29.4.2013

Vuosipäivän viettoa

Lauantaina vietettiin mun ja Juusben kaks vee päivää. Herättiin aikasin. Mä heräsin jo kuudelta, niinku aina mut sit onneks sain nukuttuu vielä pari tuntia. Sit Juusokin alkoi heräilemään. Aamu meni perinteisesti löysäillessä. Alkuiltapäivästä alettiin laittaa itteemme kuntoon illan menoja varten. Mä laitoin päälle uuden viime viikonloppuna Seppälästä ostetun paidan. Mustissa mentiin molemmat.





Meillä oli illaks pöytävaraus Haraldiin, mut se oli sen verran myöhään että oli pakko syödä päivällä himassakin. Tehtiin parsaa, jonka lisäks salaattia, vuohenjuustoa ja pinjansiemeniä. Tuorejuustoa dippailuun. Parsa on tosi hyvää. Nyt on monessa raflassa parsaviikot. Meidän parsat oli Lidlistä hyvästä alennuksesta.


Syötiin myös pienet jälkkärit kun meillä oli makeeta skumppaakin. Juusolle oli tippaleipää, mä söin mansikoita, vuohenjuustoo ja pinjansiemeniä. Kelattiin jossain välissä tehä ite tippiksiä, jos tässä kerkee joku päivä!


Päivän soittolistalle pääsi esimerkiksi Unisonicin Unisonic. Ostin sen kans viime viikonloppuna. Se oli Juusolle lahjaks. Mä hetken mietin et pitäiskö sittenki pitää se vaan ittelläni, mut en sit pitäny. Juuso sitä on himoinnu jonkun aikaa ja yhteiseen levyhyllyynhän toikin menee. Hyvä levy on!



Lähettiin stadiin joskus viiden jälkeen. Hengailtiin hetki ulkona ennen kun mentiin syömään.


Varaus Haraldiin oli puol seiskalta. Alkuun ei ollu kauheesti porukkaa, mut sit sitä alkoi tulemaan joten onneks varattiin pöytä. Oli ihan hauskan näkönen mesta. Alkupalaksi meille tuotiin varrasleipää ja voisulaa.



Mä valitsin pääruuaksi ahventa ja Juuso otti possua. Molempien annokset maksoi reilu kakskymppiä kpl.



Oli ihan hyvää, mut tultiin vähän siihen tulokseen, et tais olla pientä teemalisää annoksilla. Maut siis ihan kohdillaan, mut varmasti oltais tohon hintaan saatu vielä paremmat safkat siitä jostain vierestä. En tiiä tuleeko uudestaan mentyä, mut ihan kiva oli toi mesta kokeilla. :) Ruuan jälkeen mentiin Kaislaan yksille.


Virginin Oiliin mentiin joskus lähempänä yhtätoista. Lämppäri ei ollut vielä edes alottanut. Otettiin juomat ja jäätiin kattomaan sitä yläbaarista. Ei napannut oikein se bändi. Ostin muuten elämäni kalleimman Gin tonicin. YHDEKSÄN EUROA. Joo moro. Enska alotti joskus puolen yön jälkeen keikkansa ja me siirryttiin vähän ennen sitä alas. Päästiin ihan kivoille mestoille eteen.



Keikka oli hyvä! Samalla setillä mentiin suunnilleen kun levynjulkkarikeikalla viime syksynä, mut pari muutosta oli. Virgin on ihan kökkö keikkapaikka. Sanoin sitä Juusolle jo aikasemminkin, mut aattelin et ehkä mulla on vaan viimeks käyny huono tsägä kun oon siellä ollu. Noup, yhtä huono mesta se oli edelleen. Yläbaariin soitto kuului vähän nihkeesti, rummut vaan paistoi läpi ihan hullusti. Alhaalla lavan edessä kuului oikeestaan vaan se mitä lavalta suoraan tuli. Laulu ei kuulunut ollenkaan. Onneks tuttu bändi ja tutut biisit, muuten olis voinu ärsyttää ihan sikana. Muuten keikka oli jees!

Keikan jälkeen väsytti. Ei lähetty enää minnekkään jatkamaan vaan lähdettiin himaan nukkumaan. Keikka loppuikin vasta vähän vaille kaksi. Sunnuntaina nukutti pitkään. Jeee kerrankin! Viikonloppu hujahti taas ihn törkeen nopeesti ohi. Sunnuntai varsinkin tuntui tosi lyhyeltä kun noustiin vasta joskus puolistapäivin sängystä ylös. Toivottavasti tuleva viikonloppu on Juusolla vapaa. Ainakin vappu on jeejee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti