27.7.2013

Suuret oluet, pienet panimot

Dodiin. Pääsin päivittelemään porukoiden luokse. Kone ei ole kokenut ihmeparantumista. Pahoittelen kuvien laatua. Tällä koneella ei oo mitään kunnollista ohjelmaa kuvankäsittelyyn. Mun kuvat käy aina pienen käsittelysession läpi, mut nyt mennään tosi kehnoilla käsittelyillä...

Eilen alkoi taas vaihteeks yksinäinen viikonloppu. Kävin aamulla salilla, jonka jälkeen yritin tuskailla jotain vaatteita päälleni. Eilen oli vähän huono päivä tolla saralla ja muutenkin kaikki sovittaminen tuntu tosi ahdistavalta kun oli niin kuuma ja hiostava keli. Joskus puolenpäivän jälkeen alkoi kunnon kesäsade ja ukkonen. Se onneks loppui siihen mennessä kun mun piti alkaa lähtee stadiin päin.


Treffasin junassa Mikon joka oli just päässy duunista. Stadissa treffattiin vielä Joni ja sit mentiin Rautatientorille maistelemaan olusia ja muutakin. Siellä oli jälleen pienpanimotapahtuma. Kello oli vasta vähän yli neljä kun mentiin sinne, eli päästiin ilmaseks sisään. Lasipantti oli 3e. Narikka ei pakollinen.








Mä maistelin muutamia eri sahteja. Ne on vaan niin hyviä. Tällä kertaa en maistanu kovinkaan montaa siideriä. Mä tykkään enemmän suodattamattomista siidereistä ja niitä ei tuolla ollut. Mikko ja Joni maistoi ainoastaan oluita. Aika monen maistiaiset me otettiin. :D Himaan päin lähettiin ysin aikaan.

Matkaan tuli pieni muutos, kun kuulin että Veerakin on tänään juhlimassa. Se on tullu täks viikonlopuks käymään Suomessa, joten oli kiva nähdä. Mentiin Myrtsiin yhelle Veeran kaverille hetkeksi ja sieltä lähettiin sitten... Olikso minne? No Dondoon......... Häppäri jeejee!


Dondossa oli mun, Jonin, Mikon ja Veeran lisäks Veeran kavereita ja ylläripylläri myös muita tuttuja tuli bongattua. Aika perus Dondoilta, sillä erolla et mäkin olin aika paljon tanssilattialla, jota en kauheesti harrasta. Tällä kertaa teki vaan mieli vähän tanssahdella. Siellä me Veeran kans sit pyörittiin.



Myös Viivi tuli sinne joksikin aikaa. Vähän jälkeen kahden me lähettiin Veeran kaa kävelee samaa matkaa kotiin. Mä meinasin mennä Louhelaan yöks, mut sit aattelin et on ehkä kivempaa herää omasta sängystä ja potee darraa itekseen, joten jatkoin matkaa vähän eteenpäin ja tulin kotiin. Oli ihan kiva ilta kaikinpuolin ja päivä myös. Kiva kun Mikko ja Joni lähti mun messiin sinne festareille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti