6.8.2012

MTR Paardit

Viikonloppuna oli aikamoista. Lauantaina oli siis Myötuulirock Itä-Vantaan perukoilla. Meille tän kesän tokat ja myös vikat festarit. Päästiin hyvän festarifiilikseen jo aamupäivästä, kun mä tein ruokaa ja samalla otettiin vähän vinkkua. Ruoka oli jees, mut vinkku pikkasen pettymys. Ruuan kaa meni kuitenki ihan ookoosti. Lounaana avokado mozzarella salaattia.




Aina kun ollaan himassa alottelemassa kaksisteen käy näin. :D


Joskus kahden jälkeen Viivi ja Joonas tuli hakemaan meitä ja lähettiin porukalla Joonaksen autolla kohti festareita.


Mun festarilookkina oli bisnesnaikkonen hahaha. Viivi ja Joonas meni jo alueelle mut me jäätiin hetkeks pussikaljailee ulkopuolelle. Kuultiin sinne kun Pelle Miljoona esiinty.


Kun päästiin alueelle, meistä tuli heti käveleviä mainoksia. Käytiin hakee festaritatskat ja päästiin heiluttelee Coronahanskoja.



Eka bändi jotai oikeesti käytiin kattomassa oli Fear of Domination. En oo aikasemmin kuullu, mut piti käydä tsekkaa kun siinä soitti jotain Joonaksen kavereita. Niillä oli hyvä lavashow! Ekat kunnon festarit jolla FOD esiinty.



Viivi ja Joonas lähti aika nopsaa FODin jälkeen menee. Me tapettiin aika baarialueella, kunnes Esa ja Jonna tuli paikalle. Sit jatkettiin siellä alueella. :D


Meil oli onnee kun sattu niin hyvä sää. Edellisenä päivänä oli kuulemma ollu aika kostee meininki kun olli tullu vettä ihan huolella. Meil paisto vaan arska!


Esa diggailee Insomniumista joten käytiin kattoo se. Sen jälkeen käytiin vetäsee kebet naamariin ja takas anniskeluun. Mä kävin myös ostamassa paidan illan keikkaa varten.




Enska alotti soittamisen vähän ennen puoltayötä. Yhden pienet pitin kylkiäisinä päästiin liukuu ihan eteen. Oli tosi hyvä meno! Enskalta tulee uus levy muutamien viikkojen päästä ja ne soitti siltä yhden uuden. Kuukauden päästä on uus keikka Nosturissa, jeejee!


Keikka kesti puolisentoista tuntia, jonka jälkeen meitä odotti Joonaksen kyyti. Ahtauduttiin kaikki neljä takapenkille sillä uhalla, et jos tulee sakot, Jonna lupas maksaa. Ei onneks käyny niin. Joonas heitti meijät Myrtsiin baariin. Ehkä järkevämpää olis ollu mennä vaan himaan, mutmutmut...


Baarissa näky paaaaljon tuttuja ja oli ihan jees. Pilkun aikaan lähettiin porukalla kävelemään Martsariin. Oli kokonaisuudessaan tosi kiva päivä! Oli myös jees olla Jonnan ja Esan kaa pitkästä aikaa kunnolla jossain. Kiitoksia. :)

Nyt on maanantai ja mulla on vapaata. Huomenna palaan kentälle töihin. Mun piti olla Cityllä, mut minkäs teet. Juusokin menee tänään töihin ekaa päivää. Hassuu, et mä oon kerranki päivällä yksin himassa, kun yleensä se on menny toistepäin kun mä vaan olin töissä. Jee nyt meijän raha asiatkin alkaa varmaan vähän parantua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti