1.8.2012

Kalajuttuja

Pari viimeisintä päivää on ollu kalastuspitoisia. Maanantaina lähdettiin lähdettiin Juuson kanssa ostamaan kalastuslupia Vanhankaupungin koskelle. Otettiin myös mami ja pari onkea messiin. Luvat ostettiin tiistaille. Käveltiin Vanhankaupunginlahdelle, jossa voi onkia ilman erillistä lupaa.



Ei tullu fisuja, eikä pystytty olemaan kun ehkä tunnin verran kun alko tulee kylmä. Ilma oli supertuulinen. Lähettiin takas autolle ja kurvattiin muutaman kauppareissun kautta himaan. Mentiin Louhelaan syömään. Olis ollu kalapihvejä jos olis tullu saalista mut eipä tullu.

Eilen aamulla herättiin klo 4.00. Luvat jotka ostettiin VKK:lle, alkoi klo 6.00. Muutaman tunnin yöunien jälkeen lähdettiin koskelle, jossa oli just aurinko noussut.



Mulla oli tällä kertaa mukana kaks ihan ite tehtyy perhoo. Muutamana  aikasempana kertana oon käyttäny Juuson tekemiä perhoja (joita sillä on varmaan tuhansia :D).



Kalaonni ei ollu mun puolella taaskaan. Juusolla oli yks hyvä tärppi, yks selästä kiinni jääny lahna ja yks törkeen kokonen turpa. On siinäkin kalan nimi hahah. Ne ei yleensä kasva niin isoiks, mitä Juuson saama oli eli noin 50cm. Hullun iso lötkö.


Luvat loppu klo 12. Lähdettiin tyhjin käsin himaan tekemään ruokaa. Oli kauhee nälkä ja väsymys. Ruuan jälkeen olin niin uupunu et menin "hetkeks" lepää ja otin sellaset kevyet neljän tunnin tirsat. Mä nukun tosi harvoin päivällä, mut nyt tuli sit nukuttuu ihan kunnolla! Olin ihan pirtee illalla kuudelta kun heräsin. :D Siivottiin kämppä ja otettiin palkkioks yhdet kylmät juomat.


Oli nätti kesäilta, joten lähdettiin käymään Lunassa yksillä. Oli kiva istua terassilla lämpimät peiton alla kun ilta viilenee ja aurinko alkaa laskea.



Kun oltiin lähdössä takas himaan, törmättiin Veeraan joka oli fillaroimassa töistä kotiin. Päätettiin lähtee vielä yksille Mangoon. Se on ihan karmee mesta, mut kelattiin et sieltä sais varmaan semihalvalla jotain. Harmi vaan, se oli just menossa kiinni. Päädyttiin lopulta yksille K5 klubille hahaha.


Siellä ei ollu pahemmin ketään. Juotiinki sit lopulta parit ja lähdettiin koteihimme yhden maissa. Oli hauska extempore reissu! Tänään ollaan menossa merelle veneilemään. Ihan uus juttu, siitä lisää jossain vaiheessa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti