Ohi on!

TJ 0! Se päivä on vihdoin täällä. Mikä fiilis ja mikä helpotus. Victory. Nyt Juuso ja muut hilluu jo siviileissä Santahaminassa ja palauttaa ihan viimeisiä tavaroita. Kohta kuuluu huuto RESERVIIN MARS.

Ajattelin aluks kirjottaa kauheen romaanin mitä kaikkea näihin lähes yhdeksään kuukauteen on mahtunu. Kirjotin sen tyyppisen jutun jo puolenvälin tienoilla. Nyt mun on jotenkin hirveen vaikee palata ajatuksissa taaksepäin, joten romaanit jää väliin. "Alkaiskohan tää homma nyt luistaa paremmin kun enää puolet jäljellä? Kesäkin tulossa. Toivotaan parasta." Kyl se luisti. Ei se mitään nautintoa ollu, mutta paremmin meni kuitenkin. Alku oli se pahin. En edes tiiä miks kaikki tuntu niin pahalta? Siltä se vaan tuntu. Se ikävän määrä oli jotain kauheeta. Loppuun asti jatkui, mut onneks vähän erilaisena.

Tyhmimpiä juttuja intin aikana oli ehdottomasti tietämättömyys. Monelta päästään lomille, millon on vapaata, päästäänkö lomille ollenkaan? Samassa sarjassa painii myös yllätysginekset. Ja kiinniolot muutenkin. Juusolla niitä oli aika paljon. Tais olla kymmenen, laskutkin meni sekaisin jossain välissä. Keväällä meni kaksi kuukautta rytmillä jokatoinen kiinni ja jokatoinen vapailla. Se raasti ja pahasti. Kesäänkin mahtui aika monta kinkkua, mutta se ei ärsyttänyt ihan niin paljon kun toi kevät. Sunnuntaisia fiiliksiä ei varmaan tarvii edes kauheesti mainita? Huonot fiilikset jatkui ihan tappiin asti. Loppuakohden lievempänä kun alkuun, mutta kuitenkin. Koskaan ei oo kivaa sanoo rakkaalle ihmiselle hyvästejä. Vaikka se olis vaan pariksi päiväksi. Viime su oli ekaa kertaa ihan hyvä fiilis!

Ollaan mietitty Juuson kanssa miten haluttais neuvoa tulevia inttiinmenijöitä tai kotiin jääviä tyttö/poikaystäviä. Älä luota mihinkään. Tai siis älä luota lomiin/vapaisiin. Ne voi elää miten sattuu. Sit voi olla rennoin mielin kun pääset porteista pihalle. Toivo parasta, pelkää pahinta.

Joitain hyviäkin juttuja pitää myös mainita että koko homma ei mee narinaksi. Viikonloput meni aina kivasti ja jälleennäkeminen varsinkin niitten gineksien jälkeen oli parasta. Myös normiviikon jälkeen. Vaikka ikävointi tuntu välillä tosi pahalta, tuntui se välillä hyvältäkin. Yhtään riitaa ei lomilla tullut. Sodessa oli kiva käydä. Talvella ja varsinkin P-kaudella porteillä venaaminen kauheessa pakkasessa ei ollu mitään herkkuu, mut pakko se oli kestää kun toisen näkeminen tuntu niin hyvältä. Kun keväällä alkoi tulla lämpimämpää, oli kiva hengata myös Soden rannassa. Yleinen kuhertelupaikka. Kivat merimaisemat ja hetken sai kiehnätä ihan rauhassa. Puhelut iltasin oli kans ihan kivoja, vaikka välillä menikin nihkeemmissä tunnelmissa ikävöinnin pahimmissa vaiheissa. Joka ilta odotti että kello tulee tietynverran ja pääsee vähän kertomaan/kuulemaan päivän kuulumisia. Oli mielenkiintoista kuunnella Juuson juttuja leireiltä tai jostain harjoituksista. Välillä jopa vähän kateellisena. :D Varmaan myöhemmin tulee mietittyä muitakin hyviä juttuja mitä inttiaikaan kuului. Aika tuppaa kultaamaan muistoja.

Jo meijän seurustelun alussa reilu pari vuotta sitten kuumottelin Juuson inttiä. Nyt me ollaan menty sen yli. Tuntuu hyvältä. Ei enää surullisia sunnuntaita, jääkylmää venaamista Santiksen porteilla, tietämätöntä odottamista ennen lomien alkua... Olo tuntuu kevyemmältä. Tänään saa jäbät juhlia. Paree juhliakkin! Mä odottelen reserviläistä sitten joskus yöllä kotiin. Toivottavasti löytää perille. :)

OHI ON. Hyvä Juuso!