
Mulla oli päällä myös t-paita, joissa myös tunnen itteli ällöttävän näköseks. Mä tykkään tosi paljon printti t-paidoista, mut tunnen oloni niissa yleensä epämukavaks ku tuntuu et kädet tursuu hihoista ja maha paidan alta.

Mä yritän nyt ihan oikeesti päästä eroon oman peilikuvan vihaamisesta. Se on vaan vaikeeta. Mulla oli ulkonäköongelmia jo lapsena. Kelasin, et mulla on läskit jalat. Nyt ku kattoo vanhoja kuvia tajuun, et en todellekaan ollu paksujalkanen. Olin aika kirppu.
Ekat kaloripaineet mulla tuli ehkä 11-vuotiaana ku kävin mäkissä ja jonkun pakkauksen kyljessä luki, et lasten kalorisuositus on 1600 päivässä. Pelkäsin, että meen sen yli.
Mä en tajuu mikä mua vaivaa, oon suunnilleen saman kokonen ku mun nuorin sisko, mut silti kelaan aina et pakko olla pienempi. Musta myös tuntuu epäonnistuneelta ku en laihdu. Nyt kesällä oon yrittäny lopettaa laistumishalun, mut musta tuntuu heti silti et lössähdän ja alan inhoo kroppaani viel enemmän. Viime kesänä mulla oli hetkellisesti tosi hyvä fiilis ja aattelin, et jes nyt mun ei enää ikinä tarvii miettii et oon ruma ja ällöttävä, mut toisin kävi. Mun tosi läheiset ihmiset yrittää sanoo, et ei mun tarvii yrittää laihtuu ja et ei laihuus oo ees kaunista, mut ääääh. Haluisin uskoo, mut en osaa.
Jotkut myös kelaa varmaan, et ku joskus valitan mun ulkonäöstä niin yritän vaan kalastella sillä kehuja, mut niin ei todellakaan oo. Mua ahistaa oikeestaan kaikki mitä mun ulkonäöstä puhutaan. Jos joku sanoo, et oon hoikka, mä alan kelaa et nyt täytyy sit myös pysyy hoikkana. Kerran yläasteella parilla kaverilla meni hermo mun angstailuun ja ne sano mua läpällä läskiksi ja sehän vasta alkokin masentaa.
Apua, nyt alko tuleekkin vaan kauheeta angstitekstii. Haluisin kirjottaa tästä aiheesta enemmänki, mut en osaa pukee mun ajatuksia sanoiks ja pelkään, et jengi ymmärtää väärin. Miks ees alotin...
Nyt alan tekee lähtöä kirkolle. Meillä on meneillään Holma 3 kaupunkijakso. Tehään tänään pyöräretki Pyhän Laurin kirkkoon. Toivottavasti ei ala sataa, näyttää aika uhkaavalta.