8.4.2015

Höpinää erämarttailusta

Kesällä 2008 multa kysyttiin, että haluisinko lähtee apuohjaajaksi lapin riparille? Osa leirijaksosta olis Tievatuvalla ja loppuaika vaellettais Urho Kekkosen kansallispuistossa. Alkuun mä vähän epäröin. Jaksanko dalsia monta päivää erämaassa, oonko liian neiti, mites peseytyminen... Päätin kuitenkin lähtee. Lopulta samalla leirille lähti monta hyvää kaveria ja se reilu viikko oli yks parhaista. Silloin musta tuli virallisesti erämartta ja sydän jäi lappiin. Haikeena katoin dösän ikkunasta viimeisiä pohjoisen maisemia ennen kotiin paluuta ja mietin et tänne palaan.


Mun luontoläheisyys ei oo kuitenkaan noin tuore juttu. Oon lapsesta lähtien fiilistelly kaikkia luontokappaleita, bongannu lintuja ja nauttinu esimerkiksi metsistä. Kun kasvoin, kasvoi myös mun rakkaus luontoo kohtaan. Myös kalastustausta juontaa juurensa lapsuuteen ja mökille. Pienestä lähtien oon käyny ongella tuijottaen nykivää ongenkohoa silmä kovana pitkiäkin aikoja putkeen. Lammella tuli hengattua usein vanhempien kanssa, joskus isovanhempien kanssa. Siskotkin oli joskus samassa veneessä, mut niistä oli enemmän vaan haittaa kun ei ne jaksanu kiinnostuu kalajutuista. :D Kun ikää tuli vähän lisää, tykkäsin hengata vesillä yksin. Mä taisin olla 11v kun kokeilin ekaa kertaa kalastaa virvelillä. Se oli ihan parasta! Samoihin aikoihin sain mun ekat hauet ja voi vitsi olin iloinen. Mökin lammen kaislikot tuli kokoajan enemmän tutuiksi kun en malttanu olla kalastamatta. Kalastuksesta tuli mulle rakas ja rentouttava harrastus ja aina mökille tultaessa tartuin ekaks virveliin ja painelin lammelle.



Juuson myötä kuvioihin tuli myös perhokalastus. En tienny kyseisestä lajista yhtään mitään. Tai ainoo mielikuva koko touhuun oli se että äijät seisoo maastonvihreissä kahlausvermeissä keskellä Vantaankoskee ja heiluttelee vimmastusti vapaa. That's all. Ei meidän lähipiiristä löytyny yhtään perhokalastajaa. Tai oikeestaan kauheesti mitään muitakaan kalastajia. Perhokalastukseen oli helppo jäädä koukkuun. Alkuun se oli ihan törkeen vaikeeta, mut pienet onnistumiset sai jatkamaan eteenpäin, vaikka usein tulikin istuttuu rantakivellä naama ihan norsun v***lla. Nyt mulla on kolmisen vuotta perhohommia takana ja oon vieläkin aika aloittelija, mut onnistumisten määrä kasvaa. Vasta viimeinen vuosi on ollu kaikista aktiivisinta. Perhoharrastuksen myötä mulle alkoi myös aukeemaan vastuullisuusasiat kalastuksessa. Mä en tavallaan ihmettele miks monella tulee perhokalastajista mieleen jotkut puunhalaajahipit. Osa porukasta on aika valveutunutta tällä saralla ja se on musta siistii. Se on kans jees, että vastuullisuusasiat on nyt pinnalla enemmän kun koskaan. Ei ne mullekkaan oo aina ollu mitään itsestään selvyyksiä, koska en vaan oo tienny asioista tarpeeks.



Musta tuntuu et Juuson myötä oon myös muutenkin päässy toteuttaa itteeni näissä eräharrastuksissa paremmin. Vaikka joskus jotkut pohtii, onko hyvä että pariskunnalla on samoja harrastuksia niin ainakin se mun mielestä antaa ymmärrystä toisen kiinnostuksenkohteita kohtaan. Sitä kuulee kauhutarinoita mäkättävistä muijista ja äijien "lähin vaimolta salaa kalaan, kun se ei olis muuten päästäny" -juttuja. Mulla on tavallaan tästä kokemusta myös toisinpäin. En mä aikaisemmin pystyny näin vapautuneesti fiilistelemään kaikkee siistiä, kun suhteen toista osapuolta ei tälläset asiat kauheesti kiinnostanut. En voinu esimerkiks oikein tehdä mitään varustehankintoja, koska "ei tollasissa junttivatteissa voi kulkee". Enkä siis haluu mustamaalata ketään, joskus kiinnostuksen kohteet ei vaan matchaa. Nyt oon kuitenkin tosi vapautunu ja onnellinen että mulla on mies joka ymmärtää ja onhan se nyt aika hauskaa fiilistellä yhessä esimerkiks jotain uusia vapoja. :D



Oon myös aina tykänny että elämässä on kontrasteja. Vaikka en osaa laittaa hiuksia tai tiedä mitään kosmetiikasta, oon kuitenkin aika tyttömäinen. Tykkään käydä ulkona, lakata kynsiä ja meikata. Vastapainoksi musta on kivaa vetää kahlurit jalkaan tai rinkka selkään ja lähtee luontoon, istuu paljaalla maalla välittämättä meneeks vatteet likaseks ja kattella kauniita maisemia. On ihan parasta olla keskellä erämaata ja olla välittämättä mistään muusta kun siitä hetkestä ja paikasta. Se on vapauttavaa. Tai hengata keskellä jokea ja keskittyy vaan tunnustelemaan miten perho kulkee ja miettimään missä kalat lymyilee.



Välillä oon miettiny saisko näistä erä/luontohommista itselleen joskus jopa ammatin. Tavallaan oon vähän ristiriitaisissa fiiliksissä harrastuksien ja työn yhdistämisestä, mutta toisaalta se olis varmaan aika mahtavaa. Jos näin ei käy, tulen kuitenkin varmasti aina nauttimaan luonnosta. Tällä hetkellä ootan ihan kauheesti että nää kelit vielä vähän keväistyy niin pääsee kunnolla joelle kalaan ja ulkona hengaaminen muuttuu muutenkin kokoajan miellekkäämmäksi. Haluisin myös ihan hirveesti kesällä/syksyllä jonnekkin vaeltamaan, mut saattaa olla että ne jää tältä vuodelta pois. Kevät ja kesä tuo tullessaan niin paljon kaikkia siistejä kalastusjuttuja, että kaikkeen ei vaan mitenkään riitä aika. (tai raha) Tajusin tossa eilen, että meidän lapin reissuun ei oo enää kun joitain kuukausia. Niin siistii! Nyt voi taas alkaa jo kunnolla suunnittelee ja hehkuttaa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti