaksa välittää. Kaikkee kirkuvan väristä päälle vaan. :D Housut on muuten ostettu kun olin 11-12, en ihan tarkalleen muista millon. Joskus ala-asteen loppupuolella noi kuitenkin oli kovinta huutoa. Takista tykkään kovasti. Ei kyl ehkä ihan paras lenkille, kun kyseessä on kuoritakki, joka ei pahemmin hengitä. Viime lapin reissulle ostin. Pitää vettä!
Tuntu ihan kivalta lähtee lenkille talven jälkeen. Aika pitkään mä talvellakin kävin aamulenkeillä, mut sit ne vaan jäi kun uuden duunin myötä herätyksen on aika aikasin. Ehkä kohta vois taas ruveta kun aamut on mukavan valoisia. Aamulenkit piristää kivasti.
Nyt juoksin vähän siellä täällä. En juossut ihan koko matkaa. Kuuntelin musaa samalla, jokatoisen biisin juoksin ja jokatoisen käppäilen rivakasti. Jossain välissä pidin pikkusen tauon.
Ylästöntien kohdalla Vantaanjoen varressa tie oli poikki, kun joki on vähän levinnyt sulaneista lumista. En kuitenkaan mennyt hyppimään Ylästöntien yli, vaan menin sillan ali, vaikka tietä ei päässytkään.
Reilun tunnin lenkin vetäsin. Matkaa en tiedä, mut kyllä siinä aika monta kilsaa ehti mennä. Sää oli kiva. Vähän alkuun näytti siltä, et menis ihan pilveen mut ei mennytkään. Mukava lenkkisää. Toivottavasti nyt uusien kenkien hankkimisen myötä jalat pysyy paremmassa kuosissa. Mulla tuppaa polvet ja nilkat ja millon mikäkin tulemaan kipeeks.
Huomenna on taas salipäivä. Nyt nukkumaan. Jos vaikka toi lenkki tekisi sen, että uni tulis hyvin. Koko viikonloppu meni aika huonoilla unilla, vaikka olis voinu levätä... Öitä!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)