7.9.2011

Aatsipoppaa pojat teki soppaa

Käytiin Juusben kanssa Tontunniemessä sienessä. Löydettiin karvalaukkuja, vähän tatteja, mustiatorvisieniä, kanttarellejä ja orakkaita. Valmistettiin karvakaverit jo siellä tonttiksessa, eikä kauheesti tykätty niistä. Muista sienistä tein keittoo sunnuntaina ku tultiin himaan. Tässä ohje.


Pitan sienikeitto

- sieniä
- pari sipulia
- muutama kynsi valkosipulia
- voita
- kasvisliemikuutio
- tuorejuustoo (yrttimausteilla)
- ruokakermaa
- suolaa
- musta/valkopippuria

Paista sienet pannulla voissa pilkotun valkosipulin kanssa, mausta suolalla. Paista myös sipulit, mausta niitäkin vähän suolalla. Halutessa voi myös vähän ripsauttaa sokeria.

Keitä pieni määrä vettä kattilassa ja lisää siihen kasvisliemikuutio, anna liueta. Lisää paketillinen tuorejuustoa ja sekoita löysäksi. Lisää purkillinen ruokakermaa (2dl) ja sekoita. Lisää vettä sen verran, että keiton paksuus miellyttää.

Pistä sienet ja sipulit messiin ja mausta suolalla, valko/mustapippurilla. SYÖ!


Omasta mielestä maistu ihan hyvältä. Tosin en aluks maistanu flunssasta johtuen mitään, mut ku seuraavana päivänä olit sitä messiin töihin, maistoin taas ja ihan hyvää oli! En oo pahemmin mitään keittoja väsäilly, ku ei kuulu ihan lemppareihin, mut sienikeitot on hyviä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti