21.11.2013

Keskellä viikkoa

Mä elin eilen koko päivän siinä luulossa, että Juuso pääsisi kuudelta duunista. Kävin pikapikaa omien duunien jälkeen hakemassa kaupasta tarvikkeet illan ruokaan. Halusin tehä jotain vähän spessumpaa mitä ei ehkä tulis yleensä keskellä viikkoa väsäiltyä. Kun olin alkanu ruuan valmistelun, kuulin että Juuso pääseekin vasta kasilta. Hö. No ainakin ruoka sai marinoitua vähän pitempään. Ajan tappamiseksi mä kaivoin kaapista maalaustarvikkeet. Kokeilin maalata pari erilaista perhoa. :D Toinen päästä ja toinen mallista.



Mä tykkään tosi paljon noista mun guassiväreistä! Se on kuin vesiväri, mutta paksumpi. Siitä ei kuulla läpi. Sain noi värit joskus muistaakseni joululahjaksi monta vuotta sitten. Hyvänä on pysyny ja riittänyt vaikka ne oli mulla käytössä esimerkiksi koko amisajan taidetunneilla. Täytyis taas ostaa kunnollista maalauspaperia niin vois maalata kaikkea kivaa. Sen täytyy olla tarpeeksi paksua, niinkun näissä oli!

Juuso tuli sitten kasin jälkeen himaan ja päästiin syömään. Tein leipäjuustosalaattia, johon piti tulla myös kylmäsavuporoa, mutta kaupassa iski piheys kun poro oli niin kallista. Tavallisella kylmäsavupaistilla mentiin.

Näin syntyy tämä salaatti! Leipäjuusto laitetaan marinoitumaan pariksi tunniksi tai mieluumin koko yöksi. Marinaadiin tulee pari desiä rypsiöljyä, pari rkl hunajaa, pieni loraus balsamiviinietikkaa (mä laitoin tummaa, vaaleekin käy.) mustapippuria rouhittuna, kokonaisia roseepippureita ja ripaus suolaa.
Kuutioidut leipäjuustot marinaadiin lillumaan ja samaan syssyyn reilu kourallinen cashewpähkinöitä. Kunnolla sekasin. Leipäjuustoa tähän meidän satsiin meni sellanen puolikas kokonaisesta ympyrästä. Kun aineet on ollu marinaadissa tarpeeks kauan, voi tehdä salaatin. Siihen käytin salaattisekoitusta ja kurkkua. Kylmäsavu(poro)leikkeet salaattiin sekaan ja leipäjuustohässäkkä päälle. Marinaadista tulee kastike. Lopuksi vielä ripotellaan kuivattuja karpaloita mukaan. Tadaa, valmista ja hyvää tuli!

Myöhemmin illalla Juuson piti vielä sitoa muutamat perhot, kun lähti tänään uudestaan Vanhankaupunginkoskelle. Mä oon vähän kade kun mäkin olisin halunnut kalaan. Mut koska normit työajat. Siellä se Juuso on jo hetken aikaa varmaan kalastanut. Luvat alkoi taas aikasin aamulla seiskalta.

Tänään on treenipäivä. Nyt on taas ihan hyvät buustit salilla käymiseen. :) Hehe, myös on pikkubroidi alottaa samalla salilla käymisen kunhan ikää tulee tarpeeksi! Pyry täyttää tammikuussa 15 ja sillon alkaa myös salilla käyminen varmaankin. Pyry on varmaan saanut jonkun kimmokkeen meijän nuorimman siskon jäbältä, joka kans käy sillä samalla salilla. Pyrdellä taitaa olla aika monta PT ehdokasta. :D

Nyt nopee kahvit naamariin ja duuniin! Kohta on työviikkokin jo pulkassa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti