Paikalla oleminen ja lepääminen on mulle vähän hankalaa ku koko ajan mieli sanoin, et pitää tehä jotain. Vaikka oon kipeenä, en melkein koskaan hengaa pelkissä yövaatteissa koko päivää. Nytki oli pakko vaihtaa ees jotain vähän siedettävämpää päälle. En mä kyllä näissä kuteissa välttis lähtis julkiselle paikalle. Turhamaisinta mitä kipeenäkin teen, on kulmen piirtäminen. Mä en pysty olee ilman niitä. Lapissakin, vaikka siellä ei kukaan välitä miltä toisten naamat näyttää, mä piirrän joka aamu kulmat...
Mua ärsyttää et mul on jääny nyt salipäiviä väliin, mut kai se on ihan jees et lihakset saa joskus lepää ihan kunnolla. En varmaan mee vielä huomennakaan salille, vaikka oisinki suht terve. Viime syksynä olin monta kertaa kipeenä ja lähin ehkä liian aikasim tekee kaikkee. En sit parantunu kunnolla ollenkaan.
Kaikki muut meijän perheenjäsenet on koulussa, töissä tai jossain. Mä oon yksin himassa. Fiilistelen säätä. Himottais tosi paljon lähtee ulos, mut äääh. Kyl mä jossain vaiheessa meen meijän pihalle vähän ottaa arskaa yhteen suojaseen kohtaan. Otan mukaan vihreetä teetä ja patantelen siellä.
Oon istunu melkein koko aamun koneella, vaikka pitäis maata. Se on tylsääääääää. Voisin ehkä kohta kattoo jotain leffaa. Mulla on aika paljon Wong Kar Wain leffoja. Se on Hong Kongilainen ohjaaja. Tykkään sen leffoista. Ne on tosi outoja ja niihin kestää hetki päästä sisälle, mut niissä on joku sellanen fiilis mikä vie mukanaan. As tears go by on mun lemppari.
Mä herkuttelin vähän äsken. Yleensä en tykkää herkutella kipeenä ku ei pääse liikkuu, mut nyt tein sen. Tosin en mä mitään karkkia syöny vaan sekotin hyvän jugurtin sekaan raejuustoo. Kuulostaa oudolta, mut mä tykkään. Myös raejuusto ja vaikka lakkahillo on tosi hyvä yhistelmä. Myös mansikkahillo tai tuoreet mansikat sopii hyvin.
Tästä tulee pitkä päivä. Heräsin jo seiskan jälkeen. Näin outoo unta. Me kerattiin Jiin kaa jonnekki. Stadiin oli tullu joku hervottoman kokonen VIPlaiva, jonne liput makso kauheesti. Se oli matkalla jonnekkin kauas. Oltiin stadissa ja käveltiin sataman ohi. Yhtäkkii juostiin vaan sinne laivaan sisään ilman mitään tarkastuksia. Se hetki ku istuttiin laivaan tuntu jotenki mega onnelliselta. Vähän ajan päästä meinattiin kuitenki luopua toivosta kun sinne laivaan tuli joku lipuntarkasta. Mietittiin, että tässä meni kaikki mahikset. Sit joku ihme äijä tuli kauppaa meille lippuja ja J osti ne. Taas tuli maailman onnellisin olo. Ihailtiin maisemia ja ilta-aurinkoa, eikä mietitty yhtään mitä tästä sauraa, ei meillä ollu ees vaihtovaatteita mukana. Millään ei ollu mitään valiä, elettiin vaan siinä hetkessä.
Sit mä heräsin. Unet on jänniä. Mä alan aina miettii onko niillä joku tarkotus vai onko ne vaan jotain muuta. Hmm.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti