Sunnuntait on ihan hanurista. Oon aina pitäny tätä päivää vähiten kivoimpana päivänä viikossa. Seuraavat 9kk nää päivät saa vielä tuplasti ahdistusta aikaan. Tälle sunnuntaille sattui vielä semmonen extra mauste nimeltä darra. Jee.
Pailaillaampa eiliseen. Niinku aijemmin kirjotin, herättiin super aikasin aamulla. Klo 06.20... hahah. Ei vaan nukuttanu enään. Aamulla oli siis paljon aikaa olla tekemättä mitään järkevää ja se oli jees. Iltapäivällä alettiin laittautuu kemutuskuntoon. Mulla oli päällä uus mekko, jonka ostin perjantaina Carlingsista. Maksoi 14e, aika jees. Täydellinen malli mulle.
Lähettiin käymään Myyrmannissa. Käytiin Alkossa ja ostamassa vähän karkkia illan kemuihin. Kauppareissun jälkeen mentiin Lunaan yksille. Lunassa on niin kivaa istua päivällä. Aika monta tuntia on siellä tullu vuosien varrella istuttuu. Välillä tuopin ääressä ja usein myös kahvilla.
Lunasta mentiin Viivin ja Nassen luo. Oltiin ekat vieraat. Parhaimmillaan porukkaa oli joku parisenkymmentä. Onneks on vähän isompi kämppä kun esim meillä. :D
Oli aika kosteet kamut. Ihan hauskaa oli, eikä tullut sitä angstia jota pelkäsin. Mulla loppuu filmi siihen kohtaan kun ollaan tultu himaan. No ei ehkä ihme kun väsytti aika hullusti. Oltiin kai menty valot päällä nukkuu ja oliskohan telkkarikin ollu auki. :D Aamulla oli aika muheva olo.
Tänään ollaan ylläripylläri vaan löysäilty. Käytiin me kabulla ja pikasesti kaupassa mut muuten päivä meni lepposasti. Tosin haikeissa fiiliksissä taas. Illalla katteltiin Katsomosta Putousta. Karim on mun lemppari.
Seiskan jälkeen Juusben piti taas lähtee matkaamaan kohti Santahaminaa... Kävin saattamassa dösärille. Ei tää kyl helppoo tuu olee. Tosi haikee fiilis kokoajan ja ikävä alkaa heti kalvaa kun toinen hyppää bussiin.
Kun Juuso oli lähteny, menin käymään porukoilla. Vein Pyrylle pienen syndelahjan. Jäbä täytti tänään 14v. Äsken tulin takas kotiin. Ahdistaa kun kohta pitäis mennä nukkumaan taas ilman Juusoa. Salee tulee vielä kauhee liskodisko. Jos kaikki menee putkeen niin Juuso tulee kotiin taas ens viikonlopuks. Perjantaita odotellessa siis. Toivon että en hajoile kauheesti ens viikolla ja päivät menis nopeesti.
Nyt yritän mennä uhmaamaan niitä liskoja. Hyvät yöt kaikille!
27.1.2013
26.1.2013
Leffassa
Eilen kun pääsin duunista, treffasin Juuson kampissa. Morjestin samalla myös Mikkoa, joka oli Juuson kaa levyostoksilla. Mikko läks aika nopsaan kotia kohti, mä ja Juuso mentiin romanttisesti Heseen syömään ku oli kauhee nälkä. :D Käytiin myös Tennarissa olevassa kahvilassa ennen leffaa. En muista nimee mut cappucinot oli jees!
Juusbe esitteli löytöjään levykaupasta. Nyt on se Helloweenin uusin, josta puhuin hetki sitten et pitäis ostaa. Joku Stam1nan DVD oli kans tarttunu messiin.
Kaappari alkoi klo 18.50. Meillä oli perinteiset leffanaposteltavat messissä. Aasiakaupan herkkuja!
Nyt on vähän vaikee sanoo leffasta mitään. :D Jäi vähän sellanen wtf -fiilis molemmilla. Ihan hauska ja viihdyttävä mut vähän outo. Jussi Vatasen kohdalla oli vaikee pidätellä pokkaa, kun se olis voinu heittää muutamaan väliin just hyvin Napapiirin sankareista tutun "pari muuttujaa" kommentin hahah. Ihan jees leffa oli ja lentokoneiden katselu on aina jees. ;) Tuli muuten taas vähä ikävä kentälle!
Illalla kun tultiin himaan, katottiin vielä Vampyyrien imussa leffa. Parodia Twilightista hahaha. Sai kyl nauraa välillä aika hyvin. Päätön huumori on välillä niin jees. Jatkoin myös tukkaurakkaa. Ostin KC color maskin sävyssä caramel ja läväytin sen mun lettiin. Tässä lopputulos. Anteeksi aamunaama.
Mun mielestä sävytty ihan kivasti. Hassuu edelleen miten noi vaaleimmat kohdat ei värjäydy, vaikka mä ainakin luulin et niihin tarttuis helpoiten. :D En tiiä, en oo mikään pro näissä jutuissa.
Tänään olis tiedossa ne kemut. Katotaan pysyykö vireystaso kunnossa. :D Herättiin tänään vähän ennen puol seiskaa hahah. Must on kyllä jees herää aikasin, ei mee ainakaan päivä hukkaan. Toivottavasti tänään on hauskaa. Mua vähän jännittää kun tää on eka kerta lähtee bilettämään Juuson lähdön jälkeen. Pelkään et mulla napsahtaa jostain syystä hirvee angsti päälle. Toivotaan että ei!

25.1.2013
Täällä taas
Mul on tänään vielä duunii, nythän on vasta perjantai. Olipa hassuu herätä, kun ei ollukkaan yksin. Parasta. Kohta pääsee viikonlopun viettoon. Tänään mennään mun töiden jälkeen leffaan ja huomenna on Viivin ja Nassen kemut, josta ei kuulemma saa sluibaroida, vaikka omassa kodissa löhöily tuntuiskin ehkä kivemmalta vaihtoehdolta kun Juuso on taas täällä. ;) Haha.
24.1.2013
Biisejä
Musiikki on aika vaarallista ainetta kun on vähänkin allapäin. Joskus se tekee hyvää myös sillon, mut ainakin itsellä käy usein niin, että kun on surkeena kuunnellu jotain musaa ja tauon jälkeen laittaa sit uudestaan, tulee ne paskat fiilikset vaan mieleen. Pari viikkoa sitten kun Juuso lähti, mä en pahemmin voinu kuunnella kunnolla mitään. Nyt asiat on onneks jo toisin. :) Tuun kyl salee yhdistää biisejä Juuson inttiaikaan, mut nyt se ei niin haittaa kun olo on jo vähän parempi!
Voimamusaa! W.A.S.P oli ainoo jota kuuntelin kun Juuso meni. Se on mulle sellasta voimaa antavaa ja plussana viel se, et Juusbe ei oikein diggaa hahah. Kun Juuso on kiinni, vois pitää W.A.S.P kemut. ;)
Tää teki totaallisen murtumisen viime sunnuntaina. Yritettiin kuunnella ruokapöydässä, mut oli pakko laittaa pois. Hyvä biisi kyl, ehkä paras Enskan uusimmalta! Tulee mieleen viime syksy.
Yks hyvistä juoksubiiseistä joka piristää. Tätä kuuntelin paljon 14-15 vuotiaana.
Tää seuraava on kans vähän sellanen voimabiisi. Tulee myös hyviä muistoja vuosien varrelta. Kuulin ekan kerran Lapissa, mun ekalla vaelluksella 2008. Sen jälkeen tätä ollaan kuunneltu millon missäkin tilaisuuksissa ja tilanteissa. Kun tää biisi tulee keikalla, menee ihan kananlihalle. Enskaa vois linkittää vaikka kuinka paljon.
Mä en oo ikinä diggaillu Tom Cruisesta, mut HEI Rock of Ages leffassa se on aika jjjeeeess. Biisikää ei paha ja äänikin on ihan jees. En ees tienny et se osaa laulaa.
Tästä tulee aina hyvä fiilis. AIka kovis muikkeli!
Gamma Ray on ollu mulla diggauslistan kärvisijoilla tässä parin vuoden ajan. Niillä on keikka maaliskuussa ja arvatkaa vaan ootanko mä sitä!! Oon ku lapsi joka venaa joululahjoja. Gamma Ray sopii salille, kotiin, töihin, kun mieli on maassa, kun mieli on korkeella. Aina! Tulee myös paljon muistoja mieleen, jänniä, ilosia, vähän surullisia, parhaita...
Samalla keikalla on myös Helloween. Taitaa olla mun neljäs Helloweenin keikka. Aika kova paketti Circuksessa siis. Seuraavasti biisistä tulee niin mieleen Juuso. Jo ennen kun oltiin yhessä. Helloweenin yhdistän muutenki Juusben, on tullu kuunneltua sitä aika paljon. Yhdessä ollessa ja aikasemmin jo. Bändiltä tuli just uus levy. Hirveesti en oo viel tutustunu, mut muutama biisi ainakin vaikuttaa hyvältä. Katotaan jos sen nappais joku päivä levykaupasta messiin!
Kohta tästä postauksesta tulee super pitkä, joten täytyy varmaan lopettaa. :D Voisin kyl linkittää vielä monia monia hyviä biisejä! Täytyy ehkä jatkaa joku toinen kerta. Nyt nautiskelen aamukahvini loppuun hyvän musan parissa ja lähden sit töihin. Rokkenrooooollll!

23.1.2013
Uutta tukkaa
Mun on välil tosi vaikee alottaa näistä tekstejä. :D Tahtoisin aina välillä laittaa "päivän asu" kuvia, mut kun tää nyt ei oo mikään muotiblogi niin tuntuu vähän hölmöltä. Kyl mä välillä kirjottelen vaatteista mut yleensä ne on naamioitu jonkun muun tekstin yhteyteen. No ihan sama. Tän näkösenä lähdin tänään töihin. Päällä muutaman vuoden takainen luottomekko ja niittipaita. (joka on kyl edelleen aika luottis). Muutenki koko look aika samaa kun muutama vuosi sitten.
Töiden jälkeen Viivi ja Nasse tuli meille. Tein ruokaa. Tokaa kertaa tän inttileskeyden aikana... En vaan jaksa. Viivi tuli laittamaan mun tukkaa. Värin merkki oli Syoss ja sävy golden caramel blonde. Jostain syystä vaaleimmat kohdat mun tukasta jäi aika vähäisele värille, mut muuten tuli ihan kiva. Nyt mulla on super trendikas liukuvärjäys melkein. Ei tää väri kyl kauheesti muuttunu. Vähän vaan sävytty.
Paremmat kuvat olis toki tullu luonnonvalossa päivällä, mut oon vähän hätähousu. Paras tulos on kun laittaa tukan nutturalle. Olis saanu koko päästä tulla yhtä kivan värinen, mut tääkin on kyl ihan jees.
Toisaalta on ihan kivaa et tukka on vähän raidallinen. Näyttää luonnollisemmalta. Ehkä jatkan tätä värjäys operaatioo jossain vaiheessa. Tässä vaiheessa Viiville kiitokset avusta!
Juuso tulee huomenna illalla taas kotiin. Vaikka on ollukkin vajaa viikko, on mun tän viikon fiilikset ollu taas tosi huonot. Ärsyttää kun ei se ahdistuminen ei tuo Juusoo yhtään sen nopeemmin himaan takas. Ei mua enää ahdista se yksin oleminen, mut mua ahdistaa se et Juuso ei oo täällä. En ees pysty ihan hirveesti riemuitsemaan siitä, et Juuso tulee kotiin kun tiedän et kohta se taas lähtee. Tää on niin väärin. Mun on pakko jotenki saada muutettuu ajattelutapaa. Kyl mä tietenki oon taas hetken super onnellinen kun Juuso on täällä, mut jotenki pitäis saada helpotettuu tätä fiilistä näinä päivinä lomien välillä.
Nyt kattomaan hetken taitoluistelun EM kisoja. Siellä selostaa mun entinen luisteluvalmentaja. Kohta nukkumaan. Huomenna töiden jälkeen jään stadiin oottelemaan että rakas sotamies saapuu ♥

22.1.2013
Tiistai
Tänään on ollu aika normi päivä. Hassuu miten viikonlopun aikana voi päivä pidetä niin paljon, et tänään kun lähdin duuniin, alkoi päivä jo valjeta pikkuhiljaa. Ruoholahden metroasemalta kävellessä oli jo ihan valoisaa. Aurinkokin paistoi kivasti. Ihanaa kun talven pimeimmät päivät on jo takanapäin. Voiton puolella ollaan, vois olla jo kevät. Tänään oli jälleen aika kylmä. Kerrospukeutuneena matkaan siis.
Töissä pääsin vihdoin taittamaan. Olin aluks tosi stressaantunu kun en ollu ihan perillä kaikesta, mut pikkuhiljaa alkoi sujumaan ja päiväkin meni tosi nopsaan kun teki kunnolla hommia. Mulla oli tänään myös yks kuvaus. Iltapäivällä suunnistin Otaniemeen ja siinä se päivä sit menikin.
Kuvauksiin on kiva lähtee kun paistaa aurinko. Jos eksyy, on paljon mukavampi yrittää ettiä paikkaa auringon paisteessa kun jo valmiiks ärsyttävässä lumi/vesisateessa. :D
Tänään oli tiedossa vielä treeniä. Toivottavasti ei oo kauheesti possee salilla. Huomennakin olis tarkotus mennä. Kun Juuso tulee torstaina himaan, on kivempi viettää aika yhdessä kun lähteä salille. Juuso sano salisopparinsa irti intin ajaks, joten ei voi mennä yhessä.
Huomenna on myös operaatio hiustenvärjäys. Viivi tulee meille huomenna töiden jälkeen ja yrittää laittaa mun letin kuntoon. Tarkotus olis yrittää vaihtaa vähän sävyä tummempaan ja lämpimämpään. Katotaan miten käy Päätin palata takasin kotivärjäykseen, kun kampaajalla käynti on niin kallista ja ahdistavaa. :D Toivotaan että lopputuloksesta tulee kiva! Vähän jännittää kun oon aika olli tällänen blondi...

20.1.2013
Viikonloppu
Mennään nyt aika kuvien täyteisellä postauksella. Vkl meni tosi nopeesti... Vähän liiankin, mut oli kyl tosi superia. Oli ihanaa saada Juuso kotiin. Oltiin lähinnä vaan toistemme kanssa. Saatiin me lauantaina kutsu Juuson posseilta syömään ja saunomaan, mut muuten oltiin vaan kaksisteen. Mä sain testaa inttikuteita! Ne on mageita, mäki haluun. :D
Sunnuntai meni kans löhöilyn parissa. Aamulla oli ihanaa kun ei tarvinnu lähtee mihinkään ja aurinko paistoi ikkunoista sisään. Oli parasta olla taas rakkaan vieressä. Aika liimautuneenä meni koko vkl.
Viikonlopun aika lähti kuunteluun ekaa kertaa Whitesnaken boxi, jonka ostin pari viikkoa sitten. Se on aika jees. Boxita löytyy kaikki TÄÄ. Oli Myyrmannin Anttilassa hyvässä alessa. Normisti 120e, nyt puolet eli 60e. Ei paha tommosesta setistä.
Tänään iltapäivällä iski taas angsti. Tuntu niin pahalta, et kohta Juuso taas menee. Muutama tunti meni sit itkiessä, vaikka kuinka yritti skarppaa. Menin ihan hysteeriseks ja olin ihan hajalla, tuntu melkein pahemmalta kun se aamu kun Juuso ekaa kertaa lähti. No ehkä sitä paskaa ei voita mikään... Viimeset tunnit yhessä olis voinu viettää muutenki ku murehtimalla, mut tuntu vaan niin pahalta kun Juusbe ei taas oo kotona. Toivotaan että seuraava lähtöpäivä on edes vähän helpompi.
Fiilis onneks vähän edes kohentu ku kävin salilla heti kun Juuso oli menny. Ei ollu paljon porukkaa ja mä tein treenin, joka tuntu hyvältä. Hyvän musan tahdissa vielä.
Jos ei tän päiväistä pahaa mieltä lasketa, viikonloppu oli tosi onnistunut. Oli aika rakkaudentäyteistä. Ollaan me muutenki aikamoinen liimapari, mut tää vkl oli varmaan vielä enemmän kun yleensä. Toivottavasti tulevat viikonloput on yhtä ihania. Oli myös kiva kuunnella vihdoin vähän enemmän mitä kaikkee tuolla Santiksessa on jo päässy tekemään. Vaik nyt jo ikävä kalvaa, oon samalla myös tosi onnellinen et saatiin viettää niin kiva vkl yhessä. Nyt alkoi hirvee odotus seuraaviin lomiin...

19.1.2013
Lomilleeee!
Eilen aamulla heräsin ennen herätyskelloa painajaiseen. Näin unta et Juusben lomat oli peruttu... :D Olisin saanu nukkuu tunnin pidempää mut nousin jo vähän sen jälkeen kun olin tohon painajaiseen heränny. Mulla oli kybältä kuvaus Valimossa ja menin sen jälkeen vasta toimistolle. Oli pikkasen kylmää puuhaa ettii kuvauspaikalle parinkymmenen asteen pakkasessa! Löysin kutenki perille.
Meijän toimisto on tosi jees kun paistaa aurinko. Kaikki seinät on täynnä ikkunaa ja valoa tulvii sisään ihan kunnolla. Piristää tosi paljon. Ikkunoista näkee jäätyneelle merelle, oli siistin näköstä kun aurinko alko laskee.
Lähin töistä viiden maissa ja menin Viivin kanssa samalla junalla Martsariin. Alko vähän jännittää ja sydän hyppäs kurkkuun kun samaan junaan hyppäs pari inttijätkää. Kohta Juusokin on täällä! Otin pihalla pari juoksuaskelta ja menin kotiin jännittämään. Vähän jälkeen kuusi ovi kävi ja mun eessä seisoi komein kurkkusalaatti jonka olin koskaan nähnyt ihihi. Hyppäsin kaulaan!
En oo kyl taas hetkeen venannu tai jännittäny mitään näin paljon. Viime sunnuntaina joo, mut oli tää vähän eri kun Juuso tuli KOTIIN. Kiehnäiltiin ja söpöiltiin himassa jonkun aikaa ja mentiin sit Jyväseen syömään.
Juuso otti grilliburgerin ja mä otin maksaa. Annokset oli ihan hyvät ja tosi täyttävät. Mä tulin oikeesti ihan täyteen, kun en oo tässä parin viikon aikana syöny iltasin himassa muutaku jotain näkkäriä. Kun tultiin Jyväsestä himaan, piti mennä aika nopeesti nukkumaan. Juuso varsinkin oli aika poikki. Meil on onneks tällä hetkellä aika samanlainen päivärytmi niin mäkin olin jo valmis menee nukkuu joskus kymmenen jälkeen. Molemmat herätään aamulla aikasin ja mennään suht aikasin nukkumaan. Oli kyl niin siistii päästä taas turvalliseen kainaloon.
Nyt bloggailut sikseen ja viettämään ekaa yhteistä viikonloppua!

18.1.2013
Ice cream summer
Kun talvi alkoi ja tuli lunta, mä olin ihan fiilareissa kaikesta ja kerranki en oikeesti vihannu yhtään talvee. No nyt kun tätä talvee on tässä jo jonkin aikaa menny niin oon jo valmis heivaa lumet veke ja kesä voi tulla. :) Onhan tuolla nättiä ja sillein mut nyt ainakin ihan helevetin kylymä!! Tuli tässä katteltua viime kesän kuvia ja haikailtua lämpimien kelien perään...
Ehkä näiden kuvien voimalla ja lämpimillä ajatuksilla pystyn tarpomaan tuolla parinkymmenen asteen pakkasessa. Voi kauheeta. Tuli kyl varmaan kaunis päivä, kun on luvattu myös aurinkoa. Eilenkin paisto jonkun aikaa ja se nosti mielialaa kivasti. Turha näitä kylmiä kelejä on angstata kun ei se auta mitään. Hampaat irvessä vaan matkaan. Kohta lähen töihin ja sit illalla otan vastaan rakkaan Juusben kun se tulee ekoille lomille! Toivottavasti tulee kiva viikonloppu. :)

17.1.2013
16.1.2013
Vuoristorataa
Tänään aamulla en menny suoraan töihin. Tai menin mä tekee töitä, mut en suoraan duunipaikalle. Lähdin aamulla kohti lentokenttää. Olin menossa sinne kuvaamaan. Iski jäätävä matkakuume heti kun astui terminaalin ovista sisään. Kuvaus meni ihan ookoosti, mut tarviin kyl edelleenki vähä harjotusta ihmisten ohjaamisen kanssa. Tuntuu hassulta et pitää yrittää olla tosi pro, vaik ei oikeesti oo. Jäin vielä haastattelun ajaksi kentälle ja bongasin Sodexolaisia platalta. Voivoi, tuli ikävä!
Sitten taas vähän inttileskeilyfiiliksiin... Tää on kyl ihme vuoristorataa. Viime viikko oli ihan kauhee, viikonloppu meni ihan kivasti, sunnuntai oli tosi jees, maanantainakin oli jees kun kävin moikkaamassa Juusbee, eilen tuli sitten taas takapakkia. Päivän aikana itkin töissä vessassa, salilla meni totaalisesti hermot ja illalla kun Juuso soitti, mä en tehny muuta ku itkin. En haluis et tulee tollasia puheluita, mut kaikki vaan taas kuohahti yli. Alko taas tuntuu et mä en vaan kestä tätä skeidaa. Kyl tiedä et mun on vaan pakko, mut pahaa tekee välillä. Eikä siihen itkut auta, mut joskus ne vaan pitää päästää ulos. Olisin tällä hetkellä varmaan aika viihdyttävää katsottavaa Iholla sarjassa...
Menin huonolla mielellä nukkumaan ja tänään herätessä hävetti, että olin vaan vammannu puhelimessa vaikka olis ollu kiva jutella kaikesta kivasta. Pyysin kyl jo eilen anteeks, mut silti olo oli vähän nihkee. Tää päivä meni ihan hyvin, vaikka stressasinki vähän kuvauksia, joita mulla oli tänään kaks. Töiden jälkeen jäin stadiin shoppaamaan. Ostin uudet lakanat ja kengät.
Seiskan maissa menin taas Santtikseen. Mua nauratti ja tuntu tosi teiniltä seisoo siellä Santahaminan porteilla kun siellä oli "muutama" muukin tyttöystävä venailemassa pääsyä sisään... :D Hahah. Naureskeltiin sille kun Juuso tuli hakee mut ja käveltiin sodeen. Meillä oli yhteistä aikaa vain noin puoltoista tuntia, mut sekin teki tosi hyvää. Eiliset vammailut täysin kuopattu ja fiilis katossa. Söpöiltiin niinku monet muutkin parit siellä. Puol ysin maissa mun oli taas aika lähteä. Dösässä leijjailin omassa onnellisuuspilvessäni. Nää vuoristoratafiilikset on kans yks syy miks tuntuu niin teiniltä.
Toivottavasti huomenna on taas hyvä päivä. Tiedossa yks kuvaus, siivoilua ja treenailua.

14.1.2013
Sodevierailu
Kävin tänään moikkaa Juuso uudestaan. Mä ootin koko päivän et kello tulee viisi ja pääsen matkaamaan kohti Santtista. Olin yllättyny kuinka nopeesti dösä Hertsikasta Santtikseen meni. Vähän liiankin nopeesti, kun jouduin venaa puol tuntii siellä portilla et Juuso tulee hakee mut... Juuso pääs viel pikkasen myöhässä vapaille. No ens kerralla oon sit viisaampi enkä lähde liian aikasin matkaan. :)
Olin ihan umpijäässä kun käveltiin portilta sodeen. Ostettiin sotkusta teetä ja munkkia. Oli aika paljon porukkaa ja myös muutämiä muita muikkeleita, jotka oli tullu moikkaamaan meikkosiaan.
Mulla oli tänään taas vähän astetta huonompi päivä fiiliksien kannalta. Tuntuu että elämä ei olis elämisen arvosta kun Juuso ei oo maisemissa. Kyl mä nyt pärjään, mut en vaan haluis elää ilman Juusoo. Eihän se kaukana oo ja tulee aina lähes viikoittain himaan, mut silti. Toisaalta toi on ihan hyvä fiilis, ainakin tajuu olevansa oikeilla jäljillä tässä meijän suhteessa. Juuso on ihan paras.
Onneks se pahin ahdistus on menny ohi. Hyi en enää haluu ajatella kuinka huono olo oli tähän samaan aikaan viikko sitten... Se oli jotain ihan karmeeta. Nyt pitäis jotenki yrittää muuttaa vielä ajatusmalli niin että elää enemmän hetkessä ja oottaa vaan aia seuraavia lomia, eikä sitä koko keissiä. Ehkä sit helpottuis viel lisää.
Saatiin hengata yhessä muutama tunti. Lähdin kotiin päin puol ysin aikaan. Helpotti jälleen fiilistä tosi paljon että pääs näkemään. On se kyl aikamoinen etu, että Santahamina on niin lähellä. Monet jäbät menee täältä päin myös esimerkiks Vekaralle ja sinne ei niin vaan pääse iltavapailla moikkaamaan. On tää aika luksusta kun pääsee alle tunnissa julkisilla. On myös ihanaa et Juuso oikeesti haluu että käyn siellä. Seuraavaan kerran oon menossa jo keskiviikkona jos iltavapaille ei käy mitään yllättävää. Sit onkin melkein jo perjantai. Näihin välipäiviin mahtuu myös kodista ja ittestä huolehtimista. Vähän siivoilua ja yritän tehdä myös pari kunnon treeniä.
Nyt nukkumaa! Sekin on alkanu sujuu jo vähän paremmin, vaikka ei oo kivaa nukkuu yksin isossa sängyssä...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)