21.11.2013

Mietteitä kummiudesta

Aattelin jakaa vanhan jutun, joka on julkaistu Vantaan Laurissa vuonna 2010. Pääsin kansikuvatytöksikin! :D Aukeaman juttu kertoo kummisuhteesta ja haastattelu on tehty mulle ja yhdelle mun kummitädeistä. Mulla on tässä lähiaikoina pyöriny kummiasioita mielessä. En oo hetkeen nähny ketään mun kummeista, enkä myöskään omaa kummipoikaa... Näitä asioita pohdin vähän alempana. Ensin se itse juttu:



Vantaan Lauri, 19/2010. (20.5.2010)


Kummisuhde yhdistää

Pieta Piiroisen ja Anneli Koskelan kummisuhteesta on tullut voimavara.

Kesällä tulee kuluneeksi kaksikymmentä vuotta Pieta Piiroisen kastepäivästä. Kotona Rajatorpassa järjestettiin kaste ja juhla, joissa oli mukana viisi kummia.

Anneli Koskela oli hiukan etäisempi sukulainen, jota Pietan äiti oli perheen ystävien lisäksi kysynyt kummin tehtäviin. Anneli otti kummin vastuun hyvillään kantaakseen.

— Muistan hyvin Pietan syntymän. Olin mieheni kanssa lomareissussa ja satuimme johonkin korpeen kullanhuuhdontakisoihin. Meillä oli alkeellinen kännykkä ja minun piti kiivetä korkealle mäelle, että sain soitettua, ja siellä kuulin, että tyttö tuli, Anneli sanoo ja hymyilee.
Kummitädin ajatuksissa ja rukouksissa Pietaa on kannettu koko elämänsä.

Erityistä ja läheistä

Pieta istuu sohvalla ja Anneli pianotuolilla. Koskelat asuvat nykyään Kuusikossa ja Pieta vanhempiensa kanssa Louhelassa. Aina silloin tällöin Pieta tulee käymään kummitädin luona kaupungin poikki.
— Vielä useammin me soittelemme. Puhumme puhelimessa varmaankin joka viikko. Minä soittelin Annelille itsekseni jo ihan lapsena, Pieta kertoo naurahtaen.

Anneli katsoo lämpimästi kummityttöä.

— Oli pieni yllätys aikanaan tulla kutsutuksi kummiksi, ja se oli ihanaa. Ihanalta tuntuu edelleen, että nuori ihminen haluaa olla tekemisissä, jakaa ajatuksia ja aikaa. Kyllä tässä kummisuhteessa aikuinenkin saa itselleen hyvin paljon.

Ulkopuolisenkin silmiin näkyy, että Pietalla ja Annelilla kerta kaikkiaan synkkaa hyvin.

— On vaikea pukea sanoiksi sitä erityisyyttä, joka meidän välisessä suhteessa on, Pieta miettii.

— Minä en ole kovin hyvä sanoittamaan tällaisia asioita. Anneli nyt vaan on aina ollut minulle tosi läheinen. Me puhumme keskenämme ihan kaikesta.


Kummisuhde kasvoi arjessa

Annelin valokuva-albumissa pikku-Pieta seisoo kesäisissä vesilätäköissä ja nurmikoilla, leikkii sisartensa kanssa, istuu kummitädin sylissä.

— Tuon kuvan minä muistan. Ne taisivat olla minun kuusivuotissyntymäpäiväni, Pieta sanoo.

— Kyllä minä muistan, että Anneli kävi synttäreilläni, mutta meidän suhteesta on tullut läheinen siksi, että olemme tavanneet niin paljon ihan muuten vain, Pieta sanoo.

Anneli kertoo toivoneensa alusta alkaen, että voisi kummina olla muutakin kuin elämän yksittäisten juhlahetkien jakajana.

— Olen ajatellut, että kummina saa tietysti niitä iloja ja nautintoa lapsen elämän seuraamisesta, mutta toivoin aina, että voisi olla mukana koko elämässä. Surujen ja murheiden jakamisessakin, jos se on tarpeen.

Pietan ja Annelin kummisuhde kasvoi ja vahvistui juuri arjen kohtaamisissa.

Lapsena Pieta istui usein Koskeloiden keittiönpöydän ääressä ja piirsi piirtämistään. Kangastusseilla silloin koristeltuja tyynyliinoja on käytössä edelleen.

— Jostain syystä Pieta vain tykkäsi tulla meille. Hän tuli ja huokaisi, että voi, kuinka teillä on rauhallista. Ja sitten meille tuli tavaksi käydä kaupoissa yhdessä. Minä varasin tietyn summan ja Pieta sai valita, että ostetaanko yksi kallis vai monta halvempaa asiaa. Se on yrittänyt olla sellaista kummitäti-kasvatusta, Anneli myhäilee.

— Sitten kun Pietasta tuli nuori ja hän löysi itselleen aika räväkännäköisen tyylin, minusta oli aina hurjan riemastuttavaa saada kulkea yhdessä kaupungilla — että noin upean rohkean nuoren ihmisen kanssa!

Rukouksissa muistettuna

Kummin tehtäväksi kirkko antaa lapsen puolesta rukoilemisen.

— En minä voi pröystäillä sillä, että olisin mikään erityinen esirukoilija. Mutta olen kyllä yrittänyt ottaa vakavasti kummin aseman. Olisin läsnä silloin, kun tarvitaan ja muistaisin rukouksissa, vähän useammin silloin, kun elämässä näyttää olevan ryppyjä, Anneli miettii.

— Mutta ei se sen kummempaa ole ollut kuin huokauksia ylöspäin siitä, että lapsi pysyisi Luojan käsissä. En minä koskaan ole halunnut olla tyrkyttämässä mitään uskonnollista kasvatusta. Olen ajatellut, että Jumalan huolenpito on arkipäivän asiaa."Ei niitä aikuisia niin hirveästi löydy,
jotka ovat kyselemättä ja aidosti läsnä."

Mutta Pieta toteaa, että juuri kummitädiltä hänen oma kristillinen virityksensä on kotoisin.

— Koetko tosiaan niin? Anneli kysyy yllättyneenä.

— Joo, joo. Esimerkiksi kun olin teillä yötä ja me tapasimme lukea yhdessä iltarukouksen. Siitä alkaen minä olen iltarukoukseni lukenut.

Kummitäti liikuttuu vähän. Ei sitä läheisessä suhteessakaan usein tule toiselle suoraan kerrottua, mikä merkitys ihmisellä toisen elämään on sattunut olemaan.

Siunaamisen etuoikeus

Kastejuhlan ohella toinen suuri juhla, jonka Pieta ja Anneli ovat jakaneet, oli konfirmaatio. Se oli heti joulunajan jälkeen Louhelan kirkossa. Pieta oli ollut talviriparilla Holmassa.

— Sitä juhlaa minä en kyllä koskaan unohda, Anneli toteaa.

— Oli oikeasti liikuttavaa, kun Pieta pyysi minua saattajakseen. Siinä konfirmaatiossa toteutettiin sellaista käytäntöä, että kummi sai johdattaa kummilapsensa sisälle kirkkoon. Ja konfirmaation lopussa sain olla mukana siunaamassa Pietaa. Se tuntui todella merkittävältä etuoikeudelta.

Pieta sanoo kummastelleensa sitä, kuinka monella hänen riparikavereistaan oli hankaluuksia keksiä, kuka kummi voisi kirkkoon löytyä.

— Aika monilla kummit ovat valitettavasti jääneet etäisiksi. Minulla tämä kummisuhde Annelin kanssa on aina pysynyt jotenkin samanlaisena. Siitä on tullut jotenkin osa arkipäivää, että tietää toisen olevan olemassa. Eikä tarvitse olla mitään erityistä asiaakaan, kun soitellaan, voidaan vaan jaaritella niitä näitä, Pieta miettii.

— Ei niitä aikuisia niin hirveästi löydy, jotka ovat kyselemättä ja aidosti läsnä. Annelin kanssa minusta on aina tuntunut siltä, että olen saanut olla juuri se kuka olen: Pieta vaan.


Rinnalla kulkemista

Annelin ja Pietan kummisuhteesta on kahdessa vuosikymmenessä rakentunut läheinen ja erityinen ihmissuhde, jota molemminpuolinen välittäminen kannattelee.

Kummitädille on voinut kertoa niistä rällästyksistä, joita tuli joskus kokeiltua, kummitäti on puolestaan voinut kertoa omasta elämästään rehellisesti, ja molemmat ovat tulleet kuulluiksi.

— Minä olen toivonut, että pystyisin olemaan auttamassa kivikoitten yli, jos sellaisia eteen sattuu, Anneli toteaa.

Pieta nyökkää vastaukseksi. Sellaista se on ollut. Kummitätiin on voinut aina täydellisesti luottaa.

Ensi talvena Pieta valmistuu kuva-artesaaniksi Vantaan Variasta. Anneli toivoo, että kummilapsen elämä suuntaa tästä seuraavasta taitekohdasta eteenpäin luontevasti.

— Yhtäkkiä huomaan, kuinka nopeasti lapsesta on kasvanut nuori aikuinen. Sitä en kuitenkaan koskaan ole tullut edes ajatelleeksi, että tämä kummisuhde vuosien myötä jotenkin loppuisi, Anneli pohtii.

— Ja meillähän on edessä ne vuodet, kun Pieta saa vuorostaan kulkea minun rinnallani ja käydä katsomassa vanhaa tätiä vanhainkodissa. Sekin parhaassa tapauksessa kai voi mahtua tämän kummisuhteen rinnalla kulkemiseen.

Teksi: Jaakko Kaartinen-Koutaniemi 
Kuvat: Hans von Schantz ja kaksi alinta kuvaa meijän omasta arkistosta

------------------------------------------------------------------------------------------------------

Alkuperäisen tekstin voi lukea TÄÄLTÄ. Lopussa on viel vähän faktaa. Mun mielestä tää juttu on hyvin kirjotettu. Se kuvaa hyvin meitä. Mun kummeja en haluu todellakaan laittaa mihinkään paremmuus järjestykseen, mutta Annelin kanssa on tullut hengattua eniten läpi elämän ja voin kyllä sanoa, että Anneli on ollut kyllä kaikista läheisin. Nyt muutamien vuosien aikana ollaan nähty vähän vähemmän. Molemmilla on alkanut olee omia menoja niin paljon, että välillä on vaikeeta saada aikataulut sopimaan yhteen. Tästä ollaan puhuttukin ja molemmat sitä mieltä, että ei me kumpikaan kuitenkaan toisen ajatuksista minnekkään kadota. Se ei myöskään kuulu kenellekkään muulle, että kuinka paljon me nähdään. Oon siis saanut tästä kritiikkiä ulkopuolelta...

Se että Anneli on ollu mulle niin läheinen, on saanut mulle pienet paineet omaan kummiuteen. Mä haluisin olla hyvä kummi. Mulla on kummijäbä Veeti, joka on nyt 3 vuotias. Ei olla nähty hetkeen, eikä muutenkaan ihan kauheen paljoo. Lähinnä vaan just synttäreillä ja joitain kertoja siihen lisäksi. Täähän on just sitä mistä tossa tekstissä puhuin, musta on ollu kivaa kun mun kummeja voi nähdä muutenkin kun synttäreillä. Itse kuitenkin oon toiminu toisin... Allaolevissa kuvissa Veeti on vajaan vuoden ja toisessa tasan 1.


Mun täytyy myöntää, että oon vähän ehkä huono pienten lasten kanssa. Ei sillä että en tykkäis. Onhan mulla ollu pienempiä sisaruksiakin, mutta se ei oo sama ja Pyrykin on kohta 15. En oikein tiedä mitä mun pitäis sanoa tai tehdä. Jos lapsi olis oma, se olis varmaan paljon helpompaa. Tää ei nyt kuitenkaan oo ainoona syynä miks ollaan nähty niin vähän. Suurimpana syynä on mun saamattomuus ja se että tuntuu että aika ei riitä mihinkään. Viikot vaan suhisee ohi töissä ja illat salilla tai kotihommissa. Viikonloput menee myös aika sukkelaan. Viime vklp olin menossa moikkaamaan Veetiä mutta tällä kertaa sieltä puolelta ei aikataulut natsannut. Ei aina voi onnaa. Turhaa mä tätä tänne oikeestaan edes selittelen. Täytyisi toimia. Mut niinkuin Annelikin, myös Veeti on kyllä kokoajan ajatuksissa.

Sitä ootan, että jäbä vähän kasvaa. Toivon että Veetistä tulee kiva juttukaveri. Tai vaikka leffakaveri! Tai ihan vaan kaveri. Sellanen olis musta kivaa Myös Juusolla on samanikäinen kummipoju. Ehkä me voidaan joskus yhdessä tehä jotain kun jäbät kasvaa! Nyt kuitenkin keskitytään tähän hetkeen. Kuule Veeti, sua odottaa pienoinen kolmevuotis lahja seuraavalle kerralle kun nähdään!

Tais olla aikamoinen kilometripostaus...

4 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Asiaa mitenkään tuntematta, voi herranjumala mikä kommentti! Ei elämä ole täydellistä kenenkään osalta ja jokainen täällä toimii parhaan kykynsä mukaan. Tollaset henk.koht avautumiset vois jättää blogin ulkopuolelle, en siis meinaa tätä postausta vaan tota ylläolevaa kommenttia. Tää on ihana ja elämänmakuinen blogi ja Pieta, vaikutat syvälliseltä ja fiksulta nuorelta naiselta. Älä masennu tollasesta sonnasta! :)

    VastaaPoista
  3. käsitys susta muuttui täysin.. huonompaan :o

    VastaaPoista