15.9.2013

Viimeisiä viedään

Lauantaina haluttiin vähän juhlistaa Juuson viimeisiä lomia intistä. Lähettiin päivällä käymään Hakaniemen kauppahallissa. Haluttiin ostaa jotain hyvää lihaa. Oltiin pikkusen myöhään liikkeellä, eikä vaihtoehtoja ollu enää ihan hirveesti, ainakin jos haluttiin pysyä maltillisissa kilohinnoissa. Ostettiin hevosen ulkofilettä, josta paistettiin pihvit kun tultiin kotiin. Lisukkeena bataattia ja punasipulia.




Aika nopeesti syömisen jälkeen lähettiin Louhelaan. Matkalla pakolliset "otetaan pari kuvaa". Ihmeen kaupalla sain ittelleni jotain päälle aikasemmin päivällä. Tuli aivan törkee vaatekriisi. Uus tukkakin alkoi masentamaan ja mulle kesti sellaset rapsakat kolme tuntia, että sain jotain puettua... Hienoo.



Veeralla oli Louskissa kemut, jossa juhlittiin sitä että Veera on tullu taas takas Suomeen Viron työrupeamalta. Paikalla oli paljon Veeran kavereita, osa oli meillekkin jotenkin tuttuja ja jotkut ei. Illalla lähettiin porukalla stadiin.



Baarireissu ei menny ihan putkeen mun ja Juuson kohdalta. Vastahakoisesti mentiin muiden mukana Baarikärpäseen. Maksettiin siitä skeidasta 10e yhteensä sisään, saatiin narikkaäijältä niin paskaa toimintaa et kuohahti aika täysii yli. Lähettiin vihasina veke. Ihan vieressä on PRKL, mentiin sinne. Heti tuli paljon parempi fiilis, sisään ei maksa mitään, juomat on hyviä, jengi letkeetä ja mikä parasta, siellä on hyvää musaa! Otettiin siellä yhet, nautiskeltiin ne ja sit lähettiin kotiin nukkumaan. :)

13.9.2013

Perrrrrrrrrjantaaaaiiiiiiiii!

Jee viikonloppu alkaa ihan kohta! Viikosta ollaan selvitty hienosti, vaikka oonkin ollu kipeenä ja sillein. Salittomuus ärsyttää, mut ei mahda mitään. Työt on menny hyvin, vaikka alkuun oli pientä stressiä. Hommat hoidossa ja stressi oli aika turhaa. Tai eihän se turhaa ole, just se potkii eteenpäin ja sit saa hommat kunnialla tehtyy. Vielä ens viikko niin työiden puolesta kreisein aika on ohi!

Tänään Juuso tulee illalla lomille. Viimeisille lomille intistä. Kuin siistii? Oon tässä aamukahvin kaverina kattonu kuvia ihan ensimmäisistä lomista tammikuun alulta. Oltiin sitä aika hukassa sillon...


Voin kun Juusbella on lyhkänen tukka! Mä kyl diggasin tostakin, mut kuulemma sitä ei enää tuu bäkkiin.  Nyt tukka on jo kasvanu sen verran hyvin, että tänään varmaan laitetaan siihen vähän jotain muotoa. Enää ei ees tarvii välittää oikein mistään tukkasäännöistä. Ennen inttiin lähtöö Juusolla oli tosi kiva tukka.

Tämä päivä vielä ja sitten päästään viettämään kuuluisia viimeisiä. Mun kurkku on ihan järkyttävässä kunnossa. Puhuminen on vähän vaikeeta. Tai oli ainakin eilen, tänään en oo vielä puhunu kenenkään kanssa. :D Otin safkikselle varmuudeks ajan Ruoholahden Diacorista. Käyn tarkistuttaa, että ei oo mitään sellasta johon tarvii jotain lääkkeitä. Toivottavasti menis ohi nopsaan.

Siistii perjantaita!

11.9.2013

Uutta lettiä

Salipäivä tuli ja meni, kiitos tän flunssan. Tänään ei oo enää ollu kuumeinen olo, joten päätin käydä Myyrmannista suoraan duunista. Menin kampaajalle. Ihan extempore. Vihaan käydä kampaajalla, mut halusin vähän parannella mut tukkaa enkä itse osaa, joten... Päädyin kolmannen kerroksen Hairstoppiin. Tarkotus oli laittaa otsahiuksia vähän uuteen kuntoon, mut kävikin sit tällein:


Kampaaja naikkonen, joka oli muuten tosi mukava, kysyi että millon oon viimeks leikkauttanu tukkaani. Öööö, en ees tarkalleen muista. Kaks vuotta sitten? Tais olla vähän sen näköinenkin. :D Latvat karmeessa kunnossa, kaikki muoto poissa ja sitä rataa. Pituutta läks muutamia senttejä, etutukka vähän uutta muotoa, samoin koko pää. Nyt pysyy pöyhkeemmän näkösenä. Tykkään! Vaikka olisinkin halunnu pitää pitempää tukkaa, mut näyttäähän tää terveemmältä nyt ja kasvaahan tukka taas jossain vaiheessa.

Viikon päivät jäljellä


Tänään jäljellä aamuina 7, viikkoina 1, kuukausina 0.2, prosentteina 2.7%.

Mit vit! Ei oo kauaa enää. Juusolla pari päivää loppusotaa vielä jäljellä, viikonloppu välissä, pari kamojenpalautus päivää. Nyt on alkanu oikeesti vähän jännittää ne työhommat ja meijän aikataulut... Ei sais ehkä mennä niin pitkälle ajatuksissa, kun nyt alkuun fiilistellään vaan kotiutumista, mut väkisinkin sitä tulee tulevaisuutta kelattua. Onhan se pääasia kuitenkin se, että kohta tää inttihomma on loppu ja uus arki alkaa, meni aikataulut ristiin tai ei. On tää fiilis kyllä aika kreisi, on vaan niin siistii. Mut vaikka on jäljellä enää viikko ja reservin aurinko alkaa oikeesti jo porottaa, ehtii silti edelleen ikävöidä omaa loppusodassa pyörivää sotilasta. Ei samassa ahdistuksen mittakaavassa kun joskus aikasemmin, mut kuitenkin. :)

10.9.2013

Vuoristorata kuume

Eilen illalla alkoi kurkussa tuntuu pahalta. Yö meni vähän huonosti kun kurkkukipu paheni. Aamulla olo oli vähän pöhnäinen, mut ihan ok tavallaan. Lähdin normaaliin tapaan duuniin. Ulkona hengailu ei tuntunu missään.


Töissä iltapäivällä olo alko menee huonoks. Ärsyttävää. Duunipäivän jälkeen lähdin rauhallisesti kaupan kautta kotiin. Liikkuminen alkoi olla jo nihkeemmän tuntusta. Kotona mittasin kuumeen niin se oli jo 37,5. :D Monelle se on varmaan vasta lämpöö, mut mulla tollanenkin lämpö pistää ihan sekasin. Mul ei tarvii nousta kun sinne 37 niin oon jo ihan kipee. Heitin one piecen päälle ja tein ittelleni smoothiee.


Tuli muuten hyvää! Baanaanu, pari pienehköä porkkana, jäisiä mustikoita, auringonkukan siemeniä, jugurttia ja maitoa. Oikeesti ihan törkeen hyvää. Ei tarvinnu edes laittaa yhtään sokeria tai hunajaa, kun olin valmiiks jo makeeta. Varmaan se oli banaanin ja porkkanan ansiota. En oo aikasemmin laittanu porkkanaa.

Mua ärsyttää ihan hullusti olla kipeenä. Se pistää mieltä aika hyvin matalaks. Ärsyttää vaan maata himassa, mut ei muutakaan voi. Kuume on alkanu suhaa ihan ihmeellisesti. Jossain vaiheessa se nousee, sit taas laskee ja taas nousee. Ei kuitenkaan onneks yli 38 asteeseen. Äsken otin särkylääkettä, jos vaikka sais yöllä nukuttuu. Just pari päivää sitten mietin ittekseni, et oompa pysyny pitkään terveenä. Olis pitäny koputtaa puuta. :D

Leffafestarit


Kohta ne taas alkaa! Syksyn kokokohtia, vaikka ei monta pätkää kerkeisikään kattomaan. Liput tulee myyntiin parin päivän päästä, joten sitä ennen ehtii hyvin käydä tsekkailemassa tarjontaa. Yhden leffan bongasin jo. Täytyy vissiin mennä kattomaan ihan sen nimen perusteella. Vähän alko hymyilyttää tää:


Ohjaaja on mulle tuttu ennestään, mutta itse leffasta en tiedä mitään. Odotan innolla! Toivottavasti aikataulut natsais niin, että pääsee kattomaan vielä muutaman toisenkin leffan. Tai edes yhden enemmän. Jos Rakkautta & Anarkiaa kiinnostaa, voi leffatarjontaa käydä kattomassa osoitteesta hiff.fi.

8.9.2013

Sunnuntain synttärimeiningit

Käytiin tänään pikaisesti kakkukahveilla Esan ja Jonnan luona. Esalla oli synttärit viikko sitten ja nyt oli pienet juhlat. Tai ei ihan pienetkään, ainakaan kun katsoa väenpaljoutta. :) Lähes koko Jonnan sisaruskatras oli paikalla ja muutama muukin! Myös mun pikkuinen kummijäbä Veeti oli paikalla.






Esa sai synttärilaulut ja hienon kakun jossa oli numero 21. Hirveen kauaa ei keretty kemuissa olemaan, kun piti lähtee hoitamaan ens viikon ruokaostoksia. Kiva oli kuitenkin käydä. Juuso tartti loppusotaa varten jotain vararuokaa. Kauppareissun jälkeen kerettiin vielä vähän hömppäillä himassa.



Viikonloppu meni ihan kreisin nopeesti jotenkin. Toivottavasti menee myös tuleva viikko. Seuraavalle viikonlopulle on ihan kivoja meininkejä tiedossa. Ne on myös Juuson viimeiset lomat!! Sit on pari päivää niin koko homma on finito. Tänään on jäljellä 10 aamua, joten sehän tarkoittaa......

It's the final countdown!

Perjantai & Lauantai

Perjantaina alkoi Juuson tokavikat lomat! Mentiin suoraan intistä/töistä pääsyn jälkeen Juuson tädille Myllypuroon syömään ja suunnittelemaan Katjan ja Samin hääjuttuja. Illalla muu porukka lähti jonnekkin radalle ja me tultiin himaan. Meijän teki mieli vähän lähtee jonnekkin. Yritettiin aluks Juuson ja Nassen kanssa mennä Lunaan, mutta siellä oli yksityistilaisuus. Lopulta päädyttiin Jyväseen.


Oltiin pilkkuun asti Juuson kanssa. Joonas lähti vähän aikasemmin. Oli ihan kivaa istuskella pienellä porukalla hyväsessä. La aamuna pukkasi jopa pientä darraa, vaikka ei tullu juotua kun muutamat. Aamun löysäilyjen jälkeen lähettiin kelaostoksille Ruotoon. Käytiin myös VKK:lla kattomassa kalastusmeininkejä. Vähän harmitti kun ei itse päästy. Viikonlopun luvat oltiin myyty loppuun jo viikolla...





Oli taas tosi hyvä ulkona hengailu sää. Mittari tais olla suunnilleen parissakympissä. Kohta varmaan alkaa säät viilenemään kun mennään lähemmäs lokakuuta. Onneks ollaan vielä syyskuun alkutaipaleella.




Illalla käytiin vielä pitämässä pienet heittotreenit Silvolassa. Siellä oli aika paljon uimareita, vaikka illasta oli jo aika viilee. Kauheen monet tuli kysymään tuleeko kalaa tai ihmettelemään, että eihän siellä oo mitään mitä kalastaa. Monta kertaa joutu sanomaan, että me vaan treenaillaan tässä. :)


Myöhemmin illalla tehtiin hyvää ruokaa. Heti ruuan jälkeen alkoi ramasee ihan hullusti, mut katteltiin vielä jonkun aikaa töllöstä BB:tä. Tai mä katoin, Juuso torkkui vieressä. Tänään ollaan mietiskelty kivaa ruokapaikkaa Juuson kotiinpääsyn kunniaksi kotiutumisviikonlopuksi. Saa nähdä mitä keksitään. Nyt siihen on alle kaks viikkoa. Ei jaksais enää venttaa yhtään, vaikka paljon ei oo enää jäljellä!!

5.9.2013

Vattuniemi

Vaikka on jo virallisesti astuttu syksyn puolelle, ei kelit siltä vaikuta. Nyt on ollu aika hyviä säitä ja välillä niinkin lämmintä, että takki on lentäny ja kaulaliina on lentäny laukkuun. Tänään ihastelin aamulla kivoja maisemia ja hyvää säätä Lauttasaaren Vattuniemessä. Mulla oli siellä kuvaus. Ihan rannassa!


Kuvauksissa käydessä pitkin pääkaupunkiseutua, tulee aina pällisteltyä erilaisia alueita ja mietittyä missä olis kiva asua. Vattuniemi on yks niistä mestoista johon voisin vaikka muuttaa. Tai muukin Laru. Meri vieressä, keskusta lähellä mut kuitenkin noi mestat on aika syrjässä. Kivoja rantoja. Talvella on varmaan aika kylmä. :D Hinnat vaan tuppaa olemaan aika korkeita pienissäkin kämpissä.

Mun piti tänään käydä viimeistä kertaa Sodessa. Se ei menny sit ihan nappiin, kun Juuso ja muut oli hoitamassa jotain keräystä ja se venyi sen verran, että en jaksanu jäädä venailee. Ei ollu edes varmaan monelta vapaat alkaa. Eipä haittaa samanlailla kun tossa muutama kuukausi takaperin! Käyn siellä sit viimeisellä viikolla jos kerkee. Vikat sotkun munkit kyllä houkuttaa. ;) Nam.

4.9.2013

Kaksi viikkoaaaaaa











Pakko taas hehkuttaa. Kyllä näyttää hyvältä, ei voi muuta sanoo!

3.9.2013

Tiistai

Tää päivä alkoi vähän erilaisella kuvauskeikalla kun yleensä. Tai no itse kuvauksessa ei ollu mitään erikoista, mut paikka oli vähän kauempana kun yleensä. Nurmijärvellä. Yleensä kuvaukset on pääkaupunkiseudulla. :) Se oli onneks heti aamusta. Menin sinne suoraan himasta ja meiltä onneks pääsee Nurtsille ihan hyvin. Pitkänmatkan dösällä oli mukavaa matkustaa! Mukavat penkit.



Päivä töissä meni mukavan kiireisesti. Viimeviikolla olin super stressaantunu mut tällä viikolla on jo vähän helpottanu, vaikka stressattavaa on. Osa taakasta lähtee hetken päästä pois kun kolme lehteä lähtee painoon.

Töiden jälkeen Juuso tuli stadiin. Käytiin Subwayssä syömässä, jonka jälkeen mentiin vielä istuskelemaan Citykäytävän Robert'siin. Suunniteltiin vähän tulevaa viikonloppua. Kalahommii pukkaa jälleen.



Juuso lähti illalla takas Santikseen ja mä tulin himaan. Enää kahdet lomat ennen kotiutumista!! Tänään jäljellä 15 aamua. Kohta alkaa final countdown. Nyt täytyy hehkuttaa toistakin hommaa, joka nyt ei ihan paini samassa hehkutusluokassa kun edellinen hahah... Äsken alkoi BB :D Iltaviihdettä. Luulen, että kun mun perheenjäsenet lukee tän, ne häpee silmät päästään, mut eipä väliä. Hahaaaa jeee!

2.9.2013

Pari sanaa viikonlopusta

Viikonloppu vierähti nopeesti ja nyt ollaan taas maanantaissa. Juusolla oli kolmanneks viimeiset viikonloppulomat. Ja nehän jatkuu edelleen. Huomenna vasta pitää mennä takas. Sit on enää kahdet lomat. Mmmmmitää! Ei oikeesti voi tajuu, että kohta loppuu. Täs on niin pitkään oltu "etäsuhteessa" et on vaikee kelaa millasta kaikki oli kun oltiin vielä molemmat kokoajan kotona.

Perjantaina lähettiin taas Kymijoelle kalaan. Siitä lisää toisessa blogissa kun ehditään raapustaa reissuraporttia. Nälkä kasvaa syödessä, tekis mieli heti lähtee uudestaan... Mua vähän karmii tuleva puhelinlasku. Ollaan ostettu molemmilla Kymin reissuilla luvat kännykällä (20e/klp) ja molemmat reissut sattui samalle kuulle, joten mun elokuun lasku tulee olemaan 60e....... :D Voi kauheeta.


Oltiin Kymillä la iltaan asti. Kotimatkalla ehkä suunnilleen Sipoon kohdalla iski ihan järkky ukkonen. Sato niin kovaa, et motarilla ei oikeesti meinannu nähdä eteenpäin vaikka pyyhkijät oli niin täysillä kun vaan voi. Joitain autoja pysähtyikin tien viereen venaamaan sateen laantumista. Me jatkettiin matkaa varovasti vähän hiljempaa. Kehä kolmoselle tultaessa myräkkää ei enää ollu. Se tuli vasta yöllä.

Sunnuntaina hengattiin aika pitkälti vaan kotona. Käytiin me pikasesti Jumbossa ostamassa illan safkat. Alkuillasta syötiin sieni/pinaatti/kesäkurpitsa pastaa ja katottiin leffaa. Viinin kanssa. Hyvä vinkku!


Illalla piti mennä aikaisin nukkumaan kun mulla alkoi taas tänään duunit. Juuso jäi vielä nukkumaan. Oli niin kiva herätä kun ei ollutkaan yksin. Huomenna aamulla vielä sama! Tänään on myös kiva mennä duunin jälkeen himaan kun Juuso on siellä oottamassa. Sekin oli kivaa kun tein eilen taas pitkästä aikaa ruokaa kun on joku muukin syömässä. :D Tänään on Juuson vuoro kokkaa! Jeee.

30.8.2013

Tylsä bloggaaja

Tuntuu et nyt ei oikein kirjottaminen luonnistu. Siks en oo kirjotellu hetkeen oikein mitään järkevää. En oo myöskään tehny mitään ihmeempiä. Nyt alkaa pientä työstressiäkin pukkaamaan. Se oli tiedossa että syksystä tulee julkasuiden paljouden myötä ehkä vähän HC, mut nyt sen vasta alkaa tuntemaan. Eilen olisin toivonu, että päivässä olis enemmän tunteja. Illalla teki hyvää käydä purkamassa salilla kunnon treenillä.


Siitä päästäänkin toiseen asiaan. Mua on todenteolla alkanu ahdistaa sali, jossa käyn. Liikaa ihmisiä, liikaa tuttuja naamoja ja joittenkin ei tuttujenkin naamat on alkanu v*tuttaa. Eikä se oo ainoo asia, joka siinä salissa ärsyttää. Siellä on laitteet tosi usein sökönä... Miten ihan uudet laitteet voi olla heti epäkunnossa? Taitaa olla salinvaihdos edessä. Oon miettiny salia, jossa kävin ennen, Myyr-Body. Sekin olis lähellä ja sinne on tehty laajennus jonkin aikaa sitten. Sieltä on tullu tuttuja naamoja tonne nykyiselle salille, mä voisin olla paluumuuttaja. Myyr-Bodyssa kävin nelisen vuotta, tässä uudessa tulee koht täyteen 2.

Tänään on perjantai! Jotenkin en oo vielä ihan päässy perjantaifiilikseen. Haluisin vaa mennä töihin tekee tän päivän hommat kunnolla, mut sitä ennen mun pitää käydä uusimassa yks resepti Myrtsissä. Ehkä sit kun kello pärähtää viisi ja treffataan Juuson kanssa stadissa, tulee hyvä fiilis. Tänään lähdetään taas Kotkan suunnille kalaan. :) Huomenna bäkkiin ja sit Juusol on vielä pari lomapäivää!

27.8.2013

Odottelua

Huomenna on tasan kolme viikkoa siihen, että Juuso pääsee reserviin. Kolme päivää seuraaviin lomiin. Kyllä nyt alkaa oikeesti tuntumaan, et hui kohta se tapahtuu! Ihan parastaaaa. Niinkun jo aikasemmin oon sanonu, kesän jälkeen on menny ihan hyvin. Kesälomat viimeiset viikot oli vähän tylsiä, kun Juuso oli kiinni ja kaverit oli jossain, mut kun duunit alkoi niin kaikki alkoi illa ihan jees. Päivät menee ihan ookoosti omalla rutiinilla ja mieli on aika tasainen. Siltikin on pakko edelleen sanoa, että en mä tästä nauti, että Juuso ei oo kotona. Monet sanoo, että nyt pitäis ottaa kaikki ilo irti kun _saa_ olla ittekseen.



Mitään suurempia odotuksia mulla ei ole tulevaan. Tai siis tottakai odotan ihan hullusti sitä, että arki alkaa taas yhdessä rullaamaan mut en haluu haaveilla liikaa. Menkoon omalla painollaan. Pääasia on vaan se, että saadaan olla taas yhessä. Meillä on tavallaan vähän uudenlainen tilanne nyt kun Juuso tulee takas. Juusbe ei oo nähny mun uutta työrytmiä. Alotin Calcuksella pari päivää aikasemmin kun Juuso lähti inttiin.



Tää mua itseasiassa vähän jännittää. Mä oon duunissa vaan arkisin 9-17 ja Juuso tekee luultavasti jälleen vuorotyötä. Mulla on aina viikonloput vapaat, Juusolla vuorot voi tulla mille päivälle vaan. Toisaalta ei se nyt sillein eroa entisestä, kun mäkin olin vuorotyössä ja meijän vuorot meni iiiihan ristiin. Sitä vaan toivon, että Juusolle ei tulis kauheen myöhäisiä vuoroja. Mä meen joka päivä nukkumaan suunnilleen kympiltä ja oon tosi huono nukahtaa jos toinen kukkuu tai on tulossa myöhemmin himaan. Sama myös toisinpäin, mulla soi herätyskello kuuden maissa, jolloin Juuso luultavasti vielä yrittää nukkuu.








Parasta on kuitenkin se, että tietää aina pääsevänsä viekkuun nukkumaan, saa jakaa yhdessä päivän tapahtumia ja muutenkin olla yhdessä muutenkin kun viikonloppuisin. Olis myös hauskaa, jos Juuso alottaa taas salilla käymisen mun kanssa. Mut tietenki jos ei KINOSTA niin ei oo pakko hei. :D Tykkään käydä yksinkin.

Odotan myös sitä, että jaksan alkaa ehkä taas kokkaa hahah... Mä oikeesti tykkään tosi paljon laittaa ruokaa, mut Juuson intin aikana mulla on iskeny ihan kreisi laiskuus! En sentään eineksiä oo syöny. Mustä on tuntunu niin turhalta laittaa ruokaa ittelleni. Oon tammikuusta asti eläny lounaiden ja rahkan lisäksi näkkärillä tai muulla leivällä. Eilen olin ihan fiilareissa kun kävin Esan ja Jonnan luona ja ne tarjos mulle kunnon ruokaa. :D Oli aika herkkua. Kiitti rakkaat ystäväiset! Nyt kuitenkin odotan eniten vaan tulevaa perjantaita ja pidennettyjä lomia!

8.6 % suorittamatta, TJ 22 aamua.