3.2.2013

Rentoilu viikonloppu

Sinne se vkl taas hujahti. Ihan liian nopeesti. Lauantaina saatiin auto käyttöön, joten lähettiin vähän asioille Jumboon. Oli jännää ajaa pitkästä aikaa. En mä oo näillä talvikeleillä ajanu vielä kertaakaan liikenteessä. Lentokentällä kyl mut se on vähän eri asia.


Meijän oli tarkotus käydä myös Ikeassa, mut laiskuus iski eikä sit jaksettu lähtee. Tehtiin Jumbossa tarpeelliset ostokset ja tultiin takas kotiin. Ei liikuttu himasta mihinkään enää loppupäivänä.


Tehtiin hyvää salaattia, jossa oli pinaattia, kurkkua, hunajamelonia, valkohomejuustoo ja ilmakuivattua kinkkua.



Jumbon reissulta ostettiin mutteripannu. Saatiin joululahjaksi espressoa, mut meillä ei ollu siihen sopivaa pannua, joten täytyi hankkia. Ostettiin neljän kupin Bialetti. Jälkkäriksi keitettiin hyvät kahvit.



Meillä oli myös vähän herkkuja. Juuson teki mieli Runebergin torttuja, joten päätettiin kokeilla leipoo niitä yhdessä. Jihuu, kerranki joku mun leipomus onnistui. Johtunee varmaan tosta Juusbesta, kun se on kaikessa niin hyvä. Ulkonäkö ei ehkä ihan vastaa oikeeta, mut maku on tosi jees!



Tää sunnuntai oli taas vähän hanurista. Aattelin, et olis menny ihan hyvin koska viime sunnuntaina oli ehkä asteen helpompaa mut ääääh. Tänään oli jotenki tosi vaikeeta ja huonot fiilikset. Loppuilta meni lähinnä itkeskellen Juuson sylissä. Juuson lähdettyä mä menin salille purkaa, mut sekään ei nyt oikein jeesannu. Mua ärsyttää tää surku, kun se ei auta mitään, mut mä en myöskään pysty sitä fiilistä estää vaikka kuinka haluisin... Mulla on vaan niin ikävä sitä, et ollaan kunnolla yhessä täällä meijän yhteisessä kodissa.

Onneks Juuso tulee taas ens vkl himaan. Seuraava gines taitaa olla vasta valan jälkeen eli joskus helmikuun puolenvälin tienoilla. Kaikista nihkeistä fiiliksistä huolimatta oli jälleen kiva viikonloppu. Nyt yritän mennä nukkumaan. Jos sitä vaikka jaksais aamulenkille lähtee. Öitä!

2 kommenttia:

  1. Mulla ei oo aikasemmat sunnuntait ollu ihan niin vaikeita, kun nyt tää. Johtuu varmaan siitä, että ensi viikonloppu on gines.. :/ Tosi inhottavaa, kun olis voinu tehdä vielä tänään kaikkea kivaa ja nauttia kunnolla toisen seurasta, mutta suurin osa ajasta meni juurikin itkeskellessä :(

    sun blogi on just hyvää vertaistukea<3

    VastaaPoista
  2. Hyvä jos niin on :) Mäkin oon huomannu et vartaistuella tässä pärjää. Juusolla ei oo ollu viel yhtään ginestä sen ekan viikonlopun jälkeen. Vähän kauhulla ootan et mitäs sit ku on... Se on kyl niin tylsää, kun haluis nauttia vielä viimestistä hetkistä yhdessä niin it iskee se surku. :/

    Tsemppiä sulle tulevaan pariin viikkoon!

    VastaaPoista