30.9.2013

Juuson bileet

Perjantaina oli kemuilupäivä. Pitkästä aikaa meillä, meidän suuressa lukaalissa teemalla Ohi on. Kai tätä voi monena viikonloppuna juhlia? Mä pääsin lähtee töistä jo vähän aikasemmin. Ehti ihan hyvin laittaa kaiken kuntoon ennen kun vieraita alkoi tulemaan. Meijän piti lainaa Viiviltä kajarit koneeseen, kun läppärin omat kajarit on aika surkeet ja meijän CD-soitin on rikki. Täytyy kattoo jos sen sais vielä korjattuu...


Esa ja Jonna saapui paikalle ekana. Ne toi Juusolle kivan lahjan, jossa oli kaikkee mukavaa. Vähän ennen Esan ja Jonnan saapumista laitettiin shisha palamaan. Sitä sai tuprutella pitkin iltaa.




Ei mennyt kauaa kun muitakin alkoi lappaamaan sisään. Oli taas 32 neliöö koetuksella. :D Kun jengiä alkoi olee enemmän, laitettiin booli jakoon. Se oli aika hyvää, vodkaa, valkkaria, russchiania, spriteä ja koristeeksi limeä ja mandariinii. Tarjolla oli myös pientä naposteltavaa.







Kemut jatkui jonnekkin aika myöhään iltaan. Mentiin vielä osan porukan kanssa baariin, mutta siellä ei keretty olla kovin kauaa kun herra juhlakalua alkoi väsyttää. Eipä itelläkään ollu enää mikään hirveen virkee fiilis, herätyskello oli kuitenkin soinut jo kuudelta aamulla. Kotimatkalla käytiin hakemassa Martsarin steissin kebabista hyvä pizza. Se aseman mesta näyttää vähän epäilyttävältä, mutta ollaan tultu siihen tulokseen että siitä saa melkeimpä parhaat pizzat ja kebabit meijän alueelta.

Lauantaina oli siisti syksysää. Heti aamusta aurinko paistoi sisään ja fiilis oli kiva. Vietettiin kiireetöntä aamua lokoillen ja iltapäivällä lähettiin ulkoilemaan. Teki pienelle darranpoikaselle ihan hyvää tollanen happihyppely.


Lähettiin tutkimaan löytyykö lähimetsistä sieniä. Metsässä liikkuminen on kivaa, varsinkin tollasessa säässä.




Sieniä löytyi jonkun verran. Aika paljon suppilovahveroita. Syötiin ne heti illalla. Sunnuntaina käytiin kalassa. Vuoden viimeinen reissu Vantaankoskelle. Siitä tulee jossain vaiheessa lisää toisessa blogissa. Viikonloppu on hyvin balanssissa kun siihen kuuluu kivat kemut ja sopivasti eräilyä. :D Oli mukava viikonloppu.

Kiitoksia messissä oleille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti