14.2.2015

Toivotukset tälle päivälle

Tänään vietetään ystävänpäivää. Tällä päivällä on jo pitkät perinteet. Wikipedia kertoo, että ystävänpäivä on saanut mahdollisesti alkunsa Antiikin Roomasta Lupercalia-juhlasta, jota vietettiin 15. helmikuuta. Juhlalla kunnioitettiin Junoa, roomalaista naisten ja avioliiton jumalatarta, sekä Pania, luonnon jumalaa.

Historiaa löytyy myös Englannista ja Ranskasta, jossa on vietetty romanttisia ystävänpäivän juhlia jo 1300-luvulta lähtien. Englannissa Valentinuksen päivä virallistettiin vuonna 1537. Jenkkeihin tää juhla rantautui 1800-luvulla ja lähti kasvuun. Suomessa ystävänpäivää on alettu viettämään vasta kasarilla. Suomessa ystävänpäivä poikkeaa vähän muiden maiden perinteistä. Täällä sitä juhlitaan enemmän ystävien kannalta, ei rakastavaisten.

Itse en erityisemmin vietä ystävänpäivää. Kyllä aamulla tuli parit ystävänpäiväpusut annettua tolle kuvassa näkyvälle pörröpäälle. Mun mielestä tää kuva kuvaa mua ja Juusoa aika hyvin. Se ei ole mitenkään kovin romanttinen, vaan enemmänkin sellanen kaverillinen. Osataan me olla myös romanttisiakin jos niin halutaan ja kyllä molemminpuoliset rakkaudenosoitukset kuuluu meillä ihan jokaiseen päivään. Sen lisäks että Juuso on mun rakas avomies, on se mulle myös paras ystävä. Kuulostaa kliseiseltä, mut näin se vaan on. Vaikka ollaan molemmat vähän kasvettu niistä ajoista kun alettiin seurustella, ollaan edelleen kaks urpoo tyhmine juttujemme kanssa, jota muut ei tajuu. :D Se on ihan parasta. Siistiä on myös se että himasta löytyy aina hyvä kalakaveri.

Muistakaa rakkaitanne. Ei vaan tänään, jokapäivä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti